On ollut tässä kaikenlaista...

Joskus elämä heittää täydellisesti kuperkeikkaa. Silloin saattaa olla tarve hautoa ajatuksiaan ihan keskenänsä, ennen kuin läväyttää ne internetiin kaiken kansan töllättäväksi. Mikäli olette ihmetelleet.

Tukholma on ennallaan. Kauppoja täällä, kulttuuririentoja tuolla, ravintoloita, kahviloita, puistoja, ihmisiä, näyttelyitä, kirppareita ja terasseja joka puolella.

Mutta toisaalta, ykkössijan jostain syystä ryysää itselleen työt. Ja vieläpä aivan joka ikisenä arkipäivänä. Jännä juttu.

Vaikka kyllähän sitä töiden jälkeen hieman ehtii kaupungilla poukkoilla. Kulturhusetissa kävin katsomassa pienen Tom of Finland –näyttelyn. Ja tähän väliin voisi tietysti laittaa vaikka jonkun ”mutta onneksi koolla ei ole väliä” –vitsin, mutta koska olen niin hillitty ja järkevä ihminen, en tee sitä.

Hyvä ystävä vuosien takaa tuli kyläilemään viikonloppuna. Koluttiin kesäalennusmyyntien rippeet niin tehokkaasti, että nilkkoja särkee edelleen. Samalla kierrettiin parit kirpputorit ja vallattiin Sergelin torgin kupeessa olevasta thai buffet –ravintolasta pöytä niin pitkäksi aikaa, että tarjoilija alkoi näyttää huolestuneelta. Ehkä hän kuvitteli joutuvansa kantamaan meidät sieltä ulos omin käsin. Mikä olisikin ollut mukavaa, koska itse pystyin lähinnä vain vyörymään takaisin kotiin.

Viikonloppuna korkattiin myös tukholmalainen kotipilekausi. Suomalaisia löytyy Tukholmasta niin käsittämättömiä määriä, että kotimaisia ystäviä tulee hankkineeksi ihan väkisinkin.

Mutta mitäs sitä turhaan hyvää vaihtamaankaan. Ja ainahan sitä voi seurata rutinoituneiden tukholma-asukkien perässä Tukholman yöelämään. Siellä voi sitten sivistyneesti luoda itselleen pohjoismaista ystäväverkostoa. Vai miten se nyt menikään?

Nyt ehdin parin päivän ajan vetää rauhassa henkeä ja googlailla loistavia Tukholmavinkkejä, sillä perjantaiaamuna rantautuvat uudet vierailijat. On se tämä kesä vaan melkoisen loistavaa aikaa!

Ja loppuun vielä silmäniloa viime aikaisista seikkailuistani

Kauppakeskuksessa voi välillä istahtaa piirtelemään upeita taideteoksia. Ja pääsi tolla häkkyrällä myös Facebookiin.

Työmatka tunnelbanalla ei ole niin ankea kuin voisi kuvitella.

Laiskan turistin Tukholmakierros. Miniatyyrikaupunki Kulturhusetissa.

Ihania ihania postilähetyksiä ystäviltä.

Suunnattoman tuskan jälkeen epätoivoisesti shopatut kengät.

Suosikkikauppani Fröken söt sijaitsee Götgatanilla Slussenin liepeillä.

Katsokaa nyt tätä ihanuutta!

 Huomenna edessä jännittävä kampaamokäynti. Mitä jos iskee kielimuuri ja päädyn kaljuksi? Lisäpiristystä iltaan tuo pyykkivuoro, jonka sain vain ajalle klo 23-03. Mitäs siitä muutakaan öisin tekisi.

Sorg och saknad

Niin, muutama päivä tässä vierähti poissa blogosfääristä. Eikä muuten tullut ikävä. Oli ihan liian kivaa ilmankin.

Aika paljon sitä ehti reilussa kolmessa päivässä tehdä, vaikka etukäteen hieman jännäsin, kuinka pikkujuttuja poreilevan ja kauniita keksintöjä kuhisen Göteborgin pystyy tiivistämään yhteen ainoaan viikonloppuvierailuun.

Mutta mikäs siinä seikkaillessa, kun on ihania ihmisiä matkassa. Ei tullut hätä eikä hoppu, mutta ei myöskään iskenyt tylsyys tai tavanomaisuus. Melkeinpä voisin sanoa, että tunnelma on oli koko ajan aivan toppen.

Ja mitä siihen tiivistettyyn Göteborgiin sitten kuuluu? No ainakin Hagan tahmeanpehmeä jättipulla, aurinkoinen after work Parkenin terassilla, kirpsakka ulkoiluretki kauniiseen saaristomaisemaan, Andra Långgatanin pientä myötähäpeää herättävä live-keikka, Lisebergin vatsanpohjaa vihlaiseva ja tahdotonta kuolemanpelkokiljumista aiheutta puuvuoristorata, herkkuaamupalat Ica Fokuksen inspiroimina, Slottskogenin veikeät pingviinit ja nappisilmäiset hylkeet sekä ratikoiden kyydissä köröttely shoppailupaikoista toisiin. Kelpais varmaan sullekin?

Oli niin kivaa, etten viitsinyt edes kantaa kameraa mukanani. Halusin nauttia hetkestä, en tähystellä sitä linssin lävitse.

Nyt sitten kyllä tuntuukin melkoisen tyhjältä. Lentokenttäbussin kurvatessa takaisin kohti Landvetteriä, istahdin hetkeksi Korsvägenin bussipysäkille murjottamaan. Kotimatkalla en huomannut nauttia lämpimänä hehkuvasta auringosta, vaan keskityin potkiskelemaan pikkukiviä ja huokailemaan syvään.

Kämppäkin näytti niin omituisen tyhjältä, kun pöydillä ei enää lainehtinut kolmen ihmisen tavaroita ja ilmapatjankin ängin takaisin kaappiin. Mitä ihmettä teen kaikella tällä tilalla, kun kukaan ei ole jakamassa sitä kanssani? En oikein saa aikaiseksi mitään juuri nyt, tuijottelen seinää ja selailen kalenteria. Eihän tässä ole enää minullakaan kuin parisen viikkoa jäljellä. Onneksi.