Suomen ja Ruotsin ero

Tiedättehän, että google avuliaasti ehdottaa erilaisia hakuvaihtoehtoja, vaikka olet itse ehtinyt naputella hakukenttään vasta sanan tai pari?

Minulle tuli mieleen testata, että mitäköhän eroja suomalaisten ja ruotsalaisten googlailussa on. Testilauseeksi valitsin epämääräisen "kuinka voi...?" -kyselyn. Koska kukapa meistä ei haluaisi tietää, kuinka erilaisia asioita hoidetaan.

Pidemmittä puheitta, kas tässä teille naapurusmaiden suurimpia huolenaiheita.

Ruotsissa ollaan ilmeisen tiedostavia yksilöitä. Googlailijat haluavat selvittää, kuinka he voivat säästää energiaa, ehkäistä kiusaamista, vaikuttaa yhteiskuntaan, pienentää kasvihuoneilmiötä tai huomata tsunamin.
Ja toisaalta länsinaapurissa halutaan vinkkejä myös siihen, kuinka voi näyttää laihemmalta, rentoutua tai katsoa tv4:ää ulkomailla. Lisäksi yllärinä on mukana myös ikuisuuspohdinta: mistä tietää ovatko kananmunat menneet vanhaksi?

Suomalaiset taas vaikuttavat melko taloudellisilta. He haluavat ostaa kultaa ja osakkeita. Osa haluaa laihtua, osa tulla raskaaksi. Joku raukka haluaa kadota. Lisäksi vapaa-ajan puuhat ovat vahvasti edustettuina. Me haluamme saada selville kuinka voi tehdä oman pelin, ladata musiikkia ja keulia. Sosiaalisuuteen kyllästyneet taas haluavat poistaa Facebookin. Ja joku tuohtunut sielu tivaa, että kuinka voi väittää!

Hah. Olipas turhaa ja mielenkiintoista.

Oi Johan

Tänään tein gradua. En toki silti kirjoittanut mitään. Mutta etsin tieni kaupunginkirjaston lehtienlukusaliin ja haalin hieman aineistoa koeanalyysia varten.

Lehtienlukusali oli sympaattinen paikka. Paljon, paljon kumaraisia papparaisia. Hiljaista kahinaa, varovaisia kröhäisyjä. Ja vaikuttava määrä sanomalehtiä.

Minä suuntasin ulkomaisten sanomalehtien osastolle. Oli englantia, espanjaa ja esperantoa. Kiinaa, persiaa ja iso kasa venäjänkielistä lehteiltävää. Ja yksi ruotsalainen sanomalehti. Voi Tampere, etkö tiedä, mikä tämän maan toinen virallinen kieli on?

No, kelpasi se yksikin, joka onneksi oli vanha kunnon Dagens Nyheter. Kuvasin aineistoni salavihkaa kännykkäkameralla ja sain osakseni hyvin vihaisia eläkeikäisiä katseita. Päätin olla uhrautumatta tieteen nimissä enää yhtään sen enempää ja lähdin äkkiä karkuun.

Kotosalla söin mustikkarahkaa ja sain sydämentykytyksiä Jonas Gardellin kirjasta. Jos pitäisi valita yksi ruotsalainen suosikkihenkilö (mikä kamalan vaikea tehtävä!), minä valitsisin Jonas Gardellin.

Söpö sisäänkäynti ja ihana joululahjakuppi.

Ruotsista ja suosikeista tulikin muuten mieleen, että miksiköhän ruotsalaisilla on niin ihania miestennimiä? Kuten Johan. Tai Albin. Ejvind. Henning. Mattis. Sigfrid. Volter. Mio. Melker.

Vaikka naisten nimitarjonta on yleisesti ottaen paljon surkeampaa kuin miesten, niin naapurimaan puolelta löytyy muutamia kivoja vaihtoehtoja kauniimmallekin sukupuolelle. Kuten Solveig, Tove, Vivian, Silvia, Ulrika, Agda, Alva, Elvi, Ester, Hildur, Lydia, Malin ja Moa.

Jävla skit. Pitääkö tässä nyt hankkia ruotsalainen lapsi? Ja kun ne ruotsalaiset miehet on välillä sellaisia nössön puoleisia.

Heja Lusse!

Jonkun pitäisi olla täällä leipomassa mulle kirkuvankeltaisia sahramipullia Lucian kunniaksi. Eikä lasi jääkylmää maitoakaan tekisi pahaa. Kaikkein ihaninta olisi, jos ne pullat vielä muotoiltaisiin ruotsalaisittain sellaisiksi käsittämättömiksi, s-kirjaimen muotoisiksi pötkylöiksi.

Mutta kun ei niin ei.

Sen sijaan istun tässä koneella ja koetan kirjoittaa lukukauden viimeistä esseetä. Sen naputteleminen venyy kuin tuo äskenmainittu olematon pullataikina. Ja bonuspalkintona päässä on soinut taukoamatta ruotsalaislasten ikisuosikki, Lucia-pilalaulu.

Sankta Lucia, 
lopporna kliar.
Skänk mig en tia,
så slutar det klia.
Tian var trasig,
Lucia blev knasig.
Sankta Lucia,
Sankta Lucia.

Mutta vähän riemua tähän arkiseen raadantaa tuo se, että parissa päivässä rekisteriin tipahti 16 opintopistettä. (Ja vähän myös se, että löysin kirpparilta ihanan Hanna Sarénin puuvillatunikan.)

Och hur känns det nu då?

Eilen kävin ostoksilla. Palataan niihin hieman myöhemmin, mutta siihen asti voitte keskenänne pohtia, että vad är det här för något?

Kuka tietää?

Tänään oli toiseksi viimeinen työpäivä. Tuntui hassulta. Moni tuli kysymään, että koskas sä nyt sitten lopetatkaan, ja tuli pitkästä aikaa juteltua monien työkavereiden kanssa hieman pidempään. Nyt alkaa toden teolla iskeä se haikeus. Kaikki ovat niin mukavia! Kerrankin työpaikka, jossa toisia kehutaan ja kiitellään. Autetaan, vaikka omatkin hommat olisivat kesken. Onko se siis todella niin, että Ruotsissa vaan on parempi tunnelma? Vaikka työpaikka olisikin på finska?

Kävin töiden jälkeen ruokakaupassa. Ihan vanhasta tottumuksesta vain. Sitten tajusin, ettei sinne jääkaappiin oikein kannata mitään varastoida, kun tunteja Tukholmassa on jäljellä nelisenkymmentä. Pistin pastat, porkkanat ja persikat takaisin hyllyyn ja lappasin sen sijaan pussin täyteen dumleja ja geishoja. Voin sitten huomenna tarjota työkavereille aamukahvin seuraksi hieman piristystä.

Täällä kämpilläkään en nyt oikein saa tartuttua mihinkään. Pitäisi pakata ja siivota, mutta ei voi, kun kamoja kuitenkin tarvitsee vielä huomisiltana. Äääh!

Kaupungillekaan en oikein uskalla mennä, ettei tule vahingoksi hankittua lisää krääsää matkalaukkua täydentämään. Eilen kun jo meinasi käydä ohraisesti.

Tarkoituksenani oli mennä pyörähtämään Åhlensilla katsomassa rannekoruja. Olen jo pitkään haaveillut jostain kauniin yksinkertaisesta Snö of Swedenin hopeaketjusta. Ja mikä sopisikaan paremmin muistoksi Göteborgissa ja Tukholmassa vieteystä ajasta kuin ruotsalainen designkoru?

En oikein tiedä, mitä sitten tapahtui. Kävelin kohti Åhlensia helmet ja hopea mielessäni, kunnes yhtäkkiä löysin itseni Lagerhausista. Taas.

No, sinne unohtuivat lumikorut ja symboliset muistoesineet. Päätin, että koruja nyt voi ostaa koska tahansa ja ihan turhaa tuhlaustahan se olisi ja oikeastaan mahtaisinko ikinä edes muistaa laittaa moista killutinta aamuisin ranteeseen.

Ja sitten päästin sisäisen marttani valtaan ja ostin herkän hopekorun sijaan itselleni tuliaisiksi tuikkukynttiläalustan ja leipomistarvikkeita. 

Jep. Olen menetetty tapaus. Henkinen ikä ehkä noin 65.
Mutta puolustuksekseni sanottakoon, että olen etsinyt tälläistä kätsyä kakunkoristelutruuttia jo ties kuinka kauan. Ei saa kävellä onnensa ohitse?

Musta tulee cupcakemestari!

Ja tää pöllö <3 Syksymmällä saatte kuvan valon ja varjon leikistä!

Nyt olen sitten hyvin tyytyväinen. Onneksi hulluilla on halvat huvit. Jää samalla kätevästi vähän enemmän palkkarahojakin syksyn varalle tuhlattavaksi, kun tällainen kotitalouskrääsä on se, joka vie sydämen.

Niin joo ja ostin sitten tietty myös tuon ensimmäisen kuvan mystisen mustan pallukan. Joko keksitte mikä se on? Törmäsin tähän supermainioon keksintöön yhdessä sun toisessakin ruotsalaisessa opiskelijakämpässä. Oli pakko saada oma.
Sillä sehän on tietysti imukupilla varustettu tiskirättivahti! Enää ei kuivumassa oleva rätti tipahda hanan päältä limaisena likoavaan puurokattilaan lillumaan, vaan pysyy siististi ja kuivasti omalla paikallaan! Hip hip hurra!

Kuvassa näkyvissä myös toinen yleisesti hyödynnetty innovaatio - kaakelintuunaustarrat.

Oma koti! Onneksi pääsen sinne aivan pian! Siinä vaiheessa, kun alkaa ostella tiskirättitarvikkeita, on se koti-ikävä varmaan oikeasti jo aika suuri.

Riemukkaat reat ja vetelä vapaapäivä

Eräs Tukholman parhaista puolista (ainakin näin pennosiaan laskevan opiskelijan näkökannasta) on alennusmyynnit. Olen asunut täällä nyt reilut kaksi kuukautta, ja koko sen ajan on ollut menossa joku alennusmyynti. Liekö se nyt sitten kevät-, kesä- vai syksyrea, en tiedä. Enkä välitä, niin kauan kuin shoppailu on kivaa ja edullista.

Onhan Suomessakin alennusmyyntejä. Níissä myydään melko edullisesti epämääräisiä vaatemyttyjä, joista ei voi olla ihan varma, onko kyseessä paita vai hame vaiko kenties tyynyliina. Alennusta kertyy muutama euro ja sitten pitäisi olla tyytyväinen. Nihkeää.

Täällä alennusprosentti on usein 70. Se on jo melkoisen hyvä. Ja eilen tulin ihan vaan vahingossa ostaneeksi BikBokista ihanan liehuvan topin ja villin bilehamosen yhteishintaan 99 kruunua. Molempien vaatekappaleiden alkuperäinen hinta taisi olla 299. Siinä teille kuulkaas alennusta!

Myöhemmin kaupungilla alkoi puhaltaa syksyinen viima. Juuri kuumeesta toipuneena pohdin, että jonkinlainen neule voisi olla nyt paikallaan. Ja muutenkin olen jo pitempään halajannut itselleni pitkää, mustaa neuletakkia, joka menisi kaiken kanssa hyvin yksiin.

Ensimmäinen nenän eteen osunut kauppa oli Gina. Astelin sisään ja suuntasin alerekille. Nopea vilkaisu, oikeanlaisten neuletakkien bongau, oikean värin ja koon etsintä, suoraan kokeilematta kassalle ja avot! Uusi kiva neule, hintaa huimat 49 kruunua. Tukholma nyt vaan ON hyvä shoppauskaupunki, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Liehuva toppi ja pehmoinen neule, jee! Naama ei ollut osa onnistuneita löytöjä, siksi se on sensuroitu.

Tänä viikonloppuna olen lähinnä nukkunut. Ja jutellut facebookissa ystävien kanssa ja suunnitellut loistavaa syksyä kotimaan hellässä huomassa. Kesätyöviikot hupenevat uhkaavasti. En tiedä pitäisikö olla innostunut vai surullinen. Totta kai haluan päästä kotiin, mutta entäs paras työpaikka tähän mennessä? Entäs Tukholma, josta en alunperin aikonut edes pitää, mutta joka on salavihkaa viemässä sydäntäni?

En taida tehdä mitään elämää suurempia päätöksiä tänään. Aion vaan jatkaa rentoilua. Syön ihanan makeaa hunajamelonia, katselen telkkaria, surffailen. Nautin joutilaisuudesta. Ja illalla olen luvannut viedä itseni elokuviin, iih! Ties vaikka ostaisin itse itselleni leffakarkkejakin. Vaikka niitä vadelmaveneitä, joilla pystyy melkein seilaamaan takaisin Suomeen.

Laadukas lukuhetki aurinkoisella parvekkeella.

Tervetuloa joutilaisuuden ytimeen.

Pridesta ja muusta

Olin eilen niin keskittynyt omaan ruumiinlämpötilaani, että unohdin ihan kertoa tunnelmia Tukholman Pridesta.

No, mitä siitä nyt sanoisi sitten. Puoli miljoonaa katsojaa ja kymmeniä tuhansia paraatilaisia ängettynä Tukholman keskustaan. Musiikkia, iloisia ilmeitä, rekkoja, lippuja, kannustushuutoja, tanssia, ihmeellisiä asuja ja vähän paljasta pintaakin.

Kukaan ei rettelöinyt tai huudellut typeryyksiä ainakaan siinä minun lähettyvilläni. Ihmiset tuntuivat olevan aidosti innoissaan ja iloisia siitä, että ainakin tuon yhden hetken ajan jokainen sai olla avoimesti ja häpeilemättä oma itsensä. Bra jobbad, Stockholm!

Monet isot yritykset tukivat Pridea näkyvästi ja pienten kauppojen ikkunoista saattoi bongata kannustavia kylttejä tai päivään sopivasti stailattuja mallinukkeja. Ravintolassa miestarjoilijalla oli pinkeät nahkasortsit ja naistarjoilijalla sateenkaarenväriset irtoripset ja verkkosukkahousut. Onneksi kaikkea ei aina tarvitse ottaa niin vakavasti!

Aftonbladet menossa mukana.

Pridesta tuli ainakin itselleni hyvä mieli. Kun autolastillinen yläosattomissa tanssivia hikisiä nuoria miehiä kääntyi kulman takaa tielle ja aiheutti hysteeristä kiljuntaa sekä nais- että miespuolisissa yleisöjoukoissa, tunsin suurta tyytyväisyyttä tukholmalaisia kohtaan.

Ilmapalloja Sergelin torgilla

Kätevä juhla-asu

Tänä aamuna nukuin yhtä kyytiä kahteentoista asti. Kuumepöpö painaa silmäluomia alaspäin ja tokkuroittaa ajatukset. Ei kai tässä muu auta, kuin painua kohta takaisin pehkuihin.

Särkylääkkeitä saa ruokakaupasta! Eläköön Ruotsi!

Ja saa sieltä ruokakaupasta sitten tietysti vähän muutakin...

Ennakkoluulot ja kuinka ne katoavat.

Ruotsalaiset ovat niin ihanan pirtsakoita, positiivisia ja avoimia. Paitsi Tukholmassa. Pääkaupunkilaiset nyrpistävät täydelliseksi leikeltyä nokkaansa maalaistollukoille, ulkopuolisille ja muuten vain rumille ihmisille. Ystävällisyys on kiven alla, aika rahaa ja auttavainen asenne jäi vissiin kotiin.

Tai siis niin minulle on kerrottu.

Ensimmäinen ennakkoluulo sai melkoisen kolauksen Göteborgissa. Kun turhaan yritti saada seuraa tuplaluennon lounastauolle, tai epätoivoisena metsästi edes yhtä katsekontaktia, alkoi myytti hejsanhopsan-iloisista svenssoneista kadota viemäristä alas.

Kauhulla odotin, millaisia jääpatsaita Tukholmassa sitten olisi vastassa. Vielä Göteborgiakin tylympi ilmapiiri? Eikös sitten voisi yhtä hyvin jo vain palata sinne Turkuun?

Ja kuinkas sitten kävikään. Olen nyt asunut Tukholmassa noin kaksi päivää. Siinä ajassa
1. Kävelin kaupassa päin mummelia, joka vuolaasti pyyteli sen jälkeen minulta anteeksi.
2. Sain pyytämättä apua matkalaukun nostamisessa.
3. Kauppiassetä huuteli perääni oikein mainiota päivänjatkoa, vaikka olin jo puoliksi ulkona kaupasta.
4. Työpaikan hississä rupateltiin mukavia tuntemattomien kanssa.
5. Tunnelbanassa täysin tuntematon poika pyysi minut treffeille.

Ja koti-insinöörille vielä tiedoksi, että älä huoli, annoin metromiehelle pakit.

Viisujen viemää

Olen koettanut pohtia, miksi ruotsalaiset ovat niin yltiöinnoissaan kaikesta Euroviisuista. Mikä on viisujen taika? Tuulikone, miljoonasti aiemmin kuullut kehnohkot popitukset, epämääräiset aksentit sekä juontajilla että esiintyjillä vai ylihintaiset liput?

Kun hamassa nuoruudessani paiskin hommia Skoonessa, meni viisuhuuma mielestäni jo todella pitkälle. Mäkkärin Happy Meal aterian kylkiäisenä jaettiin nimittäin lelujen sijasta viisufanituskamaa. Esimerkiksi keltaisen ja sinisen kasvovärin sisältämä paletti, jotta pikkusvenssonit voivat maalata poskiinsa kotomaansa liput.

Ruotsi, vad fan håller ni på med.

Tänään luonnollisestikin vietän itsekin iltani telkan viereen liimautuneena. Oikeaoppisesti aion myös varustautua naposteltavalla, ystävillä, hyvällä juomalla ja omatekoisella äänestyslapulla. Aina on myös mahdollista pistää ranttaliksi, ja pelata Euroviisujuomapeliä. Säännöt löysin tältä sivulta.

Lystiä musiikki-iltaa vaan kaikille! Ja heja Sverige, joka luultavasti taas kisaa voittopaikasta

Euroviisujen juomapeli – perussäännöt
Tämä on Eurovision laulukilpailun perinteinen juomapeli.
HUOM! Nämä ovat nimenomaan perussäännöt – viisukatsomokohtaiset lisäpykälät ovat paitsi suotavia, myös erinomaisen rohkaistavia.

Toteutuneista kohdista yksi kulaus per esitys (ellei toisin mainita):
-Maailmanparannuskappale
-Kappaleen nimi ei tarkoita mitään
-Edustajina mies-nais-duo, joilla eriväriset tukat (vapautettu tukkaehdosta: Islanti)
-Juontajat vaihtavat vaatteita
-Modulaatio eli sävellajin vaihtuminen (juoma per vaihdos)
-Tuulikone
-Kansanmusiikkivaikutteinen melodia tai melodianpätkä
-Mummo lavalla (juoma per mummo. Huom! Taustagrafiikat eivät kelpaa, pitää olla live-mummo.)
-Suurikokoisia, yksivärisiä lippuja liehutetaan
-Asuste, jonka liehuvuutta käytetään osana koreografiaa
-Asuste, josta ei voi tietää miten se puetaan päälle
-Asuste, jonka kätköistä paljastuu toinen ihminen/ihmisiä
-Muu yllättävä paikka, josta putkahtaa esiin ihminen/ihmisiä
-Ylävartaloltaan paljas miestanssija, jolla on päässään jokin hökötys
-Artistia nimitetään Senjasenmaan Siksijasiksi (esim. ”Ukrainan Cher”)

Maakohtaiset säännöt:

Ruotsi:
-Edustaja ei ensi kertaa Euroviisuissa
-Biisin jälkeen yleisökuvassa villisti juhlivia homofaneja (bonusjuoma jos kuvassa myös uudenlainen hauska sateenkaarifanituote)

Israel:
-Edustuskappaleessa “verhottu” poliittinen sanoma

Saksa:
-Ylilyöty genre-esitys (bonusjuoma, jos vielä saksaksi)

Irlanti:
-Huilu osana esitystä

Iso-Britannia:
-Edustajana vanhan polven iskelmätähti/entinen tyttö- tai poikabändin laulaja/uusi tyttö- poikabändi -Edustusbiisin säveltänyt vanha musikaalisäveltäjä/tyttö- tai poikabändin biisinikkari

Espanja/Portugali:
-Hassutteluesitys, josta kukaan muu ei tajua mitään

Kreikka:
-Täysin valkoisiin pukeutunut mieshenkilö
-Korkealta alas hyppäävä mieshenkilö
-Paidan aukirepäisy

Häkellyttävän hienoa haahuilua

Viime päivinä olen ilmeisesti ollut niin lämmön ja auringon häikäisemä, että olen vain haahuillut epämääräisesti ympäriinsä ilman suunnitelmia. Ja erittäin onnistunutta haahuilua se on ollutkin. Muistakaa te kaikki muutkin tasaisin väliajoin haahuilla! Silloin saattaa osua kultasuoneen.

Ensin haahuilin ilmeisesti Göteborgin parhaaseen salaattibuffetiin. Voi mums sanonpa vain.

Terveellisyysaspekti vähän hukkui matkalla, mutta hyvää oli.

Lisäksi olen haahuillut kaupungilla ja kaupoissa. Pikkuisen tuntuu tyhmältä, kun löytää uusia kivoja puoteja aivan vaihtariaikansa lopussa. Oliko pakko jumittautua siihen samaan ostoskeskukseen pyörimään, kun sivukujilla olisi ollut vaikka mitä kulutusyhteiskunnan helmiä? Mutta toisaalta, ehkä tämä umpisilmäisyys on säästänyt rahojani. Toppen!

Näitä lippuja on kaupunki täynnä. Miksi?

Suurin osa haahuiluajasta on kuitenkin päätynyt puistoon. Mikäs siinä. Talvenkalpea iho imee D-vitamiinia kuin nääntymisen partaalla, ja samalla kääntyvät suunpieletkin pysyvästi ylöspäin kuukausitolkun murjottamismoodin jälkeen.

Uusi perspektiivi kaupunkiin.

Olen myös kohdannut viikon luontohetken, kun Humanistenin kuolemanportaissa luikerteli vastaan vaskitsa, eli kopparödla. Sanonpahan vain että fy fan! Tämän tutustumisen olisin voinut jättää väliin. Kammottava, ylisuuri kastemato. Niljaisen vaaleanruskea, jalaton ja jotenkin kömpelö. Brrrr. Ihan kuin se ei riittäisi, että aikaisemmin kohtasin samoissa portaissa rotan. Ja peuran. Pitäisi ehkä etsiä joku muu reitti kaupungille.

(Tähän kohtaan voisi tulla kuva vaskitsasta, mutta luuletteko tosiaan, että olisin pysähtynyt kuvaamaan sitä? Joo ei.)

Ja mitäs muuta sitten vielä. Viisut on tietysti polkaistu käyntiin ja Ruotsi on täysin sekaisin. Kummaa viisuporukkaa nämä svenssonit. Itse en ole koskaan sen kummemmin tästä huonon musiikin festivaalista pitänyt, mutta pakkohan sitä on Ruotsissa seurata. Maan oma edustaja kun on (ilman perusteita...) ennakkosuosikki ja kaikkea.

Toivon tosin täydestä sydämestäni, että Venäjän bilemummot tanssivan leivinuuninsa kanssa korjaavat voiton kotiin.

Tiukka viisuraati.

Paras haahuilu tähän mennessä (eilisen ex tempore -saunan lisäksi) on ollut ilmaiskäynti Göteborgin taidemuseossa. Kerrassaan hieno paikka, ja ilahduttavan laaja näyttely. Jokaiselle jotakin, aina Picasson ja Edelfeltin kautta Munchiin ja Warholiin.

Ulkoapäinkin ihan hauskannäköinen mesta.

Ja rappusilta näkee melkein koko Avenyen!

Pakollinen peilipose.

Mielipiteitä tästä teoksesta otetaan vastaan kommenttiboksissa.

Tästä pidin. Oivaltava ja hauska.

Asennetta!

Vaikka kyllä ne suomalaiset kultakauden taiteilijat silti vievät voiton.

Seuraavaksi pyykkirumbaa, sitten pankkiasioita ja matkalippuselvittelyjä ja sen jälkeen viisufiilistelyä ja tortilloja yhteiskeittiössä. Hyvää päivää vain muillekin!

Smått och gott

Ja taas yksi normaali päivä Ruotsissa. Huristelin bussilla työtapaamisen, hörppäsin kupin kaffea ja seuraavaksi huomasin istuvani suorassa radiolähetyksessä. Toimittajantyötä ei voi muuta kuin rakastaa. Tai vihata. Mutta ehkä mieluummin kuitenkin rakastaa.

Siinäpä sitä sitten tuli hölötettyä omasta elämästäni Ruotsin suomenkieliselle vähemmistölle. Onneksi pätkä tallentui nettiin hörökorvisten tuttavien ja muiden uteliaiden ulottuville, niin voi äitikin sitten ihaillen kuunnella jälkikasvunsa älynväläyksiä.

Tänään on tuleva kesätyö pyörinyt ajatuksissa tiiviistii ihan koko päivän. Jännittää. Siitä on taas ehtinyt vierähtää vuosi, kun viimeksi istuin tietokonepöydän ääreen ja ajattelin, että nyt täytyy naksauttaa aivoista se toimittajavaihde päälle. Täytyy olla selkeä. Terävä. Mielenkiintoinen. Neutraali. Rehellinen. Utelias. Ensimmäinen.

 Onneksi on myös tämä blogi, jossa voi rauhassa olla epäselvä, jaaritteleva, tylsä, puolueellinen, tympeä ja lasketella luikuria jälkijunassa. Molempi parempi.

Kotimatka  radiosta kämpille tyssäsi ensin kavereiden kanssa tilittämiseen (ihanasti nimetyssä Mitt andra hem-kuppilassa) ja sen jälkeen kadut vallanneisiin opiskelijajoukkoihin. Mikä päivä tänään muka on? Kevätpenkkarit? Vastaan tuli tiikereitä, borat-miehiä (yäh!), Estellejä ja italialaisia. Noin muutamia mainitakseni.

Tiikerit kiskalla.

Opiskelijat vauhdissa.

Ja lisäksi on vielä aivan måste kertoa eräästä lappusesta, jonka bongasin bussikatoksesta ja ohitin ensin olankohautuksella. Karkkien kotiinkuljetus? Ei voi olla totta. Mutta jostain syystä sitten kuitenkin tarkistin nettisivut...

Tuleekohan karkit oikeasti pyörälähetillä perille?

Ja voi kyllä. Göteborgissa toimii ruotsalaisen innovaation helmi. Irtokarkkeja, sipsejä, dippejä, pähkinöitä, suklaata, limsaa ja energiajuomaa ilmaisella kotiinkuljetuksella. Jopa kolmeen asti aamuyöllä. Voisikohan joku perustaa tällaisen lafkan myös Tampereelle ja Turkuun? Mulle ainakin salta rullar, skumkantareller, smultronsmattor, fruktnappar ja stora surskallar, tack.

Oooa hela natten

Nyt voin tyytyväisin mielin sanoa, että vaihtariressun yksi tavoite on saavutettu. Eilen osallistuin ihka-aitoihin ruotsalaisiin pileisiin! Ainoana epä-svenssonina vieläpä! Vau!

Aloittelin iltaa korkkaamalla siiderin grillikauden avatuksi muutamien ystävien ja naapureiden kanssa tässä opiskelija-asuntolan pihamaalla. Voin kertoa, että mustaksi paahtunut kabanossi ja tulisenmakea sinappi maistuivat melko hyviltä näin vuoden tauon jälkeen. Siihen kylkeen hieman tuoretta salaattia, parmankinkku-juusto-herkkusieniä sekä naapuripöydästä nappaistu tomaatti-mozzarella-basilika-alkupala ja kyllä kelpasi.

Ostettiin vielä optimistisesti pussillinen omiakin grillihiiliä, vaikka Göbiksessä vielä vietettävät viikot voi jo laskea yhden käden sormilla. Mutta mikäs sen parempaa, kuin kokoontua ilta toisensa jälkeen keräämään sytytysnesteen kesäistä katkua hiuksiinsa, kääntelemään grillissä valmistuvia herkkuja ja lämmittelemään viilenevässä illassa kipristeleviä sormenpäitä viimeiste hehkuvien hiilteen päällä. Hyvässä seurassa totta kai.

 Tänään en kyllä sitten ole vastapainoksi saanut mitään aikaan. Aamulla heräsin, datasin koneella ja menin sen jälkeen takaisin nukkumaan. (!?) Kävin sentään iltapäivällä pienellä kävelyllä ja istahdin hetkeksi kirjaston pihalle lukemaan Lippmannia ja juttelemaan ystävien kanssa.

Kevätkengät! Toppen!

Yliopiston pihalla on melko...hmmm... hieno taideteos.

Ja kirjastorakennuksen ja ruokalan välistä näkyy Lisebergin huvipuiston maailmanpyörä!

Ja latasin myös ihan hauskan polaroid-ohjelman tietokoneelle. Oi kun joskus saisikin oikean polaroid-kameran! Tosin paremman puutteessa tämä ohjelmakin kelpaa. Kuvat putkahtavat tiedostoiksi oikeaoppisen surinaäänen saattelemana ja ilmestyvät näkyviin pikkuhiljaa, kuten oikeat polaroidkuvatkin. :)

Money money money

En tiedä missä uutispimennossa oikein olen elänyt (jävla grupparbete!!), mutta olin onnistunut missaamaan hypetyksen Ruotsin uusista rahoista. Jep. Svenssonlandia menee pian sekaisin, kun setelit uudistuvat syksyllä 2015 ja kolikot ilmeisesti vuotta, paria myöhemmin.

Seteleihin tulee kuvien lisäksi muitakin muutoksia, kun ruåtsalaiset saavat pitkästä aikaa käyttöönsä myös 200 kruunun setelin. Muut summat ovat vanhat tutut 20, 50, 100, 500 ja 1000.

Ensin olin hieman nyreissäni uusien seteleiden kuvista, sillä fanitan nykyisiä seteleitä. Ihanan lempeäilmeinen herra Linné, tomera Selma Lagerlöf ja kääntöpuolen Nils Holgersson, puhumattakaan kauniista oopperalaulaja Jenny Lindistä...

Kuvittelin harhoissani, että nykyiset setelin ovat olleet käytössä suunnilleen sivistyneiden aikojen alusta asti. Tänään sain tietää, että ne otettiin käyttöön vasta 30 vuotta sitten. No jaa. Mitäs pienistä. Kun suuriakin kerran on tarjolla.

Uusia seteleitä varten järjestettiin oikein suunnittelukilpailukin. Sen voitti tyyppi nimeltä Göran Österlund (vakaa, periruotsalainen nimi. Hyvä enne.) Hän on siis mies uusien tyylien takana. Göranin setelisarja on nimeltään "Kulturresan", ja hienosti ruotsalaisia kulttuurihenkilöitä kahisevan kylkeen on saatukin pällistelemään.

Oma suosikkini koristaa kahdenkympin seteliä. Vähän harmittaa, että noin hieno ihminen läntättiin tuon kaikista surkeimman pikkusetelin kylkeen, mutta parempi kai sekin kuin ei mitään... Yleisestikin voisi kyllä kritisoida sitä, että uusissa seteleissä tonnia koristaa jälleen kerran miehen naama. Jos vaikka joskus pääsisi nainenkin sinne ykkössijalle? Vai?

Kaksikymppinen ja maailman ihanin Astrid. <3 Kuvan otin täältä

Astrid saattaa olla paras ruotsalainen kautta aikain. Mieluiten yhdistettynä Ilon Wiklandiin. (Joka tosin taas ei ole ruotsalainen, vaan virolainen.) Olen aina ollut heikkona astridmaiseen elämäntyyliin, ja sama taita koskea koti-insinööriäkin, joka toisinaan saattaa kulkea nimillä Birk tai Eemeli.

Muita kulttuuripärstiä seteleissä edustavat Evert Taube, Greta Garbo, Ingmar Bergman, Birgit Nilsson ja Dag Hammarskjöld. Ilmeisesti "historiallisten henkilöiden" poisjääminen on herättänyt suurta urputusta sinikeltaisen kansan keskuudessa, mutta itse en ihan tajua moista erottelua. Kai kulttuuripersoonatkin historiallisia ovat? Hä?? Kyllä se Nobel ja kaikki Carlit, Gustafit, Adolfit ja Johanit tulee varmaan koulukirjoissakin esille.

Munsta toi tonnin seteli on kyllä jotenkin valju. Muut on hienoja. Kuvan otin täältä.

Sääli, että suomalaisissa euroissa ei ole naamakuvia. Niihin voisi laittaa vaikka joulupukin ja muumipeikon. Säpinää saisi aikaan 666€ arvoinen Lordi-seteli ja pikkukolikoissa voisi olla Angry Birds.

Kuvia etsiessä törmäsin myös mahtavaan ruotsalaiseen seteli-innovaation, joka valitettavasti ei ole (vielä!) todellisuutta. Taustatiedoksi kerrottakoon, että kunkun suosio laskee täällä koko ajan niin hälyttävää vauhtia, että kohta varmaan ajetaan maanpakoon koko ukko. Sanonta "inte helt hundra" taas tarkoittaa epämääräisen huonoa, kehnoa, nihkeää...

Voi kunkku-raukkaa. Kuva täältä.

Klädbytardag

Olin ajatellut olla tänään huipputehokas ja rautaisen keskittymisen avulla muuttaa pääkopan hatarat hahmotelmat ja epämääräiset ehdotelmat asialliseksi Wiki-tekstiksi poliittisesta kommunikaatiosta. På svenska såklart. Mutta ei taaskaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Missä vika? Jonkun pitäisi tulla tänne komentamaan mua.

Eilen oli taas international dinner. Odotin sitä suurella innostuksella ja muistelin kaiholla edelliskerran japanilaisia herkkuja. Valitettavasti vaihtarit olivat ilmeisesti löytäneet omat kuvionsa ja harrastuksensa, sillä tapahtuma veti varmaan vain kolmasosan edelliskerran osallistujamäärästä. Mutta ei se nyt paljoa haitannut. Ihan hyvillä mielin söin kitalaen räjäyttävää intialaista lihapataa, ruotsalaista potatisgrätangia ja lihapullia, suolaisia piirakoita ties mistä maista, pastasalaattia, täytettyjä lättyjä, suklaakakkua, struudelia (?), mokkapaloja sekä puolukka- ja mustikkapiirakkaa. (Joo, arvatkaa mistä maasta noi kolme viimeistä tuli?)

Näitä tehtiin.

Jotkut lähtivät dinnerin jälkeen tanssijalka vipattaen yöelämään, mutta itse tulin kotiin ja nukuin onnellisesti kymmenen tunnin yöunet. Taas oli päässyt vähän univelkaa kertymään. Miten täällä onkin niin vaikea mennä ajoissa nukkumaan? Onko nukkumatilla kielimuuri?

Tänään sitten pakkasin kangaskassiini
1. tyhmän pipon
2. vääränmallisen paidan
3. melko kulahtaneen hupparin
4. liian pienen neuleen
ja suuntasin klädbytardagiin eli vaitteidenvaihtopäivään. Homman ideana oli tuoda itselle turhia, mutta ehjiä ja puhtaita vaatteita kiertoon. Vaatteita sai tuoda 1-5 kappaletta ja niitä vastaan sai lipukkeita. Sen jälkeen  sai sitten mennä kiertelemään vaatevuorten keskelle, napata itselleen mieluisia vaatteita mukaan, ja lunastaa ne itselleen lipukkeita vastaan. Ja kaikki ilman mitään maksuja tai muita pelleilyjä. Sanoisin että järkevin keksintö taas vähänn aikaan. Vein vaihtoon neljä täysin turhaa vaatekappaletta ja poistuin mukanani:

Ihanan ruusuinen arkipaita. Kuva ei tee oikeutta!

Ohut kukkamekko, jolle suunnittelen tekeväni pienen tuunauksen!

IHANA tunika. Tuli jotenkin mieleen Nanso.

Täydelliset farkkushortsit kesään.

En voi uskoa miten hyvä tuuri kävi taas noiden löytöjen suhteen. Helt otroligt! Olisipa suomessakin enemmän tällasia tapahtumia. Tuo ainakin veti väkeä kuin energiajuomatarjous yläasteikäisiä, paikalle oli ilmoittanut saapuvansa yli 700 ihmistä.

Mutta niin, se koulutehtävä...huomenna sitten?

En vanlig måndag

Iloitsin liian aikaisin viimeviikkoisesta, mahtavasta tenttikirjanlukutahdistani. Se taisi olla joku once in a lifetime -kokemus, sillä tänään tankkasin koukeroista mediatekstiä hidastakin hitaammin. Kirjaston tuoli oli liian epämukava, tukka huonosti, silmälasit likaiset, vatsa kurni ja teksti kirjoitettu liian pienellä fontilla. Luin sitkeästi viitisen tuntia, mutta aivoihin asti ei tainnut yltää yksikään lause. Kylläpä oli hyödyllistä opiskelua taas kerran.

Huomenna saatan viimeinkin kohdata uuden ryhmätyöryhmäni. Hieman pelottaa ajatella, että edessä on taas samanlainen, viikokausia kestävä ja hermoja raastava kurssi ruotsalaisuuden ytimeen. Toivottavasti ryhmä olisi tällä kertaa hieman tehokkaampi ja huolettomampi. En pistäisi pahakseni edes diktaattorimaisesti jyräävää päällepäsmäriä, jos sillä saataisiin tuloksia aikaan hieman nopeammin. Tsäänssit besserwisseriin ovat tällä kertaa paremmat, sillä ryhmään kuuluu kaksi miespuolista jäsentä. (Poliittisesti epäkorrekti lause voidaan perustella kirjoittajan hlökohtaisilla kokemuksilla. Sori.)

Sunnuntaina ei tullut opiskelusta mitään, sillä käväisin Göteborg photography -ryhmän kanssa kolmen tunnin kävelylenkillä Botaniska Trädgårdenin liepeillä. Samassa osoitteessa käväisin jo aikaisemmin parin suomikaverin kanssa, ja silloin haukuin koko puutarhan pelkäksi risukasaksi.

Oikeasti olisi kannattanut vaan olla hiljaa, sillä kävi ilmi, ettemme olleet oikeasti edes vierailleet koko puutarhassa, vaan samoilleet viereisellä luonnonsuojelualueella. Ojdå. Taas opin uutta.

Tälläkin reissulla kohtasin ensin pelkkiä risukasoja.

Risukasojen jälkeen saavuttiin järvelle ja saksalaistytöt kiipesivät puuhun. Samassa puussa roikkui myös jostain syystä grillihaarukka. (??)

Sorsa tuli poseeraamaan infotaulun viereen.

Kajsa oli reissun ruotsalaisvahvistus.

Vaihteeksi kiivettiin mäelle.

Ja kamerasta katosivat värit.

Melko uhkaava tunnelma.

Kanadanhanhi!

Liikuttava puu, johon rakastavaiset olivat kirjoitelleet viestejä jo ennen kuin meikäläinen oli edes syntynyt.

Mikä lie hiekkapolku.

Varsinainen puutarha ja maailman helpoiten lausuttavin kasvinnimi: Rhododendron.

Kevät. <3

Kukkien karnevaali.

Lopussa en enää jaksanut keskittyä olennaiseen.

Nyt pitäisi käydä kaupassa. Tekisi mieli keitellä päivälliseksi ihanaa chililinssikeittoa, mutta epäilyttää käyttää yhteiskeittiön kattiloita. Toisaalta ehkä se läävä on pikkuhiljaa muuttumassa kivemmaksi, sillä postiluukkuun oli tänään ilmestynyt tiedote lähestyvästä keittiöremontista.

Lisäksi suunnitellaan täydellä tohinalla Köpiksenreissua ja viikonlopun pääsiäishippaloita. Livet är kul!