Muumeista ja muminasta

Kävin puheterapeutilla. Oli pakko saada jotain faktoja siitä, että kuinka pahasti se ääni nyt sitten narisee ja voiko sille asialle jotain tehdä.

Tuomio kuului seuraavasti:
+ hyvä, luonnollinen intonaatio
+ selkeät vokaalit
+ konsonantitkin kohdillaan. (jopa se sössöttämiseen taipuva s-kirjan oli "normaalin rajoissa".)
+ ajatusta ja tunnetta mukana äänessä, ei pelkkää ääneenlukua paperista.
+ ääni pysyy samanlaisena eri esitysmuodoissa, eli uutiset, juonnot ja reportaasit tulevat kaikki samalla, luonnollisella äänellä.
+ kaunis resonanssi. (??)

Mutta sitten toisaalta:
- täysin väärä hengitystekniikka, josta johtuu
- ihan liian kireä ääni, joka näkyy erityisesti
- äänteiden kiristymisenä lauseiden loppua kohden.
- samasta syystä myös matalat äänteet puuttuvat puheesta, niille ei ole "tarpeeksi happea".

Läksyksi sain lukea ääneen satukirjoja. Mahtavaa, hulluuspisteet ropisevat tilille kun yksinään lukee itselleen iltasatuja suureen ääneen. Kaikki mun satukirjat tosin ovat ruotsiksi. Haittaakohan se?

Kaikenkaikkiaan oikein hyvä tuomio. Terapeutti oli varma, että kireyden saa pois äänestä melko helposti, jonka jälkeen äänihuulet eivät pingota niin sairaasti ja puhumisesta tulee miellyttävämpää.

Ennen kuin menin tuolla muminatohtorilla käymään, kipaisin aamutuimaan sinne Stockmannille. Olin ajatellut, että ovien takana kärkkyisi pari hullua muumifania mukinkuvat silmissä kiiluen. Olin väärässä.

Kadulle oli ahtautunut varmaan reilut satakunta ihmistä. Kyynärpäätaktiikkaa käytettiin jo siinä vaiheessa, kun ovet vielä olivat visusti lukossa. Ja kun ne sitten aukesivat, alkoivat parikymmentä ekaa kärkkyjää juosta täysillä kohti rullaportaita, jotka pian olivatkin aivan tukossa.

Eräskin älypää päätti ettei mitenkään voi odottaa rullaporrasjonossa omaa vuoroaan, vaan alkoi harppoa viereisiä, väärään suuntaan rullaavia portaita ylös. Tyypillä oli massaa sen verran, etteivät jalat nousseet tarpeeksi lennokkaasti ja naamalleenhan se sitten päätyi niihin portaisiin. Muumit tai henki?

Kun itse pääsin mukiapajille, aloin hieman tajuta, miksi ihmiset olivat niin paniikissa. Mukit hupenivat melkoista vauhtia. Se johtui siitä, että trokarit lastasivat sylin täyteen mukeja. Tai sitten ne ehdottomasti halusivat aamupalapöytäänsä 12 samanlaista muumimukia. Huh, mitä porukkaa.

Mutta sain kuin sainkin oman ihanaisen hattaranvärisen keräilymukini. Kyllä nyt kelpaa hörppiä kuumaa kaakaota.

Kilisee kilisee jäätyneet varpaat

Olen pahoillani, että olen kehittänyt riippuvuussuhteen joululaulusanojen väärinkäyttöön blogiotsikoissani. Luulen kuitenkin taudin olevan melko kausiluonteinen. Parin viikon päästä oireet lienevät kadonneen täysin.

Eilisiltana kyseenalaistin ammatinvalintani taas kerran. Seisoin Stockmannin kulmalla luuytimiä myöden jäässä ja yritin saada selvää, mitä muistiinpanoissani taas oikein lukikaan. Se oli hieman haastavaa, kun vaakasuora räntäsade terrorisoi sekä paperia että silmälasejani. Selkä painui notkolle kannettavan radiolähettimen painosta ja mikrofonia pitelevät sormet kangistuivat punaisiksi jääpaloiksi.

Ja muutenkin tuntui hieman turhalta paarustaa keskustaan asti lukemaan se lyhyt monologini. Kun olisihan siellä toimituksessakin niitä studioita ollut...

Mutta olipahan taas kokemus. Ja suoran lähetyksen aiheenahan oli tietysti maailmanloppu, että sinänsä fiilikseni sopivat aiheeseen täydellisesti.

Meinasi vaan väkisinkin alkaa pikkusen naurattaa, kun näin millainen huippumoderni kalusto Tampereen ainoalla paikallisradiolla oli keskustaan jalkautuville reportereille tarjota.

Tekniikan ihme sekä ahkerat toimittajat räntämyrskyssä.

Ja huom huom. "Muista sitten seistä niin, että lähetyslaukun antenni osoittaa toimitukseen päin. Muuten ääni ei välttämättä kanna tänne saakka."

Ohjelmasta tuli lopulta melkoisen levoton, kun reportterit pakenivat sisälle kauppaan, studiohaastattelija joutui improvisoimaan suurimman osan jutustaan ja juontajat hukkasivat punaisen langan siinä vaiheessa, kun maailmanloppukeskustelu siirtyi vertailemaan delfiinejä ja pandoja.

Jos kiinnostaa, niin mahtiohjelma uusitaan vielä kahdesti, 21.12 ja  31.12. Olettaen tietysti, että maailmanloppu ei tule ennen sitä. Ei se ainakaan tänään tullut, vaikka oli maaginen hetki, 12.12.2012 ja kello oli 12.12.

Ja mitä minä sitten tein tuona historiallisena ajankohtana? Seisoin ruokajonossa ja kauhoin tulista kalkkunakastiketta lautaselleni. Eikä se ruoka ainakaan ollut mitenkään extraherkullista.

Ihan muutaman päivän päästä karistan tämän kylän lumikokkareet jaloistani, ja matkaan kotiin pariksi viikoksi. Olen koettanut tehdä kaikenlaista pientä mukavaa näinä viime päivinä. Ehkä onnistun kehittämään pienen koti-ikävänkin sillä aikaa, kun olen poissa?

Kämppikselle askarrellut synttärilahjapossumagneetit. Itsenäisyyspäivän rakentava kritiikki -noutopöytä. Kotipihalle parkkeerattu iloinen auto. Sekä vähän joulusalaisuuksia.

Nariseva mumisija

Olen edelleen jotenkin poikki siitä eilisestä suorasta lähetyksestä. Kun stressi poistui systeemistäni, lösähdin sekä henkisesti että fyysisesti kasaan kuin surullinen vappupallo. Oisko se ny sitten tää talvi vai ne huijaus-d-vitamiinit, joita syön, mutta hitto kun aina vaan väsyttää.

Äsken kun tulin Yleisradiolla viettämäni päivän jälkeen kotiin, huomasin, että Tampere oli jotenkin dramaattisella päällä.

Keekoileva Tampere

Luonnon tarjoama valoshow toi hieman kipeästi kaivattua piristystä päivään. Radiotyön palautetunnilla sain tänään nimittäin kuulla että muuten ihan kiva, mutta kun sulla on noin nariseva ääni, niin eihän se pitempii ohjelmiin oikein sovi...

Nariseva ääni? Voisin allekirjoittaa sen, että ääneni on usein mariseva, ainakin silloin, kun näen kaupassa jotain kivaa ja haluan jonkun toisen ostavan sen minulle. Mutta että nariseva? Wot?

Nyt kun sitten lisää tämän vähemmän mairittelevan uuden infon siihen, että kuulin jo ekana opiskeluvuonna puheopettajan moittivan liian laiskaa kieltäni, niin ura radion parissa vaikuttaa olevan hieman hataralla pohjalla. Vai haluaisitko sinä kuunnella radiosta narisevaa mumisijaa?

Kävin hakemassa Ääsmarketista lohdutukseksi irtokarkkeja. Tein tiukan periaatepäätöksen, että saan ostaa noita ihani väriainepommeja vain yhdellä eurolla. Ja kas, kahdenkymmenen vuoden pituinen karkkipussienhypistely tuottaa vihdoin tulosta, ja arvioni osui melko napakasti kohdalleen.

Ammattitaito kohdillaan

Nyt istun sohvalla villasukat melkein polviin asti kiskottuna ja mupellan karkkia. Välillä koetan kahlata läpi ensimmäistä Hemingwaytani, mutta alan tulla siihen lopputulokseen, että me ei sen äijän kanssa oikein sovita yhteen. Saattaa johtua siitä, että minä olen mielenkiintoinen ja mukaansatempaava, kun taas Henkka ei ole.

Monipuolinen ja ravitseva välipala

Taidanpa tässä aikani kuluksi varata minulle ja tytöille pikkujouluristeilyn. Onhan tässä jo vierähtänyt kohta jo melkein kaksi kuukautta siitä kun viimeksi pääsin ihastelemaan niitä oksennuksen läikittämiä kokolattiamattoja. 

Tekniikan ihmelapsi

Vissiin vähän hermostuttaa, kun äänitysstudio tunkeutuu uniin asti. Tekniikkaan ja teknologiaan liittyvät kinkkiset haastattelukysymykset parveilevät pääkopassa, mutta kieltäytyvät asettumasta loogisiksi kokonaisuuksiksi. Luultavasti saan kakaistuksi ulos vain "hei ootsä huomannu et aika monet käyttää nykyään paljon kännykkää?" -tyyppisiä journalistisia helmiä.

Onneksi huomenna tähän aikaan koko radioshow on ohitse ja voin keskittyä olennaisempiin asioihin. (Eli mandariinien syömiseen, Teiniäidit-ohjelman kattomiseen Areenasta, neulomiseen, jugurttirusinoihin...kyllähän te nyt tiiätte.)

Tänään iski ensimmäisen kerran tajuntaan se, kuinka suunnattoman pimeää nyt jo taas on. Lähdin yliopistolta kotia kohti hieman ennen kuutta. Ulkona tuiskutti lunta, mutta silti oli lähes säkkipimeää. Tuuli kiskoi pipoa irti korvilta ja sormenpäitä palelsi. Teki mieli jäädä lämpimään S-markettiin hengailemaan hedelmäpelimummojen ja energiajuomateinien kanssa. Brrr. Natustelen ahkerasti D-vitamiinia, mutta epäilen, ettei tähän marrasmasikseen oikein voi auttaa muu kuin loma aurinkoisella paratiisisaarella.

Miksei jotain tapahdu? Haluan elämääni uuden käänteen. Mielellään sellaisen, joka antaisi paljon iloa ja energiaa.