Eräänä kesäaamuna

Kesäkuinen aamu. Kostea nurmikko, linnunlaulua, ilmassa jo pientä väreilyä keskipäivän kuumuudesta.

Ja minä istun alivuokratun porilaiskämpän tympeänpunaisella sohvalla ja syön liian makeaa mysliä. En tiedä mihin ryhtyä. Valiopoika on töissä, rahat lopussa ja suuntavaisto hukassa. Tässä olisi nyt tarjolla viisi tuntia hlökohtaista laatu aikaa ennen iltavuoroa. Mutta kun....

Voi kunpa olisin taas mökillä. Istuisin terassilla lämmin kahvikuppi käsieni välissä ja katsoisin, kuinka aallot hiljalleen keinuttavat venettä rantakaislikossa. Aurinko lämmittäisi niskaa ja pörröinen villakoira syliä. Olotila olisi hiljaisen tyytyväinen ja raukea.

Tai olisinpa edes kotona. Ottaisin repun selkään ja kävelisin torille hakemaan aamupalaa. Mansikoita, herneitä ja tuoretta leipää. Kävelisin pitkin jokivartta käsi kädessä valiopojan kanssa. Kiipeäisin Vartiovuoren huipulle supisemaan ystävien kanssa salaisuuksia ja viipyisin siellä koko valoisan kesäyön.

Mutta nyt olen täällä. Tunnen ajan valuvan hukkaan sormieni välitse. Kesä älä mene! Ota minut kyytiin!

Pitäisi tutustua tähän kaupunkiin. Vaan kuka lähtisi kanssani tutkimusretkelle?

Kainoja kurkistuksia

Meillä on netti! Tai siis tässä yhdessä läppärissä on. Pari tablettia ja pöytäkonet odottelevat vielä pelastajaansa. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa... Tärkeintähän on luonnollisesti se, että pääsen itse taas päivittämään blogiani.

Olemme vähitellen saaneet tavaroita paikoilleen. Siellä täällä ammottaa tyhjiä koloja, joita kalustamme mielikuvitusmaailmassa iltaisin. Tähän tämmönen sohva, joka sopii hienosti olemattomiin verhoihin, jotka taas täydentävät potentiaalisesti vielä joskus hankittavaa kirjahyllyä...

Vaan eihän meillä tietysti vielä olekaan mikään hoppu. Loppuelämä aikaa sisustella.

Kokonaiskuva on kyllä edelleen melko kaaosmainen ja äänet kaikuvat ikävästi verhojen puuttuessa. Tosin paljaiden varpaiden alla narisevat lattialaudat tasapainottavat sympaattisesti äänimaisemaa. Ja paksut ikkunat pitävät keskustan metelin kiviseinien ulkopuolella! Tervetuloa, paremmat yöunet!

Vielä en viitsi ikuistaa asuntoamme laajakuviin. Napsin kuitenkin kaikkein uteliaimmille lukijoilleni (tunnistatte kyllä itsenne. Myöntäkää heti!) hieman kurkistuskuvia arjestamme.

Sohvaa ei ole, mutta toki rucola ja ruohosipuli kukoistavat jo ikkunalaudalla.

Ihanaa ajan patinaa.

Ja samaa tunnelmaa myös lattianrajassa.

Mitään muistettavaa meillä ei ole.

Valiopojan shoppaama tarra pääsi omalle paikalleen. Osaavat sitten vieraatkin suunnistaa suoraan vessaan, eivätkä mene eteisen hämäysovesta (kyllä! sellaisia on olemassa!) makuuhuoneeseemme.

Mitä olisi koti ilman neilikoita?

Uusi matto odottaa sohvaa. Nojatuolit pitävät sille seuraa siihen asti.

Oi verhot, tulkaa jo ikkunoihimme.

Tämän asunnon teema taitaa välillä olla valkoista valkoisella... väripilkkujakin tarvitaan, jotta Valiopoika ei sotke työpaikkaa ja kotia keskenään.

Tänään kävin hinkkaamassa vuoden aikana kertyneet liat irti vanhan asunnon kaakeleista ja keittiönkaapeista. Siinä kun rystyset ruvella kiroili hellan kimpussa, niin alkoi se vanhaa asuntoa kohtaan tuntemani hellämielisyys ja haikeus ripeästi kadota. Että heippa vaan vanha luukku, ei tuu ikävä! Meikä asuu nyt täällä!

Haikeita hyvästejä ja hienoinen hermoromahdus

En ollutkaan pakannut omaisuuttani pahvilaatikoihin lähes 11 kokonaiseen kuukauteen, joten kyllä sitä taas alkaa olla aika karistaa tämän kämpän tomut jaloistaan, kaivaa jätesäkit kaapista esille ja vaihtaa maisemaa. En jaksa enää laskea, monesko muutto nyt on kyseessä. Lopetin kirjanpidon jossain siinä kahdennenkymmenennen muuton tienoilla.

Varsinaista matkalaukkuelämää. Huoh.

Usein muuttoihini on sekoittunut jonkinlainen ahdistus. Ero, muutto maasta, vieraalle paikkakunnalle painuminen työn perässä ja vastahakoisesti, koti-ikävä, kaverikaipuu ja uupumus kaiken tutun jättämisestä taas kerran.

Tällä kertaa lähtökohdat ovat huomattavasti positiivisemmat. Vuokra alenee, neliöt lisääntyvät ja saman katon alle muuttaa laadukasta seuraa. Muuttomatkakin on vajaat pari sataa metriä, joten mistään varsinaisesta kulttuurishokista ei voitane tämän muuton yhteydessä puhua.

Vaan on tässä silti jonkinlaista haikeutta ilmassa. Tässä asunnossa on ollut hyvä olla. Ehkä paras vuosi elämästäni. Omituista, että seuraavaksi tänne muuttaa joku aivan vieras ihminen. Minun kotiini, hyvänen aika sentään.

Toivon, että seuraavakin asunto tuntuisi yhtä paljon kodilta. Toivon, että siellä olisi samanlainen ystävällinen valo ja kodikkaasti narisevat kynnykset. Vaikka eipä se kai toiveista ole kiinni, ehkä koti on siellä, minne sen itse päättää tehdä... Eikö vain?

Kuvailin muutamia otoksia tästä kaikkien aikojen suosikkiasunnostani. Hienoja muistoja tästä yhdestä pienestä huoneesta, johon hetken aikaa mahtui koko elämäni.

Keskeneräiseksihän tämä lopulta jäi. Mutta silti viihdyin täydellisesti.

Alkovi taisi olla eniten suosikkini. Ihana rauhallinen unikulma.

Ja tuo käsittämättömän pieni keittiö liian vähine kaappeineen! Viha-rakkaussuhde, ainakin kokatessa.

Söpö pieni eteiseni ja huikea itsensäpaljastelukylpyhuone, jonka suihkusta avautui ikkuna suoraan pihalle.

Kaikki turhat pienet koristeesineeni.

 Huoh. Jos olisin rikas kuin piru, ostaisin tämän asunnon. Ja samaten tuon rappukäytävän viereisen kämpän. Kaataisin asuntojen väliltä seinän pois ja remppaisin tästä minulle ja Valiopojalle oman kaupunkikaksion.

Mutta niin. Ihan kaikkea tässä elämässä ei vissiin voi saada. Ja oikeastihan tästä asunnosta tekevät niin ihanan kaikki ne muistot ja hienot hetket, jotka olen täällä kokenut. Eritoten se, kuinka tutustuin näiden seinien sisällä siihenkin yhteen pöllöpäähän, joka tuli minua vastaan yhdeltätoista illalla itavuoron päätyttä ja halusi varmistaa, että pääsen ehjänä töistä kotiin.

Ja nyt muutan sen tyypin kanssa yhteen. Eiköhän tää ihan hyvin mene.

Ja sitä paitsi. Kauneus on katoavaista. Tällä hetkellä en mitenkään malta odottaa, että pääsen tästä yksiöstä pois, sillä juuri nyt täällä näyttää hieman vähemmän idylliseltä.

Siellä on kaikki - seinät, katto ja lattiat!

Olen saanut lähes kyllästymiseen asti vastata kysymykseen "millainen se teidän uusi kämppä sitten on?"

(No ei, se oli vale. En ole kyllästynyt. Voisin puhua siitä vuorokauden ympäri. Ja puhunkin. Sori.)

Itse asiassa en kovin hyvin edes muista millainen asunto kaiken kaikkiaan on. Kävin siellä kääntymässä pikaisesti kuukausia sitten. Edellisten asukkaiden tavaroita oli kaikkialla, huonekalut vääriä ja tunnelma kaoottisuuteen päin taipuvainen. Olin epäluuloinen.

Silmiini osuivat säilytystilan vähyys. Suunnitelmia pienempi keittiö. Ja suihkukaappi, jonka sisälle joku arkkitehtuurinen nero oli suunnitellut kulman, johon luultavasti iskee lonkkansa joka ikinen kerta, kun käy peseytymässä.

Näin myös pikaista pintaremonttia kaipaavan makuuhuoneen seinän ja vuosikymmenten kuluessa naarmuiseksi muuttuneet lattiapinnat. Haukottelin tylsistyneenä. Että eihäntääheioomeidänjuttu. 

Aika kului, ajatus yhteenmuutosta vakiintui. Asuntoja katseltiin. Yhä useammin mieleen palasi se ensimmäinen kämppä. Se vanha. Se missä oli tunnelmaa. Mitäpä jos....

Nyt en voi tajuta epäröintiäni. Kaksi isoa, ilmavaa huonetta. Se korkeus ja valo. Ne ikkunat. Se käsittämättömän ihana tunnelma. Ajan patinoimat ovenpielet ja kauniisti kuluneet pinnat.

Huonotkin puolet ovat jännästi kääntyneet hyviksi. Ihanaa, saan ostaa uuden vaatekaapin! Ihanaa, pääsen eroon turhista tavarakasoista nurkissani! Ihanaa, saan maalata makuuhuoneen seinän jollain ihanalla valitsemallani värillä! (Ei muuten nyt puhuta siitä, että millä värillä se seinä maalataan... vaihtoehtoja on onneksi mielessä vain noin sata.)

Pian!

Niin että hyvät ystävät, vastaus esittämäänne kysymykseen lieneekin tämä - se meidän uusi kämppä on ihan täydellinen!

No entäs sitten se sohva, kultaseni?

Noin 2,5 sekuntia sen jälkeen, kun allekirjoitimme vuokrasopimuksen, aloin miettiä tulevan asunnon sisustamista. Tietysti.

Yleensä, kun kaksi ihmistä lyö lusikat samaan laatikkoon, tulee pulaa tilasta. Täytyy päättää kumman sänky laitetaan kiertoon, mitä tehdään kahdella imurilla, kuka haluaisi ylimääräisen pesukoneen ja kumman ruokapöytä saa kunnian päästä paraatipaikalle.

Meillä ei juuri tätä ongelmaa ole. Valiopojalla on yksi (1) huonekalu ja itselläni ehkä....6-7 oikeasti omaa huonekalua. Joista mieluisia minulle on suurin piirtein 2 kappaletta. Niin että kaikenlaista uutta tulee hankintalistalle.

Itse asiassa hankittavaa on niin paljon, että piti ihan kirjoittaa lista siitä, missä tärkeysjärjestyksessä kamoja lähdetään metsästämään, kun budjetti ei salli kaiken hankkimista kerralla. Tultiin siihen tulokseen, että järjestys on seuraavanlainen:

1. Sohva. Tämä ei tarvinne selittelyjä. Koti ilman sohvaa on....ikävä. Ihanan yksiönikin viihtyvyyttä on laskenut dramaattisesti sohvanpuutostila.
2. Työpöytä. Taloutemme kouluja käyvä osapuoli tarvitsee tilan, jolle laskea armas tietokoneensa.
3. Ruokapöytä. Ei kovin akuutti, koska pärjäilemme hyvin hetken aikaa tämänhetkisellä minipöydälläni. Hakusessa olisi kuitenkin isompi, neljän hengen puupöytä ja siihen tuolit. Omani siirtyy siinä vaiheessa jonnekin kierrätykseen.
4. Säilytyskaappi/senkki. Makuuhuoneeseen tarvitaan lisätilaa vaatteille. Vielä on pohdinnassa, hankitaanko matala vetolaatikkomalli vai oikein kunnon vaatekaappi. Saas nähdä.
5. TV. Tämä ei yllättäen ole itselleni kovin tärkeä kapistus, kun vanhallakin pärjäisi ihan hyvin. Valiopoika on kuitenkin TV-fanaatikko ja vaatii isomman ruudun. Ja kyllähän se Netflix ihan kivasti siinä varmaan pyörisi.
6. Kirjahylly. Tämä on osastoa "sitten joskus". Tämänhetkinen avohyllyni pelittää kyllä vielä, mutta haaveilen kauniimmasta versiosta. Jossa olisi lasiovet, ettei tarvitsisi aina metsästää pölypalloja sivujen välistä.
7. Sänky. Listan vihoviimeinen jäsen. Oma sänkyni on vielä ihan kunnossa, mutta kahdelle hengelle käy tuo 120 cm vähän liian ahtaaksi. Varsinkin, kun toinen osapuoli on yli 25 cm toista pidempi ja vie epäreilun paljon tilaa.

No kuinka paljon rahaa tähän kaikkeen sitten hujahtaa? En tiedä. Riippuu siitä, kuinka hyviä löytöjä onnistumme tekemään. Sohva, sänky ja telkkari olisi tarkoitus hankkia uusina, muita metsästetään suosiolla kierrätyskeskuksista ja superalennusmyynneistä. Joka tapauksessa hankinnat ovat ajankohtaisia vasta siinä vaiheessa, kun kesätyörahat alkavat kilahdella tilille.

Millaista tyyliä sitten olemme hakemassa? No, aika simppeliä. Skandinaavisuus on yhä enemmän kova sana. Jopa koivukalusteet, joita aina olen inhonnut, ovat alkaneet puhutella suuresti.

Lähinnä siis valkoista, puuta, selkeitä linjoja, muutamia väriläiskiä.

Sohvan tulisi olla vaalea. Ennestaan kaveria odottelevat valkoinen ja vaaleanpunainen nojatuoli. Vaaleanpunainen tosin saanee kohtaloksi uudelleenverhoilun lähiaikoina.

Ylhäällä aikaisempi suosikki, Stemman Eerika-sohva ja alhaalla uusi kilpailija Kalustetukussa. Välissä vähän Ikeaa. Mikä olisi jees?

 Muuten olkkariin ei tarvita mitään ihmeempiä. TV-taso, sohvapöytä, lamppu ja se uudistusta odottava avokirjahylly löytyvät jo. Samoin kotiutin jokin aika sitten pitkäaikaishimotukseni, Ikean mustavalkoisen Stockholm-maton.

Kaipasin vielä silmäniloksi viherkasveja, söpöjä pikku koreja (jotka osaan tehdä itse, hähää) sekä kyllästymiseen asti jahkailemaani valkoista String-hyllyä. Olisko se vaikka sopiva valmistujaislahja? Vink vink.

Mielessäni olen asetellut tuohon String-hyllylle teepannun, kuppeja ja pieniä teepurnukoita. Oooh, kuinka persoonallista!

Ruokapöydän toivoisin olevan mahdollisimman yksinkertainen. Pöytälevy ja neljä suoraa jalkaa. Ei muuta, kiitos. Tammi houkuttelisi ihan extrapaljon... vaan riitelisikö se sitten karmivasti mahdollisten koivuisten huonekalujen kanssa? Kenties.

Kätevää olisi tietysti sekin, että neljän hengen pöytä venyisi tarpeen mukaan myös kuudelle. Mutta entäs ne tuolit sitten? Selkeää puuta, verhoiltua valkoista, modernimpaa muotoa? En tiedä yhtään. Pitää jättää se päätös Valiopojalle.

Nämä kaikki Ikeasta. Tosin käytettynäkin voisi löytyä kivoja.

Senkin tai lipaston hankkisin ehdottomasti mieluiten jostain kierrätyskeskuksesta. Oooh jos löytäisi vaikka jonkun mahtavan vanhan arkun! Se olisi mieletön. Lipasto saisi ihan mielellään olla värikäskin, joku sopivasti hieman nuhjaantunut.

Vanhaa ja uutta esimerkkiä.

Kirjahyllyä en vielä ole kauheasti pohtinut. Tärkeimmät kriteerit ovat mukavan neutraali väri, paljon hyllytilaa, sopivan tiheät hyllyvälit ja lasiovet.

Tässäkin kohtaa Ikeasta löytyi hämmästyttävänkin kivoja tuotteita. Mutta mikä asennevamma lienee taustalla siinä, että mieluummin ostaisi huonekalunsa jostain muualta, kuin Ikeasta? Erikoista. 

Vanhaa kunnon Hemnesiä. Ehkä tuo ruskeanharmaan kaapin malli olisi kaikkein toimivin. Tosin väritys voisi olla taas sitä valkoista....

Katselin kirjahyllyehdokkaita hieman muualtakin. Mutta njaah... eivätpä ne kovin erilaisilta näytä, kuin nuo Ikean edukkaammat versiot. Luulen, että jos kirppareilta ja kierrätyskeskuksista ei löydy sopivaa ajan patinoimaa kirjahyllyä, niin meille saattaa päätyä jokin Ikean versio.

En enää edes muista, mistä nämä olivat... Jyskistä?

No niin, olisiko siinä taas nyt tarpeeksi turhanpäiväistä lätinää yhdelle päivälle? Mites se gradunteko? Ehtiihän tässä vielä ruhtinaalliset pari tuntia keskittyä siihen ennen illan työvuoroa...

Kynä kauniiseen käteen.

Tänään otimme Valiopojan kanssa kynät kauniiseen käteen. Ja allekirjoitimme vuokrasopimuksen unelmäkämpästä.

Mitä tähänkin nyt sitten pitäisi kirjoittaa. Jee? Ei ole tarpeeksi hyviä sanoja. Tai ainakaan en ole tarpeeksi hyvä kirjoittaja niitä keksiäkseni.

Mutta sanonpahan vain, että pahuksen hyvältä näyttivät ne meidän nimemme siinä rinnakkain. Minun tylsä persunimeni ja Valiopojan astetta persoonallisempi sukunimi. Välittäjä oli niin mukava, että teki mieli pyytää häntä muuttamaan toiseen meidän kahdesta häkkivarastostamme. Hän onnitteli meitä uskomattomasta asuntolöydöstä ja ihmetteli, kuinka onnistuimmekin niin salavihkaa ja ovelasti sen hankkimaan. Ja täytyy kyllä ihmetellä hieman itsekin - kerrankin olimme täysin oikeassa paikassa täysin oikeaan aikaan. Ei näyttöjä, ei kilpailuja, ei sähläystä. Pari soittoa ja nimet paperiin ja se oli siinä.

Vuokravälitysfirmasta ulos astuessamme aurinko paistoi hävyttömän lämpimästi ja meillä oli suunpielet idioottimaisesti pitkin korvia. Tilanne olisi oikeastaan vaatinut skumppaa, mutta koska toisella odotti tenttiinluku ja toisella gradutuska, kävimme kaupasta hakemassa rahkapullaa (Valiopojalle) ja croissantin (minulle) ja keitimme moccachino-kahvit ja kilistimme muumimukeilla käsittämättömälle onnellemme.

Nyt on kauniisti kuluneet vanhat parketit. On olohuoneesta makuuhuoneeseen aukeavat kaksoisovet. On kolme metriä kattoon ja valtavan isot ikkunat. On huokea vuokra ja ystävällinen vuokranantaja. On historiaa huokuva porraskäytävä, leveät ikkunalaudat, vaaleat seinät, astianpesukone ja pyykkikone. On unelmia ja mahdollisuuksia.

Ja muuttokin varmaan on, 1,5 kuukauden päästä. Pahvilaatikkohelvettiä ja säätämistä ja paperisotaa, kyllähän te tiedätte. Mutta ei ajatella sitä vielä.

Tänään kaikki on hyvin.

Hei mitä sulle kuuluu?

No, ihan hyvää.

Hassua, että viikko sitten kahlasin kaulaani myöten pahvilaatikoissa ja tunsin pientä paniikkia hukassa olevista tavaroista ja aamulla alkavasta uunituoreesta työstä.

Nyt työnteko tuntuu helpolta ja kepeältä ja ikkunalaudalla paistattelee päivää kimppu riehakkaan punaisia neilikoita.

Miten nopeasti kaikki voikaan muuttua. Viime viikon perjantaina tunsin kateutta siitä, että kämppiksen huone näytti jo tältä:

Kaikki oli puhdasta, tyhjää ja kiiltävää. Lähtö oli tapahtunut. Suurin urakka oli hoidettu pois alta ja jäljellä oli vain pari hassua tavaraa.

Ja oma huoneeni sen sijaan näytti tältä:

Öhöm. Ihan vaan hieman oli pakkaus vielä kesken tuossa vaiheessa. Jouduin vielä viime hetkellä ruinaamaan VapaaValinnasta lisää pahvilaatikoita ja heitin turhautumisen puuskassa taas lisää vaatteita Uffin laatikkoon.

Kesken pahimman pakkauskiireen huomasin äkkiä erään eriskummallisen asian. Kaiken roinan ja ryönän keskellä minua tarkkaili pieni mies.

Katsokaa tarkkaan pahvilaatikkokasan alimmaista jäsentä. Eikö tuolta kantokahvan kohdalta vilkukin jotain valkoista?

Kyllä vain. Siellä minua vakoili joku dude.Valitettavasti unohdin laatikoita purkaessani tarkistaa, että mistä hitosta ukkeli oli peräisin. En nimittäin tietääkseni omista ukkelillakoristeltuja huonekaluja tai tavaroita. Tämä jääköön siis arvoitukseksi.

Ja silti, uskomatonta kyllä, sain kaiken kasaan lauantaiaamuun mennessä. Muuttoapulaiset saapuivat puolilta päivin ja jo kahden aikoihin huristeltiin puolimatkassa kohti Turkua. Muutama hassu tunti ja yhtäkkiä kotimaisemani on taas jylhä ja tuttu Tuomiokirkko.

Nyt kaikki onkin jotenkin maagisesti niin helppoa ja oikein. Töihin polkaisen viidessä minuutissa. Siskon luokse menee parisenkymmentä polkupyöräminuuttia, muutama hyvä ystävä asuu puolen kilometrin päässä. Mökille lähtee bussi taloni vierestä ja kotikotiinkin pääsen alle puolessa tunnissa.

Kaikki on tässä ja nyt.

Ja minun uusi kotini - oi kuinka paljon se onkaan kotini! Enemmän kuin mikään muu asunto koskaan ennen.
Hassua. En ollut tiennyt olleeni koditon jo näin monta vuotta.

En halua esitellä teille puolivalmista reviiriäni. Tämän asunnon arvolle kuuluu laittaa kaikki ensin valmiiksi. Mutta ihan täysin pimennossa en teitä kuitenkaan malta pitää... Tässä siis pienen pieniä kurkistuksia vaatimattomaan valtakuntaani.

Nyt pitäisi vissiin mennä nukkumaan. Mutta kun olisi niin paljon tehtävää ja koettavaa, niin paljon asioita elettävänä! Jos lähdenkin yölliselle pyöräretkelle? Pärjää siellä töissä hieman vähemmilläkin yöunilla.

Liian kiire nauttia elämästä

Tiedän, tiedän! Päivitän blogiani ylimaallisen surkeasti. Mutta koettakaa ymmärtää - viimeisen viikon sisään olen toipunut kammottavasta kuumetaudista, kantanut säkkikaupalla tavaraa kierrätykseen, pakannut elämäni  18 pahvilaatikkoon, tyhjentänyt armaan, ihanan Tamperekämppäni, huristellut pakettiauton kyydissä Turkuun, kantanut ne samat pahvilaatikot uuteen henkeäsalpaavan täydelliseen yksiööni, taistellut pesukoneen kanssa hissittömän talon portaikossa, huristanut moottoriveneellä saaristolaismökille syli täynnä villakoiria, grillannut, maannut saunan lauteilla täysin rentoutuneena, ottanut aurinkoa jokirannassa, yrittänyt epätoivoisesti täyttää typötyhjää jääkaappiani, juonut hieman punaviiniä leikkipuistossa, tutkinut uutta asuinseutuani pyörän selästä, sisustanut, etsinyt verokorttia pahvilaatikkohelvetistä ja mitäs vielä... Niin, olen tietysti myös aloittanut työt.

Niin että on tällä hetkellä hieman liian kiire. Ilma on kaunis, minä olen huoleton ja elämä on jossain ihan muualla kuin Bloggerissa. Toivokaa siis synkkiä sadepäiviä, niiden aikana voisin ehkä jaksaa tulla tänne jakamaan kuvia uudesta asunnostani!

Moikka menneisyys!

Leikin olevani pienen pieni veturi aamulla kerran. Pihisen, puhisen ja yskin niin pontevasti, että VR:n miehet ovat jo alkaneet suunnitella minulle aikataulumuutoksia.

Mutta aina kun hetkeksi maltan luopua nenäliinojen, kurkkupastillien ja hunajateen pyhästä kolminaisuudesta, koetan käydä läpi kaappeja ja laatikoita muuttoa varten. Tänään otin urakaksi viiden yliopistovuoden ajalta kertyneet luentomuistiinpanot.

Ja voin kertoa, että niitä oli useampi kilo.

Tämän verran paprua tuli tiensä päähän. Seuraava osoite: paperinkeräyslaatikko.

Luentopaperien poisheittäminen kirpaisee yllättävän paljon. Joskus niitä muistiinpanoja on kirjoittanut ihan tosissaan. Opiskellut ne ulkoa ennen tenttiä ja tallettanut huolella kansioon. Ei kai niitä nyt voi vaan heittää menemään? Ihan kuin tyhjentäisi aivonsa.

Mutta jos realistisia ollaan, niin tuskinpa tulen enää koskaan syventymään "Journalismin lajit" -kurssin luentomateriaaleihin. Minä tiedän, mitä journalismin lajit ovat. Olen itse kokeillut niistä useita. Joten kiitos ja hei, te kaikki turhat paperit!

Pienen myönnytyksen itselleni tein. Säästin muutaman yleishyödyllisen monisteen, pari omaa esseetä. Ja sitten myös sen ihka ensimmäisen luennon muistiinpanot.

Johdatus tiedotusoppiin! Voi nyyh! Katsokaa, miten hienon otsikonkin olen jaksanut väkertää! (Ja ilahduttava lause heti ekassa kappaleessa: Viestintä ei ole KAIKKI.)

Tosin tuo ensimmäisen luennon hikipinkous ei ole kantanut kovinkaan pitkälle. Jo seuraavalla viikolla oli muistiinpanojen reunoihin alkanut ilmestyä omituisia töherryksiä ja kiemuroita. Kaikkein oudoin oli tuo alla näkyvä Faller ner på knä!

Mitä? Miksi? Minkä takia olen halunnut vaipua polvilleni? Suunnitelinko kosintaa, olinko uupunut, pitikö kengännauhat solmia? Ja ennen kaikkea miksi olen pitänyt tarpeellisena ilmoittaa nämä aikomukset ruotsiksi luentopaperin reunalla?

Liian paljon aikaa?

Tutkimattomia ovat minun tieni.

Meikäläisen muuttovinkit

On lähes hämmentävää, kuinka vittumaista puuhaa muuttaminen oikein onkaan. Miettikää nyt, palkinto siinä on mitä parhain. Uusi asunto. Uusi alku. Uusi mahdollisuus. Ja lisäksi muuttaminen on hyvä keino päästä eroon kaapinperälle kertyneistä vuosikerta-aarteista. Ainakin hetken aikaa uudessa asunnossa on VAIN tarpeellisia, kivoja, toimivia ja sopivia tavaroita.

Ja silti. Muuttaminen on syvältä.

Meikä on muuttanut sellaiset parikymmentä kertaa. Lähes yhtä hirveää on ollut joka kerta. Välillä on muutettu onnellisena ja intoa hihkuen, välillä tuskaisella raivolla tai koti-ikävän kouristaessa. Kaikkien muuttojen jälkeen käteen on jäänyt paitsi iso kasa entisiä osoitteita, myös muutamia muuttovinkkejä.

1. Hanki muoviset muuttolaatikot. Jos olet köyhä kuten minä, ala kytätä kauppojen pahvilaatikoita hyvissä ajoin. Kuulin huhua, että Alkolla olisi erityisen kestäviä laatikoita. Kannattaa käydä kassalta ruinaamassa. Laatikoita kannattaa kuulemma hankkia asuinneliöiden verran.

2. Pehmeät releet, eli vaatteet, pyyhkeet, lakanat ja sun muut ovat mainiota pakkausmateriaalia. Unohda sotkevat sanomalehdet ja pakkaa astiat ja lasitavarat pahvilaatikoihin vaatteisiin käärittynä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Loput vaatteet voi huoletta tunkea jätesäkkeihin, ei muovin haju ehdi tarttua vaatteisiin, mikäli säkit purkaa mitenkään järkevällä aikataululla.
(Ja erityishuom. Käy vaatteet läpi ennen muuttoa. Kaikki, mitä et ole pitänyt päälläsi vuoteen, joutaa kierrätykseen. Poikkeuksen saa tehdä esim. häämekon, opiskelijahaalarin, mummon kutoman villapaidan ja vastaavien kohdalla.)

3. Kirjat ovat vittumaisia. Pakkaa pahvilaatikoihin korkeintaan puolet kirjoja ja loput jotain kevyempää, muuten kantajalta katkeaa selkä tai pahvilaatikolta pettää pohja.

4. Harkitse huonekalujen päivittämistä. Mikäli olet inhonnut sohvaasi jo ikuisuuden, kannattaa sekin lahjoittaa eteenpäin ennen muuttoa.

5. Mikäli aikaa riittää, pese kaikki pyykit pois nurkista ennen muuttoa. Oikein ahkerat pesevät myös verhot ja matot, jotta on helpompi muuttaa uuteen kämppään.

6. Älä muuta tavaraa vintiltä vintille. KARSI, KARSI, KARSI!!

7. Kasvit tuppaavat nyykähtämään muutossa. Mieti, voisitko lahjoittaa ruukkuruususi vaikka naapurille ja hankkia uuteen asuntoon uudet kukat paremmalla ajalla.

8. Pidä jonkinlaista remppalaatikkoa käden ulottuvilla. Narua, teippiä, sakset, hanskat, työkaluja. Samaan lootaan kannattanee varata myös rättejä ja puhdistusainetta.

9. Koeta saada kavereita paikalle. Esimerkiksi hissitalossa puolet porukasta voi lastata tavaraa hissiin ylhäällä ja puolet purkaa kamat hissistä muuttoautoon alhaalla. Muista ylistää paikalle saapuneita apulaisia ja tarjoa heille syötävää ja juotavaa.

10. Ja tuohon edelliseen liittyen - mikäli saat kavereita paikalle niin pidä herran tähden huoli, että olet pakannut kaiken valmiiksi ennen heidän saapumistaan. Kaverisi voivat kyllä kantaa huonekalujasi, mutta heitä ei kiinnosta lajitella haarukoitasi laatikoihin.

 11. Muuttoauto kannattaa vuokrata hyvissä ajoin, kolmisen viikkoa ennen muuttoa. Muuten voi käydä hullusti, ja päädyt muuttamaan kamasi Tampereelta Turkuun kottikärryillä.

12. Matkalaukut ovat mahtavia. Niihin voi joko pakata ekan päivän pelastuksen (vaatteet, pyyhkeen, shampoot ja saippuat, eväitä, kannettavan tietokoneen...) tai sitten niitä vittumaisia kirjoja.

13. Pidä huoli siitä, että tiedät, mihin pakkasit verhosi. Tämä on erityisen tärkeää, mikäli muutat asuntoon, jossa ei ole sälekaihtimia. On hieman ikävää patsastella näyteikkunassa ensimmäiset vuorokaudet.

14. Niin, ja sitten on tietysti kaikki tylsät hommat. Muuttoilmoitus, sähkösopimukset, internetliittymät, kotivakuutus, avainten palautus... Hoida ne kunnialla kuntoon.

15. Nauti uudesta asunnostasi ja muista järkätä mahtavat tuparit.

Hyviksiä ja pahiksia

Viime aikoina on elämä taas alkanut heitellä serpentiiniä päälleni. Vihdoin! Kaikki alkaa näyttää sellaiselta vaaleanpunaisen hattaraisen onnelliselta.

Allerkirjoitin vuokrasopimuksen
Nyt voin ehkä vihdoin uskaltaa maksaa sen tähtitieteellisen takuuvuokrankin. Tosin vuokravälitystoimiston täti taisi saada elinikuiset traumat, kun paljastin, että en itse asiassa ole koskaan edes nähnyt sitä kämppää, josta nyt allekirjoitan sopimusta. Täti pudotti pitelemänsä kynän, nojautui huolestuneena lähemmäs ja kysyi: "Mutta ystävä hyvä - miksi ihmeessä et?"

Kävin kahdessa työhaastattelussa
Vieläpä saman päivän aikana. Ensimmäinen haastattelu oli melko naurettava. Minä en oikeastaan edes halunnut koko hommaa ja haastattelija ilmeisesti oli tottunut siihen, että työntekijät livistävät tiehensä heti, kun jotain kiinnostavampaa ilmestyy näköpiiriin.
Toinen haastattelu sai sydämen jyskyttämään jossain korvien tietämillä. Hienot puitteet. Asiallinen toimisto. Paljon korkokenkien kopinaa ja kiireistä askellusta. Yritin antaa itsestäni mahdollisimman pikakirjoittajamaisen kuvan. Se onnistui hyvin siihen asti, kunnes haastattelija istutti minut koneen ääreen ja käski tehdä kymmensormijärjestelmätestin. Pahus.

Ja sain kaksi työpaikkaa
Jotakin tein ilmeisesti kuitenkin oikein, sillä molemmilta työpaikoilta soiteltiin perään ja sanottiin, että tervetuloa tiimiin, koska voit aloittaa.
Käsittämätöntä. Kuukausien hakemushelvetti ja soittelustressi on taas hetkeksi ohi.

Molemmat siskot ovat suvainneet palata takaisin Suomeen
Tosin toinen niistä ehti taas jo singahtaa lentokoneella muualle Eurooppaan. Onneksi nyt on kuitenkin kyseessä vain lyhyt lomareissu. Ehkä tänä kesänä voisin oikeasti onnistua viettämään aikaa perheeni parissa? Todella hämmästyttävä ajatus. Voiko olla, etten tarvitse lentokonetta/laivaa/junaa käydäkseni kotona? Pileet!!!

Tosin elämä on myös sitä mieltä, että koska niin moni asia on nyt loksahtanut kohdalleen, on kauhun tasapaino palautettava ennalleen myös muutamilla vittumaisilla vastoinkäymisillä. Niihin kuuluvat esimerkiksi

Muuttohässäkkä
Toiseen asuntoon tunkee uusi asukas liian aikaisin ja toisesta ei entinen vuokralainen suostu lähtemään pois. Siihen väliin jään sitten minä. Mistä pakettiauto? Entä pahvilaatikos? Kuka veisi pois vanhan sohvan? Pitääkö roudata puolet tavaroista kierrätyskeskukseen? Kuka kantaa sängyn alas seitsemännestä kerroksesta? Missä välissä muka ehdin pakata?

Ja bonuksena vielä kevätkuolema
Vanha kunnon stressinpurkautumisreaktio. Eli ihastuttava kombonaatio kuumetta, kurkkukipua ja hakkaavaa yskää. Ääni lähti ja tuskanhiki tuli tilalle. Eilen menin apteekkiin niin kuuluvasti röhisten, että farmaseutti ohjeisti minut yskänlääkepullojen ääreen ennen kuin ehdin edes sanoa mitään. Hyvää palvelua. Tai sitten se vaan halusi minut mahdollisimman nopeasti ulos sieltä.

Omena päivässä EI muuten pidä lääkäriä loitolla. Sen sijaan yskänpuuska 350 kertaa päivässä pitää kaikki loitolla.

Long time no blog

Blogger kumisee tyhjyyttään kuin jääkaappi päivää ennen opintotukien kilahtamista pankkitilille. Tässä tapauksessa hiljaisuus on kuitenkin ollut positiivisuuden merkki. On ollut aivan liian paljon menojalan vipatusta ja spontaaneja kahvihetkiä dallaspullan parissa. Aina ei vaan ehdi kaikkea.

Nyt voitte kuitenkin kaikki pistää riemukkaat paardit pystyyn, sillä olen täällä taas! Hetkellisesti ainakin. Olen vissiin jäänyt kuitenkin hieman koukkuun ruoka-annosten, shoppailulöytöjen ja turhanpäiväisten peiliintuijottelujen kuvaamiseen, kömpelöön kuvanmuokkaamiseen, sanakikkailuun ja omien turhien tunteiden vuodattamiseen kaiken kansan tietoisuuteen. Blogi siis päivittyy jatkossakin, luultavasti säännöllisen epäsäännöllisesti. Sinnitelkää! Odotus palkitaan aina jossain vaiheessa!

Viime kirjoituksen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon. Muutin maata, käväisin kotona, pakkasin kaiken maallisen omaisuuteni Clas Ohlsonin pahvilaatikoihin ja muutin keskustaan. Sisustin, suunnittelin ja shoppailin. Juoruilin, jumppasin ja juhlin. Palasin yliopistoon. Sain töitä. Näin ystäviä. Aloitin taas uuden elämän, joka kuitenkin on samalla se tuttu ja turvallinen.

Tuntuu huimalta, että nyt on mahdollista alkaa toteuttaa kaikkia niitä suuria suunnitelmia, joita Ruotsissa muovailin ja maalailin. Nyt ei tiellä ole enää yhtäkään hataraa tekosyytä, vaan asioihin on aika tarttua. Ja olen minä tarttunutkin, lähes irvihampaisella päättäväisyydellä. Nu jävlar! Nyt hankitaan niitä kokemuksia, joita voi sitten vanhainkodin kiikkustuolissa häpeänsekaisella haikeudella muistella.

Aikaa ei nimittäin kannata tuhlata. Mikäli ei ole skarppina kuin porkkanaraaste, saattaa elämä viilettää villisti ohitse sillä aikaa, kun itse on päikkäreillä.

Minäkin hengailin vielä viime viikolla täällä näin:

Siljan terminaali, ei tule ikävä.

Glamourintäyteinen luksushytti.

Tunnelin päässä näkyi silloinkin valoa!

Silmänräpäystä myöhemmin olinkin kuitenkin yhtäkkiä jo asunnossa, jossa on kaunis lattia, vaaleat seinät ja filmitähdille suunniteltu vessa. Tällaisestä kämpästä olen haaveilluit jo vuosia, ja täällä sitä nyt ollaan.

Asumisessa on yksi huono puoli. Piristäviä pilekutsuja ja ihania ideoita on niin paljon, että hatara pääkoppani pudottelee puolet pois mielestä. Onneksi ratkaisu oli lähellä.

Kalenteri pitää pippalot järjestyksessä.

Nyt olenkin sitten rauhassa saanut keskittyä esimerkiksi brunsseihin, käsitöiden väkertämiseen ja elämänohjeiden kalastamiseen valkkaripullojen kyljistä.

Oi ompelukone, ihana nähdä sinua ja tuttaviasi taas pitkästä aikaa1

Strömsöilin ulko-oveen terkut postimiehelle.

Viinipullolla on tervehenkinen asenne elämään.

Tänään käväisin yliopistolla syömässä ja suuntasin sitten yllättäen askeleeni koulun lähellä lymyileville kirppiksille. Bonuskirppis, Fida ja Kaunotar ja kulkuri ovat melko vahva kolmikko, aina löytyy jotain kivaa. Niin tälläkin kertaa. Pari kivaa paitaa illanviettoja varten ja muhkean lämmin villakangastakki talvea odottelemaan. Takki oli oikein mainio löytö, sillä tajusin juuri heittäneeni vanhan talvitakkini muuttovimman vallassa roskiin. Öhöm.

Sinistä säihkettä

Vaaleaa viileyttä

Ja oma talviturkki.

Haikeutta ja hehkutusta

Pari päivää sitten, kun tyytyväisenä mallailin kalenterini sivuille syksyn uutta lukujärjestystä, se iski tajuntaani.

Kesä on ohitse.

Tämä ihmeellinen kesä, jonka aikana elämäni muuttui kertaheitolla uudeksi. Tämän kesän aikana minun piti venyä aivan uusiin muotteihin. Minusta tuli tukholmalainen. Nettitoimittaja. Ruotsinsuomalainen.
Itsenäinen. Ongelmanratkoja. Metrohaahuilija. Radioihminen. Kaaso.

Voi työpisteeni. Kuinka tulenkaan ikävöimään sinua. Tai ainakin jokakeskiviikkoista kahvia ja pullaa -hetkeä.

 
Nyt pitäisi ottaa askel takaisin menneisyyteen. Palata opiskelijaksi.
Suomalaiseksi. Tavalliseksi. Hetken aikaa tunsin pientä haluttomuutta. Tukholma on niin suuri. Työnteko on niin mukavaa. Asiat jäävät täällä kesken, en sittenkään ehtinyt tehdä kaikkea, mitä halusin.

Työt ovat aivan kohta loppu. Minun ihana kesätyöpaikkani, jossa viihdyin suunpielet korvissa koko sateisen suven ajan. Tuleeko tänne enää palattua? Oliko Ruotsissa seikkailu nyt minun osaltani tässä?
Tuijottelen turhautuneena typerää matkalaukkuani, joka taas kerran odottaa pakkaamista. Paluu arkeen edessä, elämänkokemuksen etsiminen ohitse.

Mutta sitten tajusin, ettei se uusien elämysten saaminen ole kaupungista kiinni tippaakaan. Eivät haasteet ja huomioiden tekeminen  tähän lopu. Suomessa on edessä kahmalokaupalla aivan uunituoreita elämänkäänteitä.

Ihan pian olen maisteriopiskelija. Gradunvääntäjä. Brunssivastaava.Tanssitunneilla ravaaja. Elämäntapabloggaaja. Inspiraationmetsästäjä. Käsityökaheli. Ja kuka tietää, ehkä myös radioääni, bilehile ja taivaanrannanmaalari. Sekä tietysti koko kaupungin paras kämppäkaveri.

Pääkopassa risteilee niin paljon uusia suunnitelmia, tavoitteita ja päämääriä, että oli pakko kipaista TGR:istä ostamassa salavihkaisen tylsältä näyttävä mustakantinen vihko. Vaan noiden tuikitavallisten kansien välistä paljastuukin sitten oikea mielikuvituksen pyörremyrsky. Ajatukset kannattaa kirjoittaa talteen, jotta ne eivät missään välissä pääse livahtamaan karkuun!
 

En malta odottaa, että pääse toteuttamaan näitä!

 
Tarkoitus oli sukeltaa syvälle Tukholman ytimeen tämän viimeisen viikon aikana, mutta se on niin kovin vaikeaa. Toinen jalka on jo Itämeren vastakkaisella puolella ja ajatukset harhailevat yliopiston käytävillä. Voi sinä kirpeä ja kuulas syksy, tule jo! Minulla on sinua ikävä!

Mutta ikävä on myös toiseen suuntaan. Tukholma jonne päädyin äkkiarvaamatta ja hieman vastahakoisesti, onkin onnistunut raivaamaan omituisen paljon tilaa supisuomalaisesta sydämestäni. Kuka tietää. Ehkä minä vielä löydän itseni uudestaankin täältä kuninkaallisesta kaupungista.

Joskus aivan tavallisen työpäivän jälkeen, spontaanisti tehdyn taidenäyttelykierroksen loputtua, Tukholmassa näyttää tältä.

Ensimmäisiä ajatuksia

Aivoni eivät ole pysyneet perässä kaikissa näissä käänteissä. Göteborg. Tukholma. Turku. Tampere. Turku. Tukholma. Tampereellakin, suosikkikahvilani surkean pienellä terassilla istuen, totesin ystävälleni, että kyllä täällä Göteborgissa yleensä tuulee enemmän. 

Joo-o. Ei yhtään auttanut, vaikka Tampella-kyltti riippui melkein pään päällä ja Tammerkoski jylisi vieressä. Olen sekaisin kuin mökille talveksi unohdettu käkikello. Kaikkein eniten pääkoppa on askarrellut takaraivossa inisevän itsepintaisen kysymyksen vuoksi: missä minä oikein olen kotonani?

Ajaessani viimeisen kerran pitkin Göteborgin Avenyeta, tunsin jossain syvällä sisimmässäni pienen haikeuden alun. Tutuksi käyneet paikat vilisivät silmien ohitse. Tuolta ostin ensimmäisenä iltana vessapaperia ja valmissalaatin masentavan kaatosateen jälkeen. Tuonne menin varjoon istumaan poltettuani otsani ensimmäisen kuuman kesäpäivän kunniaksi. Tuonne harhailin epätoivoisena etsien tulostinta ensimmäisen esseen dead linen lähestyessä. Tuolta etsin syntymäpäivälahjaa uudelle ystävälle. Tuolla istuin juoruamassa ja keventämässä sydäntä. Tuolla hullu jalaton mies pyysi viittä kruunua. Tuolla olin tyytyväinen.

Ja bussi vain kulki määrätietoisesti kohti juna-asemaa ja hyvästejä.

Entä sen jälkeen? Uusi asunto ja sen tuoma ihastus. Herääminen aamuyöstä ja hermojaraastava ensimmäinen tunnelbana-matka kaljanhajuisessa oksennusmetrossa. Oman ihanan perheen löytäminen Silja-laivan käytävältä, eikä kokolattiamatto ole koskaan näyttänyt kauniimmalta.

Kotiinpaluu. Jälleennäkeminen, joka sai perheen koiran lähes tukehtumaan ilosta. Jännittyneessä horroksessa vietetty junamatka opiskelukaupunkiin. Tutut mukulakivet jalkojen alla, samat vanhat kadut ja uudenlainen innostus. Rakas ystävä, joka hehkui hääonnea ja pumpulinpehmeitä unelmia. Ja toinen, joka selitti silmät loistaen uudesta työpaikasta. Satunnaista shoppailua ja liian lyhyitä kahvitteluja.

Turun Tuomiokirkon portailla istumista ja ihanan, ikiaikaisen Aurajoen tutut rannat. Vanhaan kunnon kuppilaan istuutuminen ja viinilasin äärellä pohdiskelu. Kikattaminen kasvistortilla kädessä. Pitkät pururatalenkit siskon ja koirien kanssa. Viimeisetkin stressin muruset poistava venematka mökille. Savulta tuoksuva sauna, salaisuuksia kuhisevat kesäillan keskustelut, höyryävät uudet perunat. Itsetehty raparperipiirakka, molskahtaminen hyytävän kylmään mereen. Aurinkotuoli, koukuttava roskapokkari ja huussiin pesän tehneet ampiaiset jännitystä tuomassa.

Ja sitten viimein. Paluu pinttyneeltä tupakalta tuoksuvaan säästöhyttiin. Kurkkuun noussut pala ja epämääräinen väsymys. Pätkittäiseen torkkumiseen hävinnyt päivä, yksin nurkkapöydässä syöty nahkea valmissämpylä. Laukun raahaaminen pitkin Tukholman rantaviivaa ja metrolaiturilla harhailu.

Ensimmäinen työpäivä.

Siitä lisää myöhemmin. Tänä iltana on liian paljon tunteita.

Vielä vähän hehkutusta

Niin, kuviakin voisi tietysti laittaa. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, paitsi jos kuva on huono ja kirjoittaja hyvä.

Tässä tilanteessa tosin sekä kirjoittaja että kuvaaja (olen jakautunut persoonallisuus) ovat niin väsyneitä, että yhteispeli lienee paras vaihtoehto.

Tervetuloa ei-niin-matalaan majaani.

 Sisäänastuessa näyttää siis tältä. Paljon tilaa, mutta kodikas tuntu. Hyvä alku. Ovesta sisään kurkistaessa oikealle puolelle jää innokkaita vierailijoita odottava vuodesohva.

Verhon takana entinen oviaukko.

 Tietokonepöytä on pieni ja söpö. Varpaita voi kätevästi lämmitellä patterilla samalla kun seikkailee Facebookin ihmeellisessä maailmassa.

Huom. sininen tuoli!

 Dataupisteen ja makuukamarin väliin on ystävällisesti sijoitettu tilanjakajaki Ikean klassikkohylly. Tismalleen samanlainen löytyy muuten omastakin olohuoneestani, terkkuja vaan sinne!

Sänky näyttänee kivemmalta sitten, kun maltan pedata sen.

 Sängyn vierestä löytyy suloinen sininen soppi. Tässä voisi kauhean kätevästi strömsöillä ja askarrella oikein sydämensä kyllyydestä, jos tilanne olisi toinen, ja asuisin täällä ihan oikeasti.
 

 Pöydän vieressä on ovi liikuttavalle pikku parvekkeelle. En vielä tehnyt lähempää tuttavuutta, mutta lämpiminä kesäiltoina, kenties...

Pitsiverhot!

Ja itsenikin löysin kaikessa rytäkässä.

Kodikkaita yksityiskohtia.

 Kaikkein eniten sävähdytti kuitenkin pienet, hauska sisustusesineet. Huoneesta tulee heti noin tsiljoona kertaa kutsuvampi, kun lättää hieman oksia maljakoihin ja pieniä lamppuja iltoja valaisemaan.

Telkkarin vierestä löytyi luontoa.

Samoin kirjahyllyn päältä.

Timantteja!

Jee!

 Ja onhan sekin ny tietty ihan ookoo, että kämpästä löytyy oma telkkari. Mokomaa tyhmyyslaatikkoa en ole katsellutkaan puoleen vuoteen, jo oli aikakin siirtää aivot takaisin narikkaan!