Tällä viikolla pääsin kahdeksi tunniksi kouluun. Ammattikorkeakouluun, luennolle.
Ja voi luoja se oli ihanaa.
Join kahvia pahvimukista. Raapustelin muistiinpanoja, katselin kuinka luennoitsija sähläsin PowerPointin kanssa. Kuuntelin takarivin kaikkitietävää vanhempaa miesopiskelijaa (onkohan olemassa joku sääntö kiintiöhuutelijoista? Miten niitä muuten voi AINA olla mukana luennoilla?) ja kuuntelin puolella korvalla takanani istuneiden miestenpuolikkaiden keskustelua.
He olivat olleet Miran luona bileissä. Mira oli kuuma mimmi, mutta ailahteleva. Pojat pohtivat pitäisikö jonkun heistä yrittää Miraa ja jos, niin kenen. He suunnittelivat jo illan bileitä, puhuivat pari sanaa tulevasta tentistä ja palasivat sitten jahkaamaan jostain kommelluksesta. Vähän väliä joku heistä toivoi luennon jo loppuvan. Heillä oli kiire syömään.
Minä toivoin, että luento olisi jatkunut ikuisesti. Voi miten helppoa vaan istua penkissä ja oppia. Kukaan ei vaadi mitään. Vastuuta ei ole. Dead line ei väijy selän takana. Sähköpostissa ei ole 37:ää pikaista vastausta vaativaa kysymystä, kalenteri ei ole buukattu täyteen turhia palavereja ja yksikään esite/artikkeli/uutinen/ilmoitus/mainos/puhelu/sähköposti ei ole myöhässä.
Luentosalissa oli niin paljon nuoria ihmisiä. Niin paljon sotkuponnareita, tennistossuja, kirppisvillapaitoja, pillifarkkuja, printtiteepaitoja, pyöräilykypäriä, kumisaappaita ja imagolaseja. Oli villamyssyjä, parin päivän sänkinaamoja, kohmeloisia katseita ja nahkatakkeja keskellä talvea.
Oli jotenkin niin käsittämättömän huoletonta. Osa opiskelijoista ei selvästikään ollut edes hereillä. He vaan jatkoivat uniaan siellä luentosalissa. Suurin osa vaikutti viettävän parituntisen Facebookissa tai muuten vaan surffailemalla.
Minä istuin siellä kotelomekossani ja koin identiteettikriisiä.
Minusta on ihanaa olla töissä. Päivät vain viuhuvat ohitse. Ja joka kuukausi postiluukusta tipahtaa tiliote, joka kertoo että vuokran saa taas maksettua ja kaupassa voi ostaa juustoa, joka ei maistu kumilta.
Mutta ei se mitenkään ilmaiseksi kyllä tule. Ne päivät, jolloin valutaan puolihorroksessa alas luentosalin penkistä, syödään lounaaksi 2,60 maksavat ateria ja lähdetään sen jälkeen loppupäiväksi ryystämään kahvia tai kaljaa, ovat ohitse.
Herää kysymys, että mitä on tullut tilalle? En tiedä, voiko siitä juustostakaan repiä riemua ikuisesti.
Minä todella pidin opiskelusta. Ja sen lisäksi pidin oppimisesta. Mutta tämä tietotaidon soveltaminen käytännössä...
Se on sitten ihan toinen juttu.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haikailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haikailu. Näytä kaikki tekstit
perjantai 6. maaliskuuta 2015
tiistai 25. marraskuuta 2014
Hyväosaisen haihattelijan joulutoivelista
On jälleen se aika vuodesta!
Viime vuonna joku katkerahko henkilö loukkaantui syvästi blogiin tekemästäni joululahjatoivelistauksesta. Hänen mielestään olin no, lyhyesti sanottuna, ahne paska.
Tälle henkilölle haluaisin terävöitää eron toiveiden ja vaatimusten välillä. Mikäli sanojen merkitystä ei ymmärrä, voi ne kätevästi käydä tarkastamassa vaikkapa sanakirjasta. Tai kysyä kaverilta.
No, asiaan.
Minulla oli itse asiassa hyvinkin kirkkaana mielessä, mitä olisin tänä jouluna halajannut löytää kuusen alta. Rannekello ja Nappula-kynttilänjalat olivat ykkösenä toivelistalla.
Ja sitten tulivatkin valmistujaiset. Sain molemmat toivomani tavarat ja niiden lisäksi vielä aimo kuorman kaikenlaista muutakin ihanaa. Joten homma onkin jo hoidossa! (Valmistujaisista lisää kuvamateriaalia seuraavassa päivityksessä! Pysykää kanavalla!)
Minä tarvitsisin itselleni oikeastaan vain yhtä asiaa. Kallista, teknologista valokuvakansiota! Eli toisin sanoen ulkoista kovalevyä.
En tiedä ulkoisista kovalevyistä mitään. Kysyin asiaa Valiopojalta. Hänellä oli selkeä vastaus - hanki Buffalo.
Itsehän kuvittelin buffalon olevan melko villiintynyt häränpuolikas. Mutta ehkä se onkin puhveli.
Niin, siinäpä oikeastaan se onkin. Muuta en tarvitse. Mutta se ei toki tarkoita, etten haluaisi kaikenlaista turhaa ylellisyyttä.
Mitä vanhemmaksi tulen (siis olenhan jo lähestulkoon kolmekymmentä, ryppyvoiteita voi alkaa lähetellä tähän suuntaan) sitä enemmän pidän turhasta pikku luksuksesta.
Tällä hetkellä kaikki luksushaaveeni liittyvät arkipäivien piristämiseen ja työpäivien jälkeiseen rentoutumiseen. Hyvään yöuneen, mahdollisuuteen levätä ja rentoutua. Hyvään ruokaan ja juomaan, kivoihin kulttuurielämyksiin. Yleiseen onnellisuuteen. (onnellisuus, muuten! Siinäpä olisi hyvä lahja! Taitaa tosin ylittää joulupukinkin valtuudet.)
Koneellakyhjöttämisen jäykistämät lihakseni rentoutuisivat hierontalahjakortista! Tosin en kuvasta poiketen haluaisi esitellä varpaitani, mutta sellainen kunnon jurmotus niska-hartiaseudulle maistuisi kyllä.
Toisekseen haluisin helliä stressistä kukkivaa ihoani kaikin mahdollisin keinoin. Kuten herkullisilla kasvonaamioilla, ihanan ruttuisilla pellavalakanoilla tahi käsittämättömän pehmoisilla kashmir-villapaidoilla.
Mitäs muuta sitten? No vaikka villahousut! Ja pipa! Ei palele sitten päätä tai peppua pakkasilla.
Olen ihaillut Uhana-designia kyllästymiseen asti. Mutta kun jotenkin niillä vaan on homma hallussa. Ja sitä paitsi se nimi! Uhana! Ja jotenkin olisi aika siistiä marssia toimiston jakkupukujen ja kotelomekkojen keskelle villahousuissa.
Ja sitten onkin jäljellä enää jokajouluinen klassikkotoive - jotain superkiinnostavaa luettavaa, jonka kanssa viettää tunnelmallisia hetkiä sohvannurkassa, toinen käsi suklaakonvehtirasiaan haudattuna.
Oikeastaan voisin lukea mitä vaan. Tässä nyt kuitenkin muutama esimerkki siitä, mihin haluaisin syventyä.
Odotan jo innolla viikonloppua, kun voin itse vihdoin lähteä hieman jouluostoksille. Listakin on jo valmiina, ja työpaikan ansiosta tilillä on jopa hieman ylimääräistä rahaa. Enää puuttuu vain aikaa.
Viime vuonna joku katkerahko henkilö loukkaantui syvästi blogiin tekemästäni joululahjatoivelistauksesta. Hänen mielestään olin no, lyhyesti sanottuna, ahne paska.
Tälle henkilölle haluaisin terävöitää eron toiveiden ja vaatimusten välillä. Mikäli sanojen merkitystä ei ymmärrä, voi ne kätevästi käydä tarkastamassa vaikkapa sanakirjasta. Tai kysyä kaverilta.
No, asiaan.
Minulla oli itse asiassa hyvinkin kirkkaana mielessä, mitä olisin tänä jouluna halajannut löytää kuusen alta. Rannekello ja Nappula-kynttilänjalat olivat ykkösenä toivelistalla.
Ja sitten tulivatkin valmistujaiset. Sain molemmat toivomani tavarat ja niiden lisäksi vielä aimo kuorman kaikenlaista muutakin ihanaa. Joten homma onkin jo hoidossa! (Valmistujaisista lisää kuvamateriaalia seuraavassa päivityksessä! Pysykää kanavalla!)
Minä tarvitsisin itselleni oikeastaan vain yhtä asiaa. Kallista, teknologista valokuvakansiota! Eli toisin sanoen ulkoista kovalevyä.
En tiedä ulkoisista kovalevyistä mitään. Kysyin asiaa Valiopojalta. Hänellä oli selkeä vastaus - hanki Buffalo.
Itsehän kuvittelin buffalon olevan melko villiintynyt häränpuolikas. Mutta ehkä se onkin puhveli.
 | |
| Joku tämmöinen, kenties. Vaikka tämä ei nyt taida olla se kehuttu Buffalo. |
Niin, siinäpä oikeastaan se onkin. Muuta en tarvitse. Mutta se ei toki tarkoita, etten haluaisi kaikenlaista turhaa ylellisyyttä.
Mitä vanhemmaksi tulen (siis olenhan jo lähestulkoon kolmekymmentä, ryppyvoiteita voi alkaa lähetellä tähän suuntaan) sitä enemmän pidän turhasta pikku luksuksesta.
Tällä hetkellä kaikki luksushaaveeni liittyvät arkipäivien piristämiseen ja työpäivien jälkeiseen rentoutumiseen. Hyvään yöuneen, mahdollisuuteen levätä ja rentoutua. Hyvään ruokaan ja juomaan, kivoihin kulttuurielämyksiin. Yleiseen onnellisuuteen. (onnellisuus, muuten! Siinäpä olisi hyvä lahja! Taitaa tosin ylittää joulupukinkin valtuudet.)
Koneellakyhjöttämisen jäykistämät lihakseni rentoutuisivat hierontalahjakortista! Tosin en kuvasta poiketen haluaisi esitellä varpaitani, mutta sellainen kunnon jurmotus niska-hartiaseudulle maistuisi kyllä.
Toisekseen haluisin helliä stressistä kukkivaa ihoani kaikin mahdollisin keinoin. Kuten herkullisilla kasvonaamioilla, ihanan ruttuisilla pellavalakanoilla tahi käsittämättömän pehmoisilla kashmir-villapaidoilla.
 | |
| Myös esimerkiksi teatteriliput tai ravintolalahjakortit ovat enemmän kuin tervetulleita. |
Olen ihaillut Uhana-designia kyllästymiseen asti. Mutta kun jotenkin niillä vaan on homma hallussa. Ja sitä paitsi se nimi! Uhana! Ja jotenkin olisi aika siistiä marssia toimiston jakkupukujen ja kotelomekkojen keskelle villahousuissa.
 |
| Kattokaa ny noita printtejä! |
Oikeastaan voisin lukea mitä vaan. Tässä nyt kuitenkin muutama esimerkki siitä, mihin haluaisin syventyä.
 |
| Vahvoja, vahvoja naisia. Kiinnostavia tarinoita. |
 |
| Tai sitten poikamaisia kasvukipuilutarinoita. Tai miksei vanhaa kunnon Härköstä, kevyttä välipäivälukemista. |
tiistai 19. elokuuta 2014
Se oli sitten siinä
Tänä aamuna kiskaisin takin niskaani pyöräillessäni aamulla töihin. Näppejä nipisteli kylmässä aamuviimassa. Sattumalta löysin takintaskuista sormikkaani - siellä ne olivat odottaneet koleista kesäkuisista työmatkoista saakka.
Tyytyväisenä kiskoin kintaat käteeni ja jatkoin matkaa. Hetken päästä se kuitenkin iski. Se tunne. Tämä kesä oli muuten nyt tässä.
Mutta miten kesä voi olla ohi, jos en ole sitä ehtinyt vielä lainkaan viettääkään?
Kamerasta löytyvät kuvat todistavat muuta. On mansikoita, veneenkokkia, juhannusruusuja, hiekkarantoja. Puistossa on todistettavasti istuttu yhden sun toisenkin eväskassin kanssa, makkaraa on grillattu, varpaita ulkoilutettu nurmikolla. Pyörällä on retkeilty pitkin saaristoa, lossilla on ajeltu ja paljussa loikoiltu skumppalasi kädessä. Kirjoja on luettu auringonpaisteessa vino pino ja oluttölkkejä kumottu sekä savusaunassa että moottoriveneessä. Pellonlaitaa pitkinkin on kävelty vaaleassa kesäyössä ja autioita asfalttiviidakkoja ihailtu vaaleanpunaisessa valossa.
Ja silti on tämä tunne. Haikeus, väsymys, pala kurkussa. Miksen saanut pitää yhtään lomaa? Miksi töissä oli jatkuvasti niin raskasta ja koti niin kaukana? Miksi kepeät kesäiset tunnit valuivat hukkaan bussin ikkunoita tuijottaessa?
Nyt tulee toki syksy. Syksy omassa kodissa, onhan sekin jotain.
Ehkä ongelmana onkin se, että juuri mitään muuta tässä ei olekaan tiedossa. Syksy tulee ja samalla alkaa pudotus tyhjyyteen. Ei koulua, ei töitä, ei tekemistä, ei tuloja.
Olisin halunnut vielä yhden hyvän kesäviikonlopun. Sellaisen jossa olisi ollut sopivassa suhteessa heräämistä virkeänä oman murusen kainalosta. Kävelyretki aamuiselle torille, kaffet ulkona auringossa. Kojulta mukaan mansikat ja herneet, kirpputorilta uusi pokkari. Asettautuminen viltille puolivarjoon tuuhean puun alle. Kevyesti hulmuava kesähame, kasvoilla kaunis päivetys ja koko päivä paljain jaloin. Vielä yksi venereissu saaristossa, lounaaksi lohta vierasvenesatamassa. Kuuma sauna ja viileä pulahdus meriveteen. Valvomista rannalla aamutunneille saakka, seurana pullo kirpeää valkoviiniä ja muutama hyvä ystävä. Luotettava, tuttu olkapää, johon nojautua. Ja se maaginen valoisa kesäyö.
Mutta ulkona sataa vettä, työhakemukset odottavat lähettäjäänsä ja neuleet on viikattu takaisin vaatekaapin etualalle.
Ystävät ja kaverit palaavat koulunpenkille ja työpaikoille. Minneköhän minä menisin?
Tyytyväisenä kiskoin kintaat käteeni ja jatkoin matkaa. Hetken päästä se kuitenkin iski. Se tunne. Tämä kesä oli muuten nyt tässä.
Mutta miten kesä voi olla ohi, jos en ole sitä ehtinyt vielä lainkaan viettääkään?
Kamerasta löytyvät kuvat todistavat muuta. On mansikoita, veneenkokkia, juhannusruusuja, hiekkarantoja. Puistossa on todistettavasti istuttu yhden sun toisenkin eväskassin kanssa, makkaraa on grillattu, varpaita ulkoilutettu nurmikolla. Pyörällä on retkeilty pitkin saaristoa, lossilla on ajeltu ja paljussa loikoiltu skumppalasi kädessä. Kirjoja on luettu auringonpaisteessa vino pino ja oluttölkkejä kumottu sekä savusaunassa että moottoriveneessä. Pellonlaitaa pitkinkin on kävelty vaaleassa kesäyössä ja autioita asfalttiviidakkoja ihailtu vaaleanpunaisessa valossa.
Ja silti on tämä tunne. Haikeus, väsymys, pala kurkussa. Miksen saanut pitää yhtään lomaa? Miksi töissä oli jatkuvasti niin raskasta ja koti niin kaukana? Miksi kepeät kesäiset tunnit valuivat hukkaan bussin ikkunoita tuijottaessa?
Nyt tulee toki syksy. Syksy omassa kodissa, onhan sekin jotain.
Ehkä ongelmana onkin se, että juuri mitään muuta tässä ei olekaan tiedossa. Syksy tulee ja samalla alkaa pudotus tyhjyyteen. Ei koulua, ei töitä, ei tekemistä, ei tuloja.
Olisin halunnut vielä yhden hyvän kesäviikonlopun. Sellaisen jossa olisi ollut sopivassa suhteessa heräämistä virkeänä oman murusen kainalosta. Kävelyretki aamuiselle torille, kaffet ulkona auringossa. Kojulta mukaan mansikat ja herneet, kirpputorilta uusi pokkari. Asettautuminen viltille puolivarjoon tuuhean puun alle. Kevyesti hulmuava kesähame, kasvoilla kaunis päivetys ja koko päivä paljain jaloin. Vielä yksi venereissu saaristossa, lounaaksi lohta vierasvenesatamassa. Kuuma sauna ja viileä pulahdus meriveteen. Valvomista rannalla aamutunneille saakka, seurana pullo kirpeää valkoviiniä ja muutama hyvä ystävä. Luotettava, tuttu olkapää, johon nojautua. Ja se maaginen valoisa kesäyö.
Mutta ulkona sataa vettä, työhakemukset odottavat lähettäjäänsä ja neuleet on viikattu takaisin vaatekaapin etualalle.
Ystävät ja kaverit palaavat koulunpenkille ja työpaikoille. Minneköhän minä menisin?
maanantai 14. huhtikuuta 2014
Kuolemattomia ajatuksia syntymäpäivän kynnyksellä
Mikään ei ehkä ole niin noloa, avartavaa, hauskaa, myötähäpeällistä ja hämmästyttävää, kuin omien entisten ajatusten lukeminen. Siksi suosittelen jonkinlaisen päiväkirjasysteemin pitämistä ihan kaikille.
Tässä oman vanhenemiseni kynnyksellä etsiskelin arkistoistani oman pienen minäni ajatuksia eri vuosilta. Ensimmäiset merkinnät tuntuvat olevan vuodelta 2005. Siis kaksituhatta ja viisi! Kun täytin seitsemäntoista vuotta. Huh huh.
Sukellus menneisyyten oli kutkuttava. Teidän iloksenne kokosin tiivistelmät tähän.
Vuonna 2005, täyttäessäni 17 vuotta, minä...
-Pidin synttäreitäni "loisteliaina" ja 17 ikävuotta vastuullisena ja pelottavan isona lukuna.
-Pohdin, mitä vaaditaan seuraavalta vuodelta, kun tulen täysi-ikäiseksi.
-Opettelin jonglööraamaan synttärilahjaksi saamillani palloilla.
-Etsin siskolle ylioppilasmekkoa ja kehuin erityisen lämmintä huhtikuuta.
-Olin käynyt synttäreideni kunniaksi katsomassa leffan, joka oman asiantuntevan käsitykseni mukaan käsitteli "vissiin jotain kansanmurhajuttua, oli tosi ässä". (Joo. Jep. En keksi tähän nyt mitään kommentoitavaa enää.)
Vuonna 2006, täyttäessäni 18 vuotta, minä...
-Jauhoin taukoamatta uudesta ihanasta koiranpennustani.
-Olin mielestäni saavuttanut kunnioitettavan iän ja muuttunut aikuiseksi. Samalla totesin, etten koskaan ollut tuntenut itseäni lapsellisemmaksi.
-Innostuin mahdollisuudesta luovuttaa verta ja tehdän elintenluovutustestamentin (?).
-Pohdin, pitääkö minun nyt alkaa seurata politiikkaa. (Voi minua...)
-Iloitsin saamistani keltaisista kumisaappaista ja runokirjasta. Haaveilin käveleväni sateessa ja sepittäväni runoja päässäni. (Nyt pakko sanoa uudelleen: voi minua....)
Vuonna 2007, täyttäessäni 19 vuotta, minä...
-Luin pääsykokeisiin. Kuulemma 120-140 sivua päivässä. Siistiä.
-Luin paljon sanomalehtiä. Ja haaveilin toimittajuudesta. Ihmettelin, kuinka olinkin osannut valita tulevalle uralleni oikean suunnan. (Oi menneisyyteni minä, onneksi et tietänyt, miten kammottavaa toimittajuus voikaan olla.)
-Olin hieman järkyttynyt 19 vuodestani. Mietin jo etukäteen seuraavaa synttäripäivää ja kaksikymppiseksi muuttumista. Kirjoitin kaksikymppisten menevän naimisiin, tekevän lapsia ja ottavan lainaa. En ilmeisesti halunnut mitään noista asioista. (Herää kysymys, että olinko kenties sekoittanut kaksi- ja kolmekymppiset keskenään...)
-Tiivistin tulevaisuudentavoitteeni kirjoittamalla: "aion vaan itsepäisesti pysyä lapsellisena ja hysteerisenä ja kärsimättömänä ja helposti innostuvana ja lyhytnäköisenä ja epävarmana ja ujona. niin että varautukaa vaan siihen."
-Pohdin sitä mahdollisuutta, että joskus tulevaisuudessa tulen syntymäpäivieni aikoihin lukemaan kaikki päiväkirjamerkintäni huhtikuun puolivälistä. (Terkut vaan sinne vuoteen 2007! Täällä niitä luetaan!)
Vuonna 2008, täyttäessäni 20 vuotta, minä....
-Asuin Ruotsissa ja heräsin syntymäpäiväni aamuna heleillä pikkutytön äänillä laulettuun Vi gratulerariin ja sain kasan melko tahmeita suukkoja ja halauksia.
-Sain sänkyyni aamupalatarjottimen, joka oli aivan kuin ruotsalaisista tv-sarjoista. Herkkuleipiä, kahvia, mehua, ruusuja, kortteja, paketteja ja jopa pikkuruinen Ruotsin lippu.
-Sain Suomesta paketin. Helmikorvakorut. Vinkki siitä, että oli aika lopettaa haahuilu ja hieman vakavoitua?
-Haahuilin silti, jopa enemmän kuin koskaan ennen. Harkitsin jääväni Ruotsiin asumaan. Ja yritin saada kiinni erästä poikaa ja karistaa kannoiltani toisen. Toivoin seurustelevani.
-Totesin olevani muinaismuisto Neuvostoliiton ajoilta.
-Pohdin, saavutaanko elämässäni koskaan mitään.
Vuonna 2009, täyttäessäni 21 vuotta, minä...
-Olin ilmeisesti jotenkin alamaissa. Tympääntyneesti kirjoittelin tiskeistä ja imuroinnista ja yksinäisyydestä, vaikka olisi pitänyt juhlia.
-Totesin, että vanheneminen ei tunnu miltään, koska en muutenkaan ikinä edes muista, kuinka vanha olen. (?)
-Pohdiskelin jotain "menneisyyden haamuja", joista en kuitenkaan viitsinyt kertoa mitään tarkemmin. (Selvästikin ne haamut ovat siis kadonneet, koska en muista enää yhtään mitään haamuja. Voitto!)
-Kuuntelin Per Gessleä ja erityisesti biisiä "Leva livet", jossa lauletaan siitä, kun ihminen täyttää kaksikymmentäyksi vuotta. Olin Gesslen kanssa samaa mieltä. Elämä täytyy elää.
Vuonna 2010, täyttäessäni 22 vuotta, minä...
-Olin huumaavan iloinen. Kirjoittelin riemuissani siitä, miten ihanaa on käydä kävelyllä, saunoa ja syödä voileipiä. (Ja onhan se toki ihanaa. Mutta kai sitä olisi voinut niitä synttäreitäkin jotenkin juhlistaa?)
-Kirjoitin synttäripäivän olevan "hieno! hieno hieno hieno! niin paljon parempi kuin viime vuonna!"
-Illalla oli ilmeisesti myös tulossa "miljoona kivaa asiaa", mutta koska en ole tarkemmin kertonut niistä, niin en tiedä mitä ne mahtoivat olla.
-Olin saanut jälleen aamupalaa sänkyyn. Kahvia, croisantteja ja tuoretta ananasta.
Vuonna 2011, täyttäessäni 23 vuotta, minä...
-Järjestelin täyttä päätä syntymäpäiväbileitä seuraavalle illalle. Leivoin ekaa kertaa porkkanakakkuakin.
-Sain exältä hienoja lahjoja. Esim. sanelukoneen. Olin olevinani ammattimainen toimittaja.
-Nautin kauniista, aurinkoisesta kevätpäivästä.
-Tein proseminaarityötäni. Jopa syntymäpäivänäni. (Turhaan silloin valitit! Kokeilepa gradua ja sano sitten miltä tuntuu!)
-Kävin illalla kävelyllä, laitoin kasvonaamion, tein kasvislasagnea, avasin pullon punaviiniä ja katsoin leffan Tyttö, joka leikki tulella.
Vuonna 2012, täyttäessäni 24 vuotta, minä...
-Asuin Göteborgissa, olin edellisiltana juhlinut vanhenemistani, juonut liikaa tequilaa ja kärsin sen seurauksena elämäni pahimman darran.
-Ollut toisaalta iloinen ja liikuttunut vaihtarikavereiden kauniista sanoista, lahjoista ja hyvästä meiningistä, mutta toisaalta kaivannut kotiin tärkeiden ihmisten luokse.
-Ihmettelin, missä se ikäkriisi oikein on, kun vieläkään ei ahdista.
-Söin synttärilounaaksi kaverin tarjoamaa limoncello- ja mustikkajuustokakkujäätelöä.
-Roikuin facebookissa ja kännykän äärellä koko päivän ja odotin onnentoivotuksia naapurimaan puolelta.
-Kävin illalla saunassa, ensimmäistä kertaa kuukausiin.
Vuonna 2013, täyttäessäni 25 vuotta, minä...
- Pohdin syntymääni ja totesin olevani ikuinen keskonen, henkisesti kesken jäänyt ruipelo, joka ei meinaa kestää elämän pieniä ja suuria vastoinkäymisiä.
- Totesin syntymäpäivän tuntuvan maanatailta.
- En jaksanut keskittyä ikäkriisiin, vaikka neljännesvuosisata pamahtikin mittariin. Sovin itseni kanssa palaavani asiaan "sitten syksymmällä".
- Aioin olla nuori ja tyhmä ainakin vielä yhden kesän ajan. (Ja hei otetaas nyt taas sitten kerta kiellon päälle!)
- Ajattelin pakata opiskelijahaalarin pahvilaatikkoon ikuisiksi ajoiksi. (Mutta mites toi vappu? Sehän on ihan nurkan takana taas?)
- Vietin ystävien kanssa triplajuhlia jo ennen virallista syntymäpäivääni. Askartelin hassuja hattuja, sekoittelin pehmisshotteja, leivoin pitsaa, järjestin ongintaa, pistin päähäni muovisen tiaran, kävin tanssimassa ja muistaakseni sipisin ystävän kanssa melkein aamuun asti.
Aikamoista.
Voisin nyt analysoida näitä menneiden vuosien ajatuksiani oikein perinpohjaisesti. Pohtia onko minussa ylipäänsä enää yhtään mitään samaa, kuin vuoden 2005 pallopäässä. Tai sekin riittäisi, että kävisin läpi, kuinka hiton paljon asioita on ehtinyt tapahtua viime huhtikuun viidennentoista ja tämän illan välissä.
Mutta en nyt taida. Jääkööt nämä yksittäiset ajatuksenpätkät ruotimatta. Jätän ne pelkäksi hassunhaikeaksi lukutuokioksi. Ja lupaan vastedeskin kirjoittaa ajatuksiani ylös ainakin kerran vuodessa.
Huomenna on taas kerran merkkipäivän aika. Mitäköhän mahdan tehdä? No ainakin käydä herkkulounaalla Valiopojan kanssa. Kenties ostaa kukkia torilta. Leipoa kakun ja keittää kahvit. Kutsua perheen kylään. Illalla ehkä juoda lasin viiniä ja avata juustolajitelman.
Ja toivottaa itselleni onnea.
Tässä oman vanhenemiseni kynnyksellä etsiskelin arkistoistani oman pienen minäni ajatuksia eri vuosilta. Ensimmäiset merkinnät tuntuvat olevan vuodelta 2005. Siis kaksituhatta ja viisi! Kun täytin seitsemäntoista vuotta. Huh huh.
Sukellus menneisyyten oli kutkuttava. Teidän iloksenne kokosin tiivistelmät tähän.
Vuonna 2005, täyttäessäni 17 vuotta, minä...
-Pidin synttäreitäni "loisteliaina" ja 17 ikävuotta vastuullisena ja pelottavan isona lukuna.
-Pohdin, mitä vaaditaan seuraavalta vuodelta, kun tulen täysi-ikäiseksi.
-Opettelin jonglööraamaan synttärilahjaksi saamillani palloilla.
-Etsin siskolle ylioppilasmekkoa ja kehuin erityisen lämmintä huhtikuuta.
-Olin käynyt synttäreideni kunniaksi katsomassa leffan, joka oman asiantuntevan käsitykseni mukaan käsitteli "vissiin jotain kansanmurhajuttua, oli tosi ässä". (Joo. Jep. En keksi tähän nyt mitään kommentoitavaa enää.)
Vuonna 2006, täyttäessäni 18 vuotta, minä...
-Jauhoin taukoamatta uudesta ihanasta koiranpennustani.
-Olin mielestäni saavuttanut kunnioitettavan iän ja muuttunut aikuiseksi. Samalla totesin, etten koskaan ollut tuntenut itseäni lapsellisemmaksi.
-Innostuin mahdollisuudesta luovuttaa verta ja tehdän elintenluovutustestamentin (?).
-Pohdin, pitääkö minun nyt alkaa seurata politiikkaa. (Voi minua...)
-Iloitsin saamistani keltaisista kumisaappaista ja runokirjasta. Haaveilin käveleväni sateessa ja sepittäväni runoja päässäni. (Nyt pakko sanoa uudelleen: voi minua....)
Vuonna 2007, täyttäessäni 19 vuotta, minä...
-Luin pääsykokeisiin. Kuulemma 120-140 sivua päivässä. Siistiä.
-Luin paljon sanomalehtiä. Ja haaveilin toimittajuudesta. Ihmettelin, kuinka olinkin osannut valita tulevalle uralleni oikean suunnan. (Oi menneisyyteni minä, onneksi et tietänyt, miten kammottavaa toimittajuus voikaan olla.)
-Olin hieman järkyttynyt 19 vuodestani. Mietin jo etukäteen seuraavaa synttäripäivää ja kaksikymppiseksi muuttumista. Kirjoitin kaksikymppisten menevän naimisiin, tekevän lapsia ja ottavan lainaa. En ilmeisesti halunnut mitään noista asioista. (Herää kysymys, että olinko kenties sekoittanut kaksi- ja kolmekymppiset keskenään...)
-Tiivistin tulevaisuudentavoitteeni kirjoittamalla: "aion vaan itsepäisesti pysyä lapsellisena ja hysteerisenä ja kärsimättömänä ja helposti innostuvana ja lyhytnäköisenä ja epävarmana ja ujona. niin että varautukaa vaan siihen."
-Pohdin sitä mahdollisuutta, että joskus tulevaisuudessa tulen syntymäpäivieni aikoihin lukemaan kaikki päiväkirjamerkintäni huhtikuun puolivälistä. (Terkut vaan sinne vuoteen 2007! Täällä niitä luetaan!)
Vuonna 2008, täyttäessäni 20 vuotta, minä....
-Asuin Ruotsissa ja heräsin syntymäpäiväni aamuna heleillä pikkutytön äänillä laulettuun Vi gratulerariin ja sain kasan melko tahmeita suukkoja ja halauksia.
-Sain sänkyyni aamupalatarjottimen, joka oli aivan kuin ruotsalaisista tv-sarjoista. Herkkuleipiä, kahvia, mehua, ruusuja, kortteja, paketteja ja jopa pikkuruinen Ruotsin lippu.
-Sain Suomesta paketin. Helmikorvakorut. Vinkki siitä, että oli aika lopettaa haahuilu ja hieman vakavoitua?
-Haahuilin silti, jopa enemmän kuin koskaan ennen. Harkitsin jääväni Ruotsiin asumaan. Ja yritin saada kiinni erästä poikaa ja karistaa kannoiltani toisen. Toivoin seurustelevani.
-Totesin olevani muinaismuisto Neuvostoliiton ajoilta.
-Pohdin, saavutaanko elämässäni koskaan mitään.
Vuonna 2009, täyttäessäni 21 vuotta, minä...
-Olin ilmeisesti jotenkin alamaissa. Tympääntyneesti kirjoittelin tiskeistä ja imuroinnista ja yksinäisyydestä, vaikka olisi pitänyt juhlia.
-Totesin, että vanheneminen ei tunnu miltään, koska en muutenkaan ikinä edes muista, kuinka vanha olen. (?)
-Pohdiskelin jotain "menneisyyden haamuja", joista en kuitenkaan viitsinyt kertoa mitään tarkemmin. (Selvästikin ne haamut ovat siis kadonneet, koska en muista enää yhtään mitään haamuja. Voitto!)
-Kuuntelin Per Gessleä ja erityisesti biisiä "Leva livet", jossa lauletaan siitä, kun ihminen täyttää kaksikymmentäyksi vuotta. Olin Gesslen kanssa samaa mieltä. Elämä täytyy elää.
Vuonna 2010, täyttäessäni 22 vuotta, minä...
-Olin huumaavan iloinen. Kirjoittelin riemuissani siitä, miten ihanaa on käydä kävelyllä, saunoa ja syödä voileipiä. (Ja onhan se toki ihanaa. Mutta kai sitä olisi voinut niitä synttäreitäkin jotenkin juhlistaa?)
-Kirjoitin synttäripäivän olevan "hieno! hieno hieno hieno! niin paljon parempi kuin viime vuonna!"
-Illalla oli ilmeisesti myös tulossa "miljoona kivaa asiaa", mutta koska en ole tarkemmin kertonut niistä, niin en tiedä mitä ne mahtoivat olla.
-Olin saanut jälleen aamupalaa sänkyyn. Kahvia, croisantteja ja tuoretta ananasta.
Vuonna 2011, täyttäessäni 23 vuotta, minä...
-Järjestelin täyttä päätä syntymäpäiväbileitä seuraavalle illalle. Leivoin ekaa kertaa porkkanakakkuakin.
-Sain exältä hienoja lahjoja. Esim. sanelukoneen. Olin olevinani ammattimainen toimittaja.
-Nautin kauniista, aurinkoisesta kevätpäivästä.
-Tein proseminaarityötäni. Jopa syntymäpäivänäni. (Turhaan silloin valitit! Kokeilepa gradua ja sano sitten miltä tuntuu!)
-Kävin illalla kävelyllä, laitoin kasvonaamion, tein kasvislasagnea, avasin pullon punaviiniä ja katsoin leffan Tyttö, joka leikki tulella.
Vuonna 2012, täyttäessäni 24 vuotta, minä...
-Asuin Göteborgissa, olin edellisiltana juhlinut vanhenemistani, juonut liikaa tequilaa ja kärsin sen seurauksena elämäni pahimman darran.
-Ollut toisaalta iloinen ja liikuttunut vaihtarikavereiden kauniista sanoista, lahjoista ja hyvästä meiningistä, mutta toisaalta kaivannut kotiin tärkeiden ihmisten luokse.
-Ihmettelin, missä se ikäkriisi oikein on, kun vieläkään ei ahdista.
-Söin synttärilounaaksi kaverin tarjoamaa limoncello- ja mustikkajuustokakkujäätelöä.
-Roikuin facebookissa ja kännykän äärellä koko päivän ja odotin onnentoivotuksia naapurimaan puolelta.
-Kävin illalla saunassa, ensimmäistä kertaa kuukausiin.
Vuonna 2013, täyttäessäni 25 vuotta, minä...
- Pohdin syntymääni ja totesin olevani ikuinen keskonen, henkisesti kesken jäänyt ruipelo, joka ei meinaa kestää elämän pieniä ja suuria vastoinkäymisiä.
- Totesin syntymäpäivän tuntuvan maanatailta.
- En jaksanut keskittyä ikäkriisiin, vaikka neljännesvuosisata pamahtikin mittariin. Sovin itseni kanssa palaavani asiaan "sitten syksymmällä".
- Aioin olla nuori ja tyhmä ainakin vielä yhden kesän ajan. (Ja hei otetaas nyt taas sitten kerta kiellon päälle!)
- Ajattelin pakata opiskelijahaalarin pahvilaatikkoon ikuisiksi ajoiksi. (Mutta mites toi vappu? Sehän on ihan nurkan takana taas?)
- Vietin ystävien kanssa triplajuhlia jo ennen virallista syntymäpäivääni. Askartelin hassuja hattuja, sekoittelin pehmisshotteja, leivoin pitsaa, järjestin ongintaa, pistin päähäni muovisen tiaran, kävin tanssimassa ja muistaakseni sipisin ystävän kanssa melkein aamuun asti.
 |
| Viime vuoden eleganssi. |
Voisin nyt analysoida näitä menneiden vuosien ajatuksiani oikein perinpohjaisesti. Pohtia onko minussa ylipäänsä enää yhtään mitään samaa, kuin vuoden 2005 pallopäässä. Tai sekin riittäisi, että kävisin läpi, kuinka hiton paljon asioita on ehtinyt tapahtua viime huhtikuun viidennentoista ja tämän illan välissä.
Mutta en nyt taida. Jääkööt nämä yksittäiset ajatuksenpätkät ruotimatta. Jätän ne pelkäksi hassunhaikeaksi lukutuokioksi. Ja lupaan vastedeskin kirjoittaa ajatuksiani ylös ainakin kerran vuodessa.
Huomenna on taas kerran merkkipäivän aika. Mitäköhän mahdan tehdä? No ainakin käydä herkkulounaalla Valiopojan kanssa. Kenties ostaa kukkia torilta. Leipoa kakun ja keittää kahvit. Kutsua perheen kylään. Illalla ehkä juoda lasin viiniä ja avata juustolajitelman.
Ja toivottaa itselleni onnea.
torstai 13. maaliskuuta 2014
No entäs sitten se sohva, kultaseni?
Noin 2,5 sekuntia sen jälkeen, kun allekirjoitimme vuokrasopimuksen, aloin miettiä tulevan asunnon sisustamista. Tietysti.
Yleensä, kun kaksi ihmistä lyö lusikat samaan laatikkoon, tulee pulaa tilasta. Täytyy päättää kumman sänky laitetaan kiertoon, mitä tehdään kahdella imurilla, kuka haluaisi ylimääräisen pesukoneen ja kumman ruokapöytä saa kunnian päästä paraatipaikalle.
Meillä ei juuri tätä ongelmaa ole. Valiopojalla on yksi (1) huonekalu ja itselläni ehkä....6-7 oikeasti omaa huonekalua. Joista mieluisia minulle on suurin piirtein 2 kappaletta. Niin että kaikenlaista uutta tulee hankintalistalle.
Itse asiassa hankittavaa on niin paljon, että piti ihan kirjoittaa lista siitä, missä tärkeysjärjestyksessä kamoja lähdetään metsästämään, kun budjetti ei salli kaiken hankkimista kerralla. Tultiin siihen tulokseen, että järjestys on seuraavanlainen:
1. Sohva. Tämä ei tarvinne selittelyjä. Koti ilman sohvaa on....ikävä. Ihanan yksiönikin viihtyvyyttä on laskenut dramaattisesti sohvanpuutostila.
2. Työpöytä. Taloutemme kouluja käyvä osapuoli tarvitsee tilan, jolle laskea armas tietokoneensa.
3. Ruokapöytä. Ei kovin akuutti, koska pärjäilemme hyvin hetken aikaa tämänhetkisellä minipöydälläni. Hakusessa olisi kuitenkin isompi, neljän hengen puupöytä ja siihen tuolit. Omani siirtyy siinä vaiheessa jonnekin kierrätykseen.
4. Säilytyskaappi/senkki. Makuuhuoneeseen tarvitaan lisätilaa vaatteille. Vielä on pohdinnassa, hankitaanko matala vetolaatikkomalli vai oikein kunnon vaatekaappi. Saas nähdä.
5. TV. Tämä ei yllättäen ole itselleni kovin tärkeä kapistus, kun vanhallakin pärjäisi ihan hyvin. Valiopoika on kuitenkin TV-fanaatikko ja vaatii isomman ruudun. Ja kyllähän se Netflix ihan kivasti siinä varmaan pyörisi.
6. Kirjahylly. Tämä on osastoa "sitten joskus". Tämänhetkinen avohyllyni pelittää kyllä vielä, mutta haaveilen kauniimmasta versiosta. Jossa olisi lasiovet, ettei tarvitsisi aina metsästää pölypalloja sivujen välistä.
7. Sänky. Listan vihoviimeinen jäsen. Oma sänkyni on vielä ihan kunnossa, mutta kahdelle hengelle käy tuo 120 cm vähän liian ahtaaksi. Varsinkin, kun toinen osapuoli on yli 25 cm toista pidempi ja vie epäreilun paljon tilaa.
No kuinka paljon rahaa tähän kaikkeen sitten hujahtaa? En tiedä. Riippuu siitä, kuinka hyviä löytöjä onnistumme tekemään. Sohva, sänky ja telkkari olisi tarkoitus hankkia uusina, muita metsästetään suosiolla kierrätyskeskuksista ja superalennusmyynneistä. Joka tapauksessa hankinnat ovat ajankohtaisia vasta siinä vaiheessa, kun kesätyörahat alkavat kilahdella tilille.
Millaista tyyliä sitten olemme hakemassa? No, aika simppeliä. Skandinaavisuus on yhä enemmän kova sana. Jopa koivukalusteet, joita aina olen inhonnut, ovat alkaneet puhutella suuresti.
Lähinnä siis valkoista, puuta, selkeitä linjoja, muutamia väriläiskiä.
Sohvan tulisi olla vaalea. Ennestaan kaveria odottelevat valkoinen ja vaaleanpunainen nojatuoli. Vaaleanpunainen tosin saanee kohtaloksi uudelleenverhoilun lähiaikoina.
Muuten olkkariin ei tarvita mitään ihmeempiä. TV-taso, sohvapöytä, lamppu ja se uudistusta odottava avokirjahylly löytyvät jo. Samoin kotiutin jokin aika sitten pitkäaikaishimotukseni, Ikean mustavalkoisen Stockholm-maton.
Kaipasin vielä silmäniloksi viherkasveja, söpöjä pikku koreja (jotka osaan tehdä itse, hähää) sekä kyllästymiseen asti jahkailemaani valkoista String-hyllyä. Olisko se vaikka sopiva valmistujaislahja? Vink vink.
Ruokapöydän toivoisin olevan mahdollisimman yksinkertainen. Pöytälevy ja neljä suoraa jalkaa. Ei muuta, kiitos. Tammi houkuttelisi ihan extrapaljon... vaan riitelisikö se sitten karmivasti mahdollisten koivuisten huonekalujen kanssa? Kenties.
Kätevää olisi tietysti sekin, että neljän hengen pöytä venyisi tarpeen mukaan myös kuudelle. Mutta entäs ne tuolit sitten? Selkeää puuta, verhoiltua valkoista, modernimpaa muotoa? En tiedä yhtään. Pitää jättää se päätös Valiopojalle.
Senkin tai lipaston hankkisin ehdottomasti mieluiten jostain kierrätyskeskuksesta. Oooh jos löytäisi vaikka jonkun mahtavan vanhan arkun! Se olisi mieletön. Lipasto saisi ihan mielellään olla värikäskin, joku sopivasti hieman nuhjaantunut.
Kirjahyllyä en vielä ole kauheasti pohtinut. Tärkeimmät kriteerit ovat mukavan neutraali väri, paljon hyllytilaa, sopivan tiheät hyllyvälit ja lasiovet.
Tässäkin kohtaa Ikeasta löytyi hämmästyttävänkin kivoja tuotteita. Mutta mikä asennevamma lienee taustalla siinä, että mieluummin ostaisi huonekalunsa jostain muualta, kuin Ikeasta? Erikoista.
Katselin kirjahyllyehdokkaita hieman muualtakin. Mutta njaah... eivätpä ne kovin erilaisilta näytä, kuin nuo Ikean edukkaammat versiot. Luulen, että jos kirppareilta ja kierrätyskeskuksista ei löydy sopivaa ajan patinoimaa kirjahyllyä, niin meille saattaa päätyä jokin Ikean versio.
No niin, olisiko siinä taas nyt tarpeeksi turhanpäiväistä lätinää yhdelle päivälle? Mites se gradunteko? Ehtiihän tässä vielä ruhtinaalliset pari tuntia keskittyä siihen ennen illan työvuoroa...
Yleensä, kun kaksi ihmistä lyö lusikat samaan laatikkoon, tulee pulaa tilasta. Täytyy päättää kumman sänky laitetaan kiertoon, mitä tehdään kahdella imurilla, kuka haluaisi ylimääräisen pesukoneen ja kumman ruokapöytä saa kunnian päästä paraatipaikalle.
Meillä ei juuri tätä ongelmaa ole. Valiopojalla on yksi (1) huonekalu ja itselläni ehkä....6-7 oikeasti omaa huonekalua. Joista mieluisia minulle on suurin piirtein 2 kappaletta. Niin että kaikenlaista uutta tulee hankintalistalle.
Itse asiassa hankittavaa on niin paljon, että piti ihan kirjoittaa lista siitä, missä tärkeysjärjestyksessä kamoja lähdetään metsästämään, kun budjetti ei salli kaiken hankkimista kerralla. Tultiin siihen tulokseen, että järjestys on seuraavanlainen:
1. Sohva. Tämä ei tarvinne selittelyjä. Koti ilman sohvaa on....ikävä. Ihanan yksiönikin viihtyvyyttä on laskenut dramaattisesti sohvanpuutostila.
2. Työpöytä. Taloutemme kouluja käyvä osapuoli tarvitsee tilan, jolle laskea armas tietokoneensa.
3. Ruokapöytä. Ei kovin akuutti, koska pärjäilemme hyvin hetken aikaa tämänhetkisellä minipöydälläni. Hakusessa olisi kuitenkin isompi, neljän hengen puupöytä ja siihen tuolit. Omani siirtyy siinä vaiheessa jonnekin kierrätykseen.
4. Säilytyskaappi/senkki. Makuuhuoneeseen tarvitaan lisätilaa vaatteille. Vielä on pohdinnassa, hankitaanko matala vetolaatikkomalli vai oikein kunnon vaatekaappi. Saas nähdä.
5. TV. Tämä ei yllättäen ole itselleni kovin tärkeä kapistus, kun vanhallakin pärjäisi ihan hyvin. Valiopoika on kuitenkin TV-fanaatikko ja vaatii isomman ruudun. Ja kyllähän se Netflix ihan kivasti siinä varmaan pyörisi.
6. Kirjahylly. Tämä on osastoa "sitten joskus". Tämänhetkinen avohyllyni pelittää kyllä vielä, mutta haaveilen kauniimmasta versiosta. Jossa olisi lasiovet, ettei tarvitsisi aina metsästää pölypalloja sivujen välistä.
7. Sänky. Listan vihoviimeinen jäsen. Oma sänkyni on vielä ihan kunnossa, mutta kahdelle hengelle käy tuo 120 cm vähän liian ahtaaksi. Varsinkin, kun toinen osapuoli on yli 25 cm toista pidempi ja vie epäreilun paljon tilaa.
No kuinka paljon rahaa tähän kaikkeen sitten hujahtaa? En tiedä. Riippuu siitä, kuinka hyviä löytöjä onnistumme tekemään. Sohva, sänky ja telkkari olisi tarkoitus hankkia uusina, muita metsästetään suosiolla kierrätyskeskuksista ja superalennusmyynneistä. Joka tapauksessa hankinnat ovat ajankohtaisia vasta siinä vaiheessa, kun kesätyörahat alkavat kilahdella tilille.
Millaista tyyliä sitten olemme hakemassa? No, aika simppeliä. Skandinaavisuus on yhä enemmän kova sana. Jopa koivukalusteet, joita aina olen inhonnut, ovat alkaneet puhutella suuresti.
Lähinnä siis valkoista, puuta, selkeitä linjoja, muutamia väriläiskiä.
Sohvan tulisi olla vaalea. Ennestaan kaveria odottelevat valkoinen ja vaaleanpunainen nojatuoli. Vaaleanpunainen tosin saanee kohtaloksi uudelleenverhoilun lähiaikoina.
 |
| Ylhäällä aikaisempi suosikki, Stemman Eerika-sohva ja alhaalla uusi kilpailija Kalustetukussa. Välissä vähän Ikeaa. Mikä olisi jees? |
Kaipasin vielä silmäniloksi viherkasveja, söpöjä pikku koreja (jotka osaan tehdä itse, hähää) sekä kyllästymiseen asti jahkailemaani valkoista String-hyllyä. Olisko se vaikka sopiva valmistujaislahja? Vink vink.
 |
| Mielessäni olen asetellut tuohon String-hyllylle teepannun, kuppeja ja pieniä teepurnukoita. Oooh, kuinka persoonallista! |
Kätevää olisi tietysti sekin, että neljän hengen pöytä venyisi tarpeen mukaan myös kuudelle. Mutta entäs ne tuolit sitten? Selkeää puuta, verhoiltua valkoista, modernimpaa muotoa? En tiedä yhtään. Pitää jättää se päätös Valiopojalle.
 |
| Nämä kaikki Ikeasta. Tosin käytettynäkin voisi löytyä kivoja. |
 |
| Vanhaa ja uutta esimerkkiä. |
Kirjahyllyä en vielä ole kauheasti pohtinut. Tärkeimmät kriteerit ovat mukavan neutraali väri, paljon hyllytilaa, sopivan tiheät hyllyvälit ja lasiovet.
Tässäkin kohtaa Ikeasta löytyi hämmästyttävänkin kivoja tuotteita. Mutta mikä asennevamma lienee taustalla siinä, että mieluummin ostaisi huonekalunsa jostain muualta, kuin Ikeasta? Erikoista.
 |
| Vanhaa kunnon Hemnesiä. Ehkä tuo ruskeanharmaan kaapin malli olisi kaikkein toimivin. Tosin väritys voisi olla taas sitä valkoista.... |
 |
| En enää edes muista, mistä nämä olivat... Jyskistä? |
No niin, olisiko siinä taas nyt tarpeeksi turhanpäiväistä lätinää yhdelle päivälle? Mites se gradunteko? Ehtiihän tässä vielä ruhtinaalliset pari tuntia keskittyä siihen ennen illan työvuoroa...
sunnuntai 9. helmikuuta 2014
Spontaani marimekkohimotus
Vääryyttä on se, että voisi viettää sunnuntaita tekemällä kävelylenkkejä, leikittämällä koiria, syömällä kakkua ja lojumalla sohvalla naistenlehtien kera, mutta ei kykene tarttumaan tähän mainioon tilaisuuteen, koska gradu.
Olenko sattumoisin maininnut, että alan olla melko kyllästynyt siihen graduun...?
Eilen oli onneksi leppoisaa. Oli vaatekaappiin piilotettuja yllärilahjoja, oli uusia skumppalaseja ja niihin helmeilevää täytettä. Oli tuoretta ananasta, vedet silmiin nostavaa thairuokaa ja pyjamat päällä hengailua jo ennen kello yhdeksää. Oli paljon hymyjä ja sillä silmällä vilkuiluja. Oli räntäsateessa suutelua ja tulevaisuuden maalailua.
Oli myös spontaani käynti Marimekon myymälässä. Ja oli aavistus keväästä!
Oi oi oi miten kevyen houkuttelevalta Marimekon uusi kevätmallisto näyttikään. Kuinka pian onkaan mahdollista vaihtaa kolmet päällekäiset housut yksiin lyhyihin helmoihin ja rusettiballerinoihin.
Aloin haaveilla myös valmistujaisjuhlista. Kerrankos sitä ihminen ostaa itselleen valmistujaismekon. Kai se voisi sitten yhtä hyvin olla Marimekon mallistosta? Vaan kumpi olisikaan mainiompi, kotelomekkohenkinen Pihka vai a-linjainen Pihla?
Samaan syssyyn voisi kevätaurinkoa silmällä pitäen hankkia myös hyvin pallopitoisen Petja-tunikan ja jäätelökioskin mieleen tuovan Rona-hameen. Käsveskaksi kävisi pikkuruinen Ebony ja piknikeväät voisi pakata Eppu-reppuun....
Hmm. Ehkä olenkin lähestynyt tätä graduntekoa aivan väärältä suunnalta. Keppi ei ole tehonnut, joten seuraavaksi porkkanaa. Kun gradu lähtee esitarkastukseen, niin minä menen shoppailemaan Marimekkoon!
Olenko sattumoisin maininnut, että alan olla melko kyllästynyt siihen graduun...?
Eilen oli onneksi leppoisaa. Oli vaatekaappiin piilotettuja yllärilahjoja, oli uusia skumppalaseja ja niihin helmeilevää täytettä. Oli tuoretta ananasta, vedet silmiin nostavaa thairuokaa ja pyjamat päällä hengailua jo ennen kello yhdeksää. Oli paljon hymyjä ja sillä silmällä vilkuiluja. Oli räntäsateessa suutelua ja tulevaisuuden maalailua.
Oli myös spontaani käynti Marimekon myymälässä. Ja oli aavistus keväästä!
Oi oi oi miten kevyen houkuttelevalta Marimekon uusi kevätmallisto näyttikään. Kuinka pian onkaan mahdollista vaihtaa kolmet päällekäiset housut yksiin lyhyihin helmoihin ja rusettiballerinoihin.
Aloin haaveilla myös valmistujaisjuhlista. Kerrankos sitä ihminen ostaa itselleen valmistujaismekon. Kai se voisi sitten yhtä hyvin olla Marimekon mallistosta? Vaan kumpi olisikaan mainiompi, kotelomekkohenkinen Pihka vai a-linjainen Pihla?
Samaan syssyyn voisi kevätaurinkoa silmällä pitäen hankkia myös hyvin pallopitoisen Petja-tunikan ja jäätelökioskin mieleen tuovan Rona-hameen. Käsveskaksi kävisi pikkuruinen Ebony ja piknikeväät voisi pakata Eppu-reppuun....
 |
| Kaikki kuvat yllättäen osoitteesta marimekko piste fi! |
Hmm. Ehkä olenkin lähestynyt tätä graduntekoa aivan väärältä suunnalta. Keppi ei ole tehonnut, joten seuraavaksi porkkanaa. Kun gradu lähtee esitarkastukseen, niin minä menen shoppailemaan Marimekkoon!
tiistai 26. marraskuuta 2013
Kära tomte, i år önskar jag mig...
Tuntuu kuin kirjoittelisin toivelistoja joulupukille vuosi vuodelta aikaisemmin. En enää muista missä vaiheessa alkutalvea niitä kirjeitä läheteltiin tontuille lapsuusvuosina. Varmaan pari päivää sen jälkeen, kun postiluukusta kopsahti ensimmäinen lelukuvasto?
Omassa ovessani oleva "Ei mainoksia, kiitos" -kyltti haittaa hieman tätä omaa joulutoivehaikailuani. En pääse kuolaamaan Marimekon tai Iittalan tai vaatekauppojen kuvastoja. Mutta hei onneksi olen luonnostani niin ahne, että keksin kyllä ihan keskenänikin, että mitä täältä kodistani vielä puuttuu.
Kaikkein hartaimpiin toiveisiini (valmis gradu, mielenkiintoinen oman alan työpaikka, oma asunto, mielenrauha, mitä näitä nyt on) pukki ei taida pystyä vastaamaan. Mutta ei se mitään, on mulla niitä vähän helpomminkin toteutettavia toiveita.
1. Tarpeelliset toiveet
Tänä jouluna ykköstoiveena taitaa keikkua hyvä tyyny. Liekö syynä ollut graduväsymys vai valmistumispelko vai puolella vähentynyt nukkumistila, niin pitkin syksyä olen vääntyillyt ja kääntyillyt kaikki yöt. Herännyt pienimpäänkin risahdukseen, vaihtanut asentoa minuutin välein, maannut hereillä kattoon tuijottaen. Välillä herään aamuisin väsyneempänä kuin olin nukkumaan mennessä. Epäilen paremman tyynyn parantavan unen laatua eksponentiaalisesti. Nykyinen tyyny on... no jaa. Lituskainen ja kuhmurainen ja vanha. Tilalle voisin ottaa vaikka Tempurin mahtityynyn. Sellaisen joka sopii ihmiselle, joka nukkuu sekä vatsallaan, selällään että kyljellään ja lisäksi kävelee öisin pitkin kämppää.
2. Turhat, mutta niin ihanat ja kauniit toiveet
Tyynyn lisäksi haluaisin hieman suomidesignia kotiani kaunistamaan. Olen viime aikoina ihastunut tulisesti Nappula-kynttilänjalkoihin. Katsokaa niitä! Miten leikkisä, mutta silti ajaton muotoilu! Ihania! Erityisesti valkoiset ja mintunvihreät. Ah.
Toinen kynttilähimotukseni suuntautuu Kastehelmituikkuihin. Yhden tuollaisen kirkkaan ostinkin jo, mutta se kaipaa kipeästi sielunkumppania itselleen. Kivituikkujen kanssa se ei tunnu löytävän yhteistä säveltä, mutta ehkä toinen Kastehelmi ratkaisisi tilanteen? Juuri nuo kirkkaat ovat kaikkein kauneimpia.
Sen lisäksi halajaisin lisäystä Tuokioastiastooni, joka ei oikeastaan vielä edes ole mikään astiasto, vaan käsittää pari kahvikuppia ja kannun. Haluaisin pari tuollaista hurvaamaa syvää soppakulhoa, pari laakeaa ruokalautasta ja sitten pari pikkulautasta, joille voisi aamuisin asettaa juustovoileivän.
3. Lukutoukan toiveet
Joulu ilman joululahjakirjaa olisi täysin epäonnistunut. En onneksi muista tällaista katastrofia tapahtuneen koskaan. Mikään ei ehkä ole jouluisempaa, kuin joulupäivän aamuna tehdä pari kinkkuvoileipää ja käpertyä villasukat jalassa ja villakoira sylissä lukemaan uutta kirjaa. Ja voi siihen kylkeen pari konvehtiakin napata.
Tällä kertaa voisin lukea vaikka aina yhtä ilahduttavan ennalta-arvattavaa Utriota, kaukokaipuun tyydyttävää Hosseinia, kyynelhanat avaavaa Gardellia tai kantaaottavaa Hiltusta.
4. Herkkusuun toiveet
Tämä liittyy melko kiinteästi tuohon edelliseen kohtaan. Kirjat ja karkit, pyhä kaksinaisuus. Ei sille mitään voi. Se vaan toimii.
Jouluisin himoitsen yllättävän usein jugurttirusinoita. (Huom. Ei sitten mitään lällyjä valkosuklaarusinoita, vaan jugurtti!) Geisha on ikisuosikki, joka ei petä koskaan. Jonain jouluna muistelisin saaneeni irtokarkkeja ja se se vasta oli jotain.
Tämän joulun spesiaali on jostain syystä wiener nougat. En muista syöneeni kyseisiä keikarikarkkeja vuosikausiin, mutta nyt olen huomannut tuijottelevani niitä kaipaavasti useassakin marketissa. Mistä siinä on kyse? Miksi wiener nougat vetää minua mystisesti puoleensa?
5. Viimeiset extrahimotustoiveet
Nämä menevät sarjaan epärealistiset. Mutta saa kai sitä nyt toiveitaan listata, hyvänen aika. Toiveissa on se kiva juttu, että ne saavatkin kurotella älyttömiin korkeuksiin.
Niin, kyseessä on siis jälleen kerran String pocket -hylly. Valkoinen ja kaunis. Yksinkertainen ja ilmava. Täydellinen alusta aistikkaasti asetelluille astioille. Kenties parille peltipurkillekin.
Stringin kanssa samaan sarjaan päätyi hopeinen hely. Yksinkertainen sekin. Sitä iänikuista Snö of Swedeniä luonnollisesti. Olenko muuttumassa minimalistiksi? No tuskin. Ainakaan tästä listasta päätellen. Enemmän on enemmän...
No niin. Siinä ne taisivat olla. Löytyikö joukosta omia suosikkeja? Mikä mahtaa olla tämän vuoden hittilahja? Ruotsissa se kuulemma on mehulinko. Haluankin tässä nyt julkisen sosiaalisen median areenalla kertoa, että minulle ei tarvitse antaa joululahjaksi mehulinkoa. Kiitos.
Omassa ovessani oleva "Ei mainoksia, kiitos" -kyltti haittaa hieman tätä omaa joulutoivehaikailuani. En pääse kuolaamaan Marimekon tai Iittalan tai vaatekauppojen kuvastoja. Mutta hei onneksi olen luonnostani niin ahne, että keksin kyllä ihan keskenänikin, että mitä täältä kodistani vielä puuttuu.
Kaikkein hartaimpiin toiveisiini (valmis gradu, mielenkiintoinen oman alan työpaikka, oma asunto, mielenrauha, mitä näitä nyt on) pukki ei taida pystyä vastaamaan. Mutta ei se mitään, on mulla niitä vähän helpomminkin toteutettavia toiveita.
1. Tarpeelliset toiveet
Tänä jouluna ykköstoiveena taitaa keikkua hyvä tyyny. Liekö syynä ollut graduväsymys vai valmistumispelko vai puolella vähentynyt nukkumistila, niin pitkin syksyä olen vääntyillyt ja kääntyillyt kaikki yöt. Herännyt pienimpäänkin risahdukseen, vaihtanut asentoa minuutin välein, maannut hereillä kattoon tuijottaen. Välillä herään aamuisin väsyneempänä kuin olin nukkumaan mennessä. Epäilen paremman tyynyn parantavan unen laatua eksponentiaalisesti. Nykyinen tyyny on... no jaa. Lituskainen ja kuhmurainen ja vanha. Tilalle voisin ottaa vaikka Tempurin mahtityynyn. Sellaisen joka sopii ihmiselle, joka nukkuu sekä vatsallaan, selällään että kyljellään ja lisäksi kävelee öisin pitkin kämppää.
 |
| Jotenkin tuo muoto on kyllä vähän epäilyttävä. |
2. Turhat, mutta niin ihanat ja kauniit toiveet
Tyynyn lisäksi haluaisin hieman suomidesignia kotiani kaunistamaan. Olen viime aikoina ihastunut tulisesti Nappula-kynttilänjalkoihin. Katsokaa niitä! Miten leikkisä, mutta silti ajaton muotoilu! Ihania! Erityisesti valkoiset ja mintunvihreät. Ah.
Toinen kynttilähimotukseni suuntautuu Kastehelmituikkuihin. Yhden tuollaisen kirkkaan ostinkin jo, mutta se kaipaa kipeästi sielunkumppania itselleen. Kivituikkujen kanssa se ei tunnu löytävän yhteistä säveltä, mutta ehkä toinen Kastehelmi ratkaisisi tilanteen? Juuri nuo kirkkaat ovat kaikkein kauneimpia.
Sen lisäksi halajaisin lisäystä Tuokioastiastooni, joka ei oikeastaan vielä edes ole mikään astiasto, vaan käsittää pari kahvikuppia ja kannun. Haluaisin pari tuollaista hurvaamaa syvää soppakulhoa, pari laakeaa ruokalautasta ja sitten pari pikkulautasta, joille voisi aamuisin asettaa juustovoileivän.
 |
| Koskaan ei voi olla liikaa kynttilänjalkoja. |
 |
| Mulle nää kaikki! |
3. Lukutoukan toiveet
Joulu ilman joululahjakirjaa olisi täysin epäonnistunut. En onneksi muista tällaista katastrofia tapahtuneen koskaan. Mikään ei ehkä ole jouluisempaa, kuin joulupäivän aamuna tehdä pari kinkkuvoileipää ja käpertyä villasukat jalassa ja villakoira sylissä lukemaan uutta kirjaa. Ja voi siihen kylkeen pari konvehtiakin napata.
Tällä kertaa voisin lukea vaikka aina yhtä ilahduttavan ennalta-arvattavaa Utriota, kaukokaipuun tyydyttävää Hosseinia, kyynelhanat avaavaa Gardellia tai kantaaottavaa Hiltusta.
 |
| Kirjoja, kirjoja, lisää kirjoja! |
Tämä liittyy melko kiinteästi tuohon edelliseen kohtaan. Kirjat ja karkit, pyhä kaksinaisuus. Ei sille mitään voi. Se vaan toimii.
Jouluisin himoitsen yllättävän usein jugurttirusinoita. (Huom. Ei sitten mitään lällyjä valkosuklaarusinoita, vaan jugurtti!) Geisha on ikisuosikki, joka ei petä koskaan. Jonain jouluna muistelisin saaneeni irtokarkkeja ja se se vasta oli jotain.
Tämän joulun spesiaali on jostain syystä wiener nougat. En muista syöneeni kyseisiä keikarikarkkeja vuosikausiin, mutta nyt olen huomannut tuijottelevani niitä kaipaavasti useassakin marketissa. Mistä siinä on kyse? Miksi wiener nougat vetää minua mystisesti puoleensa?
 |
| Maistuis varmaan sullekin? |
Nämä menevät sarjaan epärealistiset. Mutta saa kai sitä nyt toiveitaan listata, hyvänen aika. Toiveissa on se kiva juttu, että ne saavatkin kurotella älyttömiin korkeuksiin.
Niin, kyseessä on siis jälleen kerran String pocket -hylly. Valkoinen ja kaunis. Yksinkertainen ja ilmava. Täydellinen alusta aistikkaasti asetelluille astioille. Kenties parille peltipurkillekin.
Stringin kanssa samaan sarjaan päätyi hopeinen hely. Yksinkertainen sekin. Sitä iänikuista Snö of Swedeniä luonnollisesti. Olenko muuttumassa minimalistiksi? No tuskin. Ainakaan tästä listasta päätellen. Enemmän on enemmän...
 |
| Jotenkin näiden kahden muotokieli sopii yhteen, eikös? |
No niin. Siinä ne taisivat olla. Löytyikö joukosta omia suosikkeja? Mikä mahtaa olla tämän vuoden hittilahja? Ruotsissa se kuulemma on mehulinko. Haluankin tässä nyt julkisen sosiaalisen median areenalla kertoa, että minulle ei tarvitse antaa joululahjaksi mehulinkoa. Kiitos.
torstai 31. lokakuuta 2013
Kyylääjien lottovoitto, eli bloggarin inventaario
Blogimaailmassa kiertelee koko ajan noin tsiljoona erilaista kiertoviestiä ja haastetta ja visaa ja kyselyä ja tunnustusta. Ajattelin näin jälkijunassa ja gradua vältelläkseni paljastaa, millaisia asioita fanitan ja suosin. Koska se varmaan kiinnostaa teitä kaikkia aivan suunnattomasti! Hampaat irvessä olette iltakaudet miettineet, että millaista hammastahnaa se käyttää! Voi kun kehtaisin kysyä!
No, niin. Siis asiaan.
LAUKKU
Olen alkanut kallistua reppujen puoleen. Tai siis lähinnä olkapääni ovat alkaneet kallistua marimekkolaukun painosta ja pitäisi keksiä jotain ergonomisempaa. Haaveilen edelleen puolihuolimattomasti Kånkenista, mutta oikeasti tahtoisin jonkun persoonallisemman ratkaisun.
LOMPAKKO
Tämäkin on omassa käytössäni yleensä kukkaro. Mummomallinen, kirjavalla marikankaalla. On minulla tosin lompakkokin odottamassa. Hentoa vaaleanroosaa, piparkakkureuna ja napakka käsituntuma. Hieno on.
AURINKOLASIT
Jaa mitkä? On mulla jotain Menkkahaukan halpislaseja ja muovikehyksisiä pilarillejä. Haaveissa siintävät vahvuuksilla varustetut tyylikkäät lasit. Vaan koskas sellaiset raaskisi hankkia? Ja miten voisi olla varma siitä, ettei niitä parinsadan euron blehoja kadottaisi heti ekana kesänä?
KORUT
Ooh, korut! Käytän lähinnä korvakoruja. Hopeisia. Riippuvia. Välillä helmiä ja nappeja. Tekotimantteja ja rihkamaa. Himoitsen Snö of Swedenia ja Kalevalaa. Toivoisin osaavani käyttää ihania ranneketjuja. Tai edes niitä kaulakoruja. Tai sormuksia! Mutta ei. Yleensä messissä kulkevat pelkät korvikset.
TV
Hmm, mitä siitä? Tuossahan se nököttää senkin päällä. Katson sieltä Simpsoneita Valiopojan kanssa. Ja Erilaisia äitejä sekä Housea. Välillä uutisia. Loput ohjelmat katson Netflixistä tietokoneelta.
KÄNNYKKÄ
Luuri meni vaihtoon vain vähän aikaa sitten. Hankin ensimmäisen älypuhelimeni, jonka nimeä olen tosin jo alkanut epäillä. Mitä fiksua on siinä, että facebookin voi tarkistaa vartin välein ja kännykän näyttöön jää rasvaisia sormenjälkiä?
KENGÄT
Mikä käsittämätön kysymys. Mihin tällä viitataan? Juoksukenkiin, kumppareihin, talvipopoihin? Haluan lenkkarini keveinä, talvisaappaani pitkinä ja nahkaisina, tennarini kankaisina ja kevyinä, korkokenkäni mustina ja kävelykenkäni maijapoppastyyliin. Merkeistä fanitan Vagabondia.
FARKUT
Ooh, farkut! Siinäpä eräs tuote, joka on käsittämättömän ylihinnoiteltu ja joita en lähes koskaan raaski siis ostaa. Mutta jos raaskisin, niiin valitsisin luultavasti Leet. Tummat musteensiniset talveksi, kulutetut vaaleat kesään.
MP3
Juu ei löydy. En osta MP3:sta enää koskaan. Kerran myin sieluni ja ostin hopeana hohtelevan ipodin ja luukutin sitä jokaisella lenkilläni. Sitten se hajosi ilman mitään syytä. Noin viikko sen jälkeen, kun takuu oli mennyt umpeen.
TIETOKONE
Mielellään kevyt ja liikkuva. Ei tartte pyörittää pelejä, koska mulla on elämä.
MEIKIT
Meinasin ensin väittää, että mulla ei ole mitään vakioluottomeikkejä, mutta sehän olisi ollut vale. On niitä. Nimittäin Kanebon 38-ripsari, Cliniquen mineraalimeikkipuuteri ja Lumenen kulmakarvavaha. Lisäksi vaihtelevasti eri BB-voiteita, nyt käytössä Lorealin Nude Magique, hyvää kamaa.
KASVOVOIDE
Ihasama!
DEODORANTTI
No eipä tälläkään juuri väliä. Paitsi ei nyt mitään Axea ehkä kuitenkaan.
HAMMASTAHNA
Raidallinen!
SHAMPOO JA HOITOAINE
Jos saapi ihan vapaasti valita, niin Aussien hattarahötön tuoksuiset tuotteet. Mutta jos ei saa, niin sitten joku S-marketin hyllystä vaan.
SAIPPUA
Onko jollain muka oikeasti lempisaippua?
MINERAALIVESI
What? Unohtakaa tuo äskeinen saippuajuttu. Onko jollain muka oikeasti lempimineraalivesi?
VIINI
Uu, no niin! Kesällä kuivaa valkkaria, talvella täyteläistä punkkua. Kuoharia milloin vain.
DRINKKI
Mojito. Tai mansikkamargarita. Sex on the beach? Valkovenäläinen? Ei ehkä kuitenkaan se vaarallinen Long island ice tea...
LEIPÄ
Arkena ruispaloja, herkutteluun mitä tahansa, mitä Ullan Pakarista irtoaa.
RUOKA
Lohi! Avokadopasta! Lasagne! Pihvit! Valkosipuliperunat! Itsetehty pitsa! Maapähkinäkana! Kookosmaitopohjaiset kastikkeet! Kasvissosekeitto! Lihapullat ja muusi! Uunituoreet sämpylät! Paistetut muikut! Herkkuvoileivät!
(Tuli nälkä, kalapuikot tulille.)
JÄÄTELÖ
Jotain sellaista ihanaa italialaista. Mauista jugurtti ja pistaasi. Vanha kunnon vanilja. Oikeastaan kaikki muu, paitsi suklaa. Suklaajätski, yök!
KARKIT
Irtokarkit. Kaikki muut on turhia. Itse kun valitsee, niin saa vain parhaita. Paitsi jouluna tekee mieli myös suklaata.
LAKANAT
Kaipaan Marimekon yli-ihania lakania. Mutta kun niitä ei ole, niin muillakin pärjää. Suloisesti erivärisiä ja yhteensopimattomia sekamelskoja.
KAMPAAJA
Ei ole. Mutta hyvä kun muistutit.
ALUSVAATTEET
No ne kyllä löytyy. Onneksi. Björn Borg voittoon!
PÄIVÄLEHTI
Ei ainakaan Turun Sanomat. Oisko se sitten Hesari. Ehkä vaan ne viikonloppunumerot tosin.
LEHTI
Saako sanoa Suuri Käsityö? Tai Ihana? Koto Living? Jos enemmän luettavaa kaipaa, niin varmaan Trendi. Tai Olivia.
SÄNKY
Ihan mukava sekin on. Tavallinen. Mitä tähänkään voisi vastata? Onko joku sängyissä merkkiuskollinen?
T-PAITA
Ei mulla ole mitään t-paitoja. Paitsi yksi, jonka sain kaverilta. Milloin t-paitoja käytetään?
MUKI
Kuva kertokoon enemmän, kuin sanat. Voi Kaunis Kauris, sinuun en kyllä kyllästyisi!
Olipa käsittämätöntä ajantuhlausta. Mutta tulipahan tehtyä, jee?
No, niin. Siis asiaan.
LAUKKU
Olen alkanut kallistua reppujen puoleen. Tai siis lähinnä olkapääni ovat alkaneet kallistua marimekkolaukun painosta ja pitäisi keksiä jotain ergonomisempaa. Haaveilen edelleen puolihuolimattomasti Kånkenista, mutta oikeasti tahtoisin jonkun persoonallisemman ratkaisun.
 |
| Ei hitto kattokaa ny miten kivoja! Mulla on mahtava maku, pakko myöntää. |
Tämäkin on omassa käytössäni yleensä kukkaro. Mummomallinen, kirjavalla marikankaalla. On minulla tosin lompakkokin odottamassa. Hentoa vaaleanroosaa, piparkakkureuna ja napakka käsituntuma. Hieno on.
Jaa mitkä? On mulla jotain Menkkahaukan halpislaseja ja muovikehyksisiä pilarillejä. Haaveissa siintävät vahvuuksilla varustetut tyylikkäät lasit. Vaan koskas sellaiset raaskisi hankkia? Ja miten voisi olla varma siitä, ettei niitä parinsadan euron blehoja kadottaisi heti ekana kesänä?
KORUT
Ooh, korut! Käytän lähinnä korvakoruja. Hopeisia. Riippuvia. Välillä helmiä ja nappeja. Tekotimantteja ja rihkamaa. Himoitsen Snö of Swedenia ja Kalevalaa. Toivoisin osaavani käyttää ihania ranneketjuja. Tai edes niitä kaulakoruja. Tai sormuksia! Mutta ei. Yleensä messissä kulkevat pelkät korvikset.
TV
Hmm, mitä siitä? Tuossahan se nököttää senkin päällä. Katson sieltä Simpsoneita Valiopojan kanssa. Ja Erilaisia äitejä sekä Housea. Välillä uutisia. Loput ohjelmat katson Netflixistä tietokoneelta.
KÄNNYKKÄ
Luuri meni vaihtoon vain vähän aikaa sitten. Hankin ensimmäisen älypuhelimeni, jonka nimeä olen tosin jo alkanut epäillä. Mitä fiksua on siinä, että facebookin voi tarkistaa vartin välein ja kännykän näyttöön jää rasvaisia sormenjälkiä?
KENGÄT
Mikä käsittämätön kysymys. Mihin tällä viitataan? Juoksukenkiin, kumppareihin, talvipopoihin? Haluan lenkkarini keveinä, talvisaappaani pitkinä ja nahkaisina, tennarini kankaisina ja kevyinä, korkokenkäni mustina ja kävelykenkäni maijapoppastyyliin. Merkeistä fanitan Vagabondia.
FARKUT
Ooh, farkut! Siinäpä eräs tuote, joka on käsittämättömän ylihinnoiteltu ja joita en lähes koskaan raaski siis ostaa. Mutta jos raaskisin, niiin valitsisin luultavasti Leet. Tummat musteensiniset talveksi, kulutetut vaaleat kesään.
MP3
Juu ei löydy. En osta MP3:sta enää koskaan. Kerran myin sieluni ja ostin hopeana hohtelevan ipodin ja luukutin sitä jokaisella lenkilläni. Sitten se hajosi ilman mitään syytä. Noin viikko sen jälkeen, kun takuu oli mennyt umpeen.
TIETOKONE
Mielellään kevyt ja liikkuva. Ei tartte pyörittää pelejä, koska mulla on elämä.
MEIKIT
Meinasin ensin väittää, että mulla ei ole mitään vakioluottomeikkejä, mutta sehän olisi ollut vale. On niitä. Nimittäin Kanebon 38-ripsari, Cliniquen mineraalimeikkipuuteri ja Lumenen kulmakarvavaha. Lisäksi vaihtelevasti eri BB-voiteita, nyt käytössä Lorealin Nude Magique, hyvää kamaa.
 |
| Lisäksi huulirasvaa. Tai punaa. Siinä se. |
KASVOVOIDE
Ihasama!
DEODORANTTI
No eipä tälläkään juuri väliä. Paitsi ei nyt mitään Axea ehkä kuitenkaan.
HAMMASTAHNA
Raidallinen!
SHAMPOO JA HOITOAINE
Jos saapi ihan vapaasti valita, niin Aussien hattarahötön tuoksuiset tuotteet. Mutta jos ei saa, niin sitten joku S-marketin hyllystä vaan.
SAIPPUA
Onko jollain muka oikeasti lempisaippua?
MINERAALIVESI
What? Unohtakaa tuo äskeinen saippuajuttu. Onko jollain muka oikeasti lempimineraalivesi?
VIINI
Uu, no niin! Kesällä kuivaa valkkaria, talvella täyteläistä punkkua. Kuoharia milloin vain.
DRINKKI
Mojito. Tai mansikkamargarita. Sex on the beach? Valkovenäläinen? Ei ehkä kuitenkaan se vaarallinen Long island ice tea...
LEIPÄ
Arkena ruispaloja, herkutteluun mitä tahansa, mitä Ullan Pakarista irtoaa.
RUOKA
Lohi! Avokadopasta! Lasagne! Pihvit! Valkosipuliperunat! Itsetehty pitsa! Maapähkinäkana! Kookosmaitopohjaiset kastikkeet! Kasvissosekeitto! Lihapullat ja muusi! Uunituoreet sämpylät! Paistetut muikut! Herkkuvoileivät!
(Tuli nälkä, kalapuikot tulille.)
JÄÄTELÖ
Jotain sellaista ihanaa italialaista. Mauista jugurtti ja pistaasi. Vanha kunnon vanilja. Oikeastaan kaikki muu, paitsi suklaa. Suklaajätski, yök!
KARKIT
Irtokarkit. Kaikki muut on turhia. Itse kun valitsee, niin saa vain parhaita. Paitsi jouluna tekee mieli myös suklaata.
LAKANAT
Kaipaan Marimekon yli-ihania lakania. Mutta kun niitä ei ole, niin muillakin pärjää. Suloisesti erivärisiä ja yhteensopimattomia sekamelskoja.
KAMPAAJA
Ei ole. Mutta hyvä kun muistutit.
ALUSVAATTEET
No ne kyllä löytyy. Onneksi. Björn Borg voittoon!
PÄIVÄLEHTI
Ei ainakaan Turun Sanomat. Oisko se sitten Hesari. Ehkä vaan ne viikonloppunumerot tosin.
LEHTI
Saako sanoa Suuri Käsityö? Tai Ihana? Koto Living? Jos enemmän luettavaa kaipaa, niin varmaan Trendi. Tai Olivia.
SÄNKY
Ihan mukava sekin on. Tavallinen. Mitä tähänkään voisi vastata? Onko joku sängyissä merkkiuskollinen?
T-PAITA
Ei mulla ole mitään t-paitoja. Paitsi yksi, jonka sain kaverilta. Milloin t-paitoja käytetään?
MUKI
Kuva kertokoon enemmän, kuin sanat. Voi Kaunis Kauris, sinuun en kyllä kyllästyisi!
Olipa käsittämätöntä ajantuhlausta. Mutta tulipahan tehtyä, jee?
sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Kun poikkis on poissa, tytöt hyppivät seinille.
...Tai ainakin minä hypin. Huoh. Typerä Pietari, joka houkuttelee henkilökohtaisen hauskuuttajani vieraaseen maahan rälläämään vodkan ja blinien voimalla.
Valiopoika kuitenkin jätti ystävällisesti minulle erään muiston ennen lähtöää. Pienen pienen bakteerisen söpöläisen. Nyt vietän viikonloppua jomottavan pääsäryn ja heilahtelevan ruumiinlämmön kanssa. Ah, laadukasta omaa aikaa!
Perjantaina oli siis mitä sopivin hetki vetää jalkaan parempia aikoja nähneet kollarit, kasata parin ystävän avustuksella olkkarin pöydälle törkeä määrä herkkuja ja sukeltaa pariksi tunniksi Austenin pukudraamojen maailmaan. Mikään ei ehkä sovi niin hyvin yhteen, kuin juustokakku ja romanttinen hömppä. Ei puuttunut kuin skumppa.
Mainion perjantain jälkeen jäljellä oli kuitenkin vielä sateinen lauantai ja työntäyteinen sunnuntai. Huoh. Sitä kuuluisaa omaa aikaa vissiin. Mutta entä jos sen ajan jakaisi mieluummin jonkun toisen kanssa?
Nyt odottelen, josko ikkunaan alkaisi kohta ropsahdella pikkukiviä. Vihdoin koettaa viikonlopun kohokohta, nippanappa vielä ennen kuin kellonviisarit napsahtavat maanantain puolelle. Erinomaisen hyvää alkanutta viikkoa minulle!
Valiopoika kuitenkin jätti ystävällisesti minulle erään muiston ennen lähtöää. Pienen pienen bakteerisen söpöläisen. Nyt vietän viikonloppua jomottavan pääsäryn ja heilahtelevan ruumiinlämmön kanssa. Ah, laadukasta omaa aikaa!
Perjantaina oli siis mitä sopivin hetki vetää jalkaan parempia aikoja nähneet kollarit, kasata parin ystävän avustuksella olkkarin pöydälle törkeä määrä herkkuja ja sukeltaa pariksi tunniksi Austenin pukudraamojen maailmaan. Mikään ei ehkä sovi niin hyvin yhteen, kuin juustokakku ja romanttinen hömppä. Ei puuttunut kuin skumppa.
 |
| Ehem... oli melkein terveellistä. |
Nyt odottelen, josko ikkunaan alkaisi kohta ropsahdella pikkukiviä. Vihdoin koettaa viikonlopun kohokohta, nippanappa vielä ennen kuin kellonviisarit napsahtavat maanantain puolelle. Erinomaisen hyvää alkanutta viikkoa minulle!
perjantai 9. elokuuta 2013
Hämmästyttää, kummastuttaa
Elämä ei lakkaa hämmästyttämästä minua. Se on tietysti melko hyvä asia. Jos en hämmästelisi monttu auki ja viriviritööttööt-äänet päässä soiden tasaisin väliajoin, olisin melko varmasti joko kuollut tai tylsä. En halua olla niistä kumpaakaan.
Kesä ei selvästikään ole minunlaiselleni bloggaajalle kovin hedelmällistä aikaa. Kesä on aina liikaa jotain. Viime kesänä oli liikaa järistyksiä ja järkytyksiä. Runosuoneni tyrehtyi silkasta kauhusta. En uskaltanut tarttua läppäriin, sillä pelkäsin sydänverellä rustatun viiltävän tilityspostauksen tulvivan yli äyräiden ja vainoavan minua epämiellyttävästi vielä sillonkin, kun kaikki olisi jo hyvin.
Tänä kesänä en ole kirjoittanut, koska on ollut liikaa yllätyksiä ja ystäviä. En ole halunnut hehkuttaa ja höperrellä uimaretkistä, kirpputorikierroksista, toripäivistä ja jokirannasta. En ole halunnut täyttää blogialustaani hyperpositiivisilla, ällömakeilla halipusipostauksilla. En ole halunnut jakaa omia asioitani kaiken kansan nähtäbille. Ja ennen kaikkea en ole halunnut kykkiä sisällä tietokoneen kelmeässä valossa, vaan hyppelehtiä kiikkerästi korkkarit jaloissa pitkin Turun mukulakivikatuja.
Nyt kuitenkin toivoisin kirjoitusinnon hiljalleen palaavan luokseni. Viime kesästä en halunnut muistaa mitään, ja niin vaikuttaisi nyt käyneenkin. Muistot ovat haparoivia, harmaita, omituisen haljuja. Aivan kuin tapahtumista olisi 12 vuotta eikä 12 kuukautta.
Tästä kesästä kuitenkin haluaisin muistaa KAIKEN. Kaikki energiset aamut, raukeat iltapäivät ja pirskahtelevat illat. Haluaisin pullottaa talteen tämän huolettoman hilpeän tunnelman, tulevaisuustoivon ja onnellisuuden.
Vaikka enpä tiedä, onko blogilla sittenkään mitään tekemistä muistojeni tallennustehokkuuden kanssa. Luulen, että tämä kesä on varmuuskopioitu jonnekin onnellisen aivolohkoni taakse visusti talteen, eikä se sieltä kovin helposti lähde haalistumaan.
Ja auttaahan tietysti sekin, että tästä lähtien voin myös vilkaista eräisiinkin sinivihreisiin silmiin ja kysäistä niiltä, muistavatko nekin sen yhden elokuisen illan, jolloin kaikki oli mahdollista.
Kesä ei selvästikään ole minunlaiselleni bloggaajalle kovin hedelmällistä aikaa. Kesä on aina liikaa jotain. Viime kesänä oli liikaa järistyksiä ja järkytyksiä. Runosuoneni tyrehtyi silkasta kauhusta. En uskaltanut tarttua läppäriin, sillä pelkäsin sydänverellä rustatun viiltävän tilityspostauksen tulvivan yli äyräiden ja vainoavan minua epämiellyttävästi vielä sillonkin, kun kaikki olisi jo hyvin.
Tänä kesänä en ole kirjoittanut, koska on ollut liikaa yllätyksiä ja ystäviä. En ole halunnut hehkuttaa ja höperrellä uimaretkistä, kirpputorikierroksista, toripäivistä ja jokirannasta. En ole halunnut täyttää blogialustaani hyperpositiivisilla, ällömakeilla halipusipostauksilla. En ole halunnut jakaa omia asioitani kaiken kansan nähtäbille. Ja ennen kaikkea en ole halunnut kykkiä sisällä tietokoneen kelmeässä valossa, vaan hyppelehtiä kiikkerästi korkkarit jaloissa pitkin Turun mukulakivikatuja.
Nyt kuitenkin toivoisin kirjoitusinnon hiljalleen palaavan luokseni. Viime kesästä en halunnut muistaa mitään, ja niin vaikuttaisi nyt käyneenkin. Muistot ovat haparoivia, harmaita, omituisen haljuja. Aivan kuin tapahtumista olisi 12 vuotta eikä 12 kuukautta.
Tästä kesästä kuitenkin haluaisin muistaa KAIKEN. Kaikki energiset aamut, raukeat iltapäivät ja pirskahtelevat illat. Haluaisin pullottaa talteen tämän huolettoman hilpeän tunnelman, tulevaisuustoivon ja onnellisuuden.
Vaikka enpä tiedä, onko blogilla sittenkään mitään tekemistä muistojeni tallennustehokkuuden kanssa. Luulen, että tämä kesä on varmuuskopioitu jonnekin onnellisen aivolohkoni taakse visusti talteen, eikä se sieltä kovin helposti lähde haalistumaan.
Ja auttaahan tietysti sekin, että tästä lähtien voin myös vilkaista eräisiinkin sinivihreisiin silmiin ja kysäistä niiltä, muistavatko nekin sen yhden elokuisen illan, jolloin kaikki oli mahdollista.
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Tämän päivän löydöt: kolme paitaa ja mielenrauha
Sitä sanotaan, että aika parantaa.
Sitä on vaikea uskoa silloin, kun oma elämä on yllättäen hulahtanut vessasta alas. Kun makaa peiton alla itkusta turvonneena ja toivoo, että voisi raapia sydämensä raastinraudalla hajalle, ettei enää sattuisi niin paljon.
Silloin on niin vaikea hengittääkin. Kylmä koura puristaa keuhkot kasaan sillä samalla sekunnilla, kun erehtyy ajattelemaan, kuinka paljon itsestään antoi ja kuinka sekään ei riittänyt. Kaikki yritykset rauhoittua kaatuvat kyyneliä ja räkää tyrskähteleviin itkukohtauksiin ja lopulta sitä tuupertuu hapenpuutteeseen kasvot tyynyyn painettuna. Laahustaa apaattisena huoneesta toiseen. Laihtuu. Harmaantuu. Pelästyy omaa peilikuvaansa, niin tyhjä ja iloton se on.
Tuntui, ettei siitä voisi päästä yli koskaan. Ja silloinkin, kun realiteetit varovasti koettivat ehdotella, että ehkä näin kuitenkin oli parempi, niin minä väänsiin kasvoilleni teennäisen hymyn ja ajattelin, että painukaa helvettiin siitä. Miten voisi päästä yli siitä, että joku on suunnitelmallisesti valehdellut, pettänyt ja johtanut harhaan? Miten voisi unohtaa sen, että kaikki mikä oli tärkeintä ja rakkainta paljastuikin pelkäksi mätäneväksi roskakasaksi?
Ja ennen kaikkea: miten voi jaksaa elää sen jälkeen, kun vuosia yhdessä rakennettu tulevaisuus yhden ainoa illan aikana katoaa maanpinnalta ikuisiksi ajoiksi?
Minä pistin naamarin ylleni aamuisin. Hymyilin töissä, keitin vahvaa kahvia, suunnittelin lomareissuja ja naureskelin Skypessä ystävien kanssa. Kävin treffeillä, kilistelin skumppalaseilla ja shoppailin vaatekaappiin uusia ihanuuksia.
Sen jälkeen purskahdin hysteeriseen itkuun kaupan kassajonossa. Sain paniikkikohtauksen metrossa. Vapisin raivosta tietokoneen äärellä. Huusin eläimellistä tuskaa tyynyn syövereihin ennen nukahtamista. Ja olin lamaantuneen, masentuneen, hyytävän varma siitä, etten koskaan voisi unohtaa.
Mutta kas kummaa. Olen tässä yllättäen huomannut muutamia asioita.
Vuosi sitten olin onneton. Epävarma. Ymmälläni. Yritin liikaa. Tunsin itseni epäonnistuneeksi. Pelkäsin. Minun oli vaikea nähdä missään mitään hyvää. Tuntui, kuin kaikki olisi voinut romahtaa hetkellä milllä hyvänsä. Ja sitten kaikki romahtikin.
Nyt minä olen onnellinen. Itsevarma. Innostunut. Iloinen. Energinen. Tyytyväinen. Itsenäinen. Toiveikas. Kiireinen. Tyyni.
Elämäni raastavinta, rajuinta ja raa´inta jaksoa on seurannut elämäni paras, positiivisin ja ennen kaikkea oikein ajanjakso. Kaikki on niin käsittämättömän hyvin, että yhä edelleen hämmästyn joka aamu herätessäni. Voiko ihminen tosiaan herätä näin hyvällä tuulella? Voiko askel oikeasti olla näin keveä, mieli näin valoisa ja suunta näin oikea? Onko elämä ihan todella näin naurettavan helppoa?
Kukaan ei kritisoi. Mikään ei pelota. Vääriä valintoja ei ole tehty. Kaikki on mahdollista. Jokainen suunta voi olla oikea.
Ja mitä tuohon otsikkoon tulee, niin mielenrauhan lisäksi löysin tällä viikolla alennusmyynneistä kolme ihanaa paitaa. Erään neonpinkin tekeleen taidan laittaa päälleni seuraavan kerran, kun lähden veneilemään Turun saaristoon. Sen väri näyttää hyvältä ruskettunutta ihoani vasten. Syön ehkä litran mansikoita ja juon pari lasia kuohuviiniä. Nautin hyvästä seurasta, kiireettömästä yhdessäolosta ja aina yhtä maagisen kauniista, vaaleista alkukesän öistä.
Tiedättekö mitä? Aika parantaa.
Sitä on vaikea uskoa silloin, kun oma elämä on yllättäen hulahtanut vessasta alas. Kun makaa peiton alla itkusta turvonneena ja toivoo, että voisi raapia sydämensä raastinraudalla hajalle, ettei enää sattuisi niin paljon.
Silloin on niin vaikea hengittääkin. Kylmä koura puristaa keuhkot kasaan sillä samalla sekunnilla, kun erehtyy ajattelemaan, kuinka paljon itsestään antoi ja kuinka sekään ei riittänyt. Kaikki yritykset rauhoittua kaatuvat kyyneliä ja räkää tyrskähteleviin itkukohtauksiin ja lopulta sitä tuupertuu hapenpuutteeseen kasvot tyynyyn painettuna. Laahustaa apaattisena huoneesta toiseen. Laihtuu. Harmaantuu. Pelästyy omaa peilikuvaansa, niin tyhjä ja iloton se on.
Tuntui, ettei siitä voisi päästä yli koskaan. Ja silloinkin, kun realiteetit varovasti koettivat ehdotella, että ehkä näin kuitenkin oli parempi, niin minä väänsiin kasvoilleni teennäisen hymyn ja ajattelin, että painukaa helvettiin siitä. Miten voisi päästä yli siitä, että joku on suunnitelmallisesti valehdellut, pettänyt ja johtanut harhaan? Miten voisi unohtaa sen, että kaikki mikä oli tärkeintä ja rakkainta paljastuikin pelkäksi mätäneväksi roskakasaksi?
Ja ennen kaikkea: miten voi jaksaa elää sen jälkeen, kun vuosia yhdessä rakennettu tulevaisuus yhden ainoa illan aikana katoaa maanpinnalta ikuisiksi ajoiksi?
Minä pistin naamarin ylleni aamuisin. Hymyilin töissä, keitin vahvaa kahvia, suunnittelin lomareissuja ja naureskelin Skypessä ystävien kanssa. Kävin treffeillä, kilistelin skumppalaseilla ja shoppailin vaatekaappiin uusia ihanuuksia.
Sen jälkeen purskahdin hysteeriseen itkuun kaupan kassajonossa. Sain paniikkikohtauksen metrossa. Vapisin raivosta tietokoneen äärellä. Huusin eläimellistä tuskaa tyynyn syövereihin ennen nukahtamista. Ja olin lamaantuneen, masentuneen, hyytävän varma siitä, etten koskaan voisi unohtaa.
Mutta kas kummaa. Olen tässä yllättäen huomannut muutamia asioita.
Vuosi sitten olin onneton. Epävarma. Ymmälläni. Yritin liikaa. Tunsin itseni epäonnistuneeksi. Pelkäsin. Minun oli vaikea nähdä missään mitään hyvää. Tuntui, kuin kaikki olisi voinut romahtaa hetkellä milllä hyvänsä. Ja sitten kaikki romahtikin.
Nyt minä olen onnellinen. Itsevarma. Innostunut. Iloinen. Energinen. Tyytyväinen. Itsenäinen. Toiveikas. Kiireinen. Tyyni.
Elämäni raastavinta, rajuinta ja raa´inta jaksoa on seurannut elämäni paras, positiivisin ja ennen kaikkea oikein ajanjakso. Kaikki on niin käsittämättömän hyvin, että yhä edelleen hämmästyn joka aamu herätessäni. Voiko ihminen tosiaan herätä näin hyvällä tuulella? Voiko askel oikeasti olla näin keveä, mieli näin valoisa ja suunta näin oikea? Onko elämä ihan todella näin naurettavan helppoa?
Kukaan ei kritisoi. Mikään ei pelota. Vääriä valintoja ei ole tehty. Kaikki on mahdollista. Jokainen suunta voi olla oikea.
Ja mitä tuohon otsikkoon tulee, niin mielenrauhan lisäksi löysin tällä viikolla alennusmyynneistä kolme ihanaa paitaa. Erään neonpinkin tekeleen taidan laittaa päälleni seuraavan kerran, kun lähden veneilemään Turun saaristoon. Sen väri näyttää hyvältä ruskettunutta ihoani vasten. Syön ehkä litran mansikoita ja juon pari lasia kuohuviiniä. Nautin hyvästä seurasta, kiireettömästä yhdessäolosta ja aina yhtä maagisen kauniista, vaaleista alkukesän öistä.
Tiedättekö mitä? Aika parantaa.
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Varautunut vatipää vauvajuhlissa
Pian on käsillä se suuri hetki,
kun päättyy haikaran pitkä retki.
Syliin kahden onnellisen
laskee lapsen suloisen.
En ole koskaan aiemmin ollut vauvajuhlissa. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että ystäväni ovat hitaasti ja harkitsevasti lisääntyvää sorttia.
Ajatus vauvajuhlista on minusta jotenkin vaivaannuttava. Mitä siellä oikein juhlitaan? Sitä, että jotkut harrastivat hyvinkin hedelmällistä seksiä muutamia kuukausia sitten? Vauvahan ei yleensä juhlien aikaan ole vielä poistunut vetisestä yksiöstään.
Lisäksi minua on kammottanut juhliin liittyvä amerikkalaisuus. Hillitön kulutushysteriä, lahjojen vertailu, ökykalliit koristeet ja tarjoilut. Mukahauskat leikit, jossa maistellaan lievästi äklöttäviä soseita, leikataan langasta mahanympärysmittoja, tehdään mahakipsejä ja syödään kertakäyttövaipasta suklaamoussea. Hmmm. Ei kiitos.
 |
| Juhlien herkulliset tarjoilut. Ei yhtään sosepurkkia! |
Ja ehkä eniten minua on pelottanut oma reaktioni. Mitä jos olenkin surullinen ja katkera? Lasken omia menetettyjä vuosiani, vääriä valintojani ja niitä valheita, jotka minun olisi pitänyt tunnistaa jo kauan ennen katastrofia. Mitä jos kyräilen vihaisena nurkassa ja silppuan haikarakortit kateellisena pieneksi silpuksi? Mitä jos alan retostella villillä ja vapaalla opiskelijaelämälläni? Mitä jos en kykene olemaan onnellinen sen toisen puolesta?
Eilen lähdin matkaan vähintäänkin hämmentynein fiiliksin. Istuin auton takapenkillä ja koetin olla ajattelematta yhtään mitään.
Ihan hyvin se onnistuikin. Tartuin hetkeen ja yleinen hyvä tunnelma tarttui minuun. Ja minä söin herkkuja ja join viiniä ja kuuntelin vauvajuttuja. Vaihdoin kuulumisia, ihailin pientä ensisänkyä ja silittelin pehmeitä potkupukuja. Nukuin makeasti siskonpedissä, rentouduin saunan lauteilla ja koetin arvailla uuden ihmisen sukupuolta, strategisia mittoja ja syntymäpäivää.
Ja olin vilpittömästi onnellinen. Ei siinä muutakaan voinut. Onnen ja odotuksen määrä oli jotenkin niin käsin kosketeltava. Juuri sen lapsen kuuluukin syntyä juuri nyt, juuri näille vanhemmille. Juuri tähän vaaleankeltaiseen huoneeseen.
 |
| Vaippakakku! Ja lisäksi liikuttavia yksityiskohtia huoneesta, joka vain odottaa asukkiaan. |
Nyt kuitenkin vain makaan sohvalla ja tuijotan kattoa. Selaan puolihuolimattomasti niitä samoja työpaikka- ja asuntoilmoituksia, jotka olen lukenut jo moneen kertaan. Minun vatsassani asuu vain kurinaa. Ja välillä perhosia, mutta ei niitäkään ole näkynyt pitkään aikaan. Ehkä kohta, kun kevät astuu taas askeleen pidemmälle... Tänään näin sentään ensimmäiset leskenlehdet.
 |
| Pikkuihmiselle viemäni lahja. Itsekudotut lapaset ja sukat, jotka sujautin hurmaavaan lammaslaatikkoon. Kokonaisuuden kruunasi omin kätösin nyperrelty kortti. |
maanantai 8. huhtikuuta 2013
Mitä lahjaksi ikälopulle?
Viikon päästä vanhenen hyvin ratkaisevalla vuodella. Olen puolessa välissä viittäkymmentä. Neljännesvuosisadan ikäinen. Pikkulasten mielestä ikäloppu täti. Ja Alkonkin myyjien mielestä jo aika vanha.
Perhepiiristä sain melko tiukkoja käskyjä kertoa, mitä mahtaisinkaan halajata syntymäpäivälahjaksi. En äkkiseltään keksinyt mitään ja lupasin palata asiaan blogin puolella. Ja tässä sitä nyt ollaan.
Jaa-a. Mitä minä sitten kaikkein eniten itselleni tahtoisin?
No ensinnäkin kesätyöpaikan. Sen jälkeen ilmavan ja valoisan pikku vuokra-asunnon, jonka vuokraan minulla olisi varaa. Lämpimämpiä ilmoja. Aurinkoisen kesän. Iloisemman elämänasenteen. Kärsivällisyyttä. Sanavalmiutta. Aloitekykyä. Itsevarmuutta. Energiaa. Luovuutta.
Haluaisin myös loputtoman ison kirjahyllyn ja narisevat lautalattiat. Ikuisesti voimassa olevan lahjakortin Finnish Design Shoppiin. Aina tuoreita leikkokukkia maljakoihin. Haluaisin askartelu- ja ompelupöydän, jolle voisin jättää kaikki projektini levälleen kunnes saan ne valmiiksi. Haluaisin oman kaakeliuunin ja leveät ikkunalaudat. Haluaisin osata tehdä räsymattoja ja leipoa maailman parasta pullaa. Haluaisin, että iltani eivät koskaan olisi yksinäisiä.
Mutta en usko, että nuo toiveet yksien synttärien ansiosta toteutuvat.
Onneksi on olemassa myös paljon pienempiä ja materialistisempia onnen palasia.
Hyvin pieniä palasia:
Kesää vasten sitä kaipaa itselleen kirkuvanpunaista kynsilakkaa sekä iloisesti heliseviä rihkamakoruja. Tällä hetkelläkuten aina muutenkin himoitsen yksinkertaisia hopeaketjuja ranteisiin ja överi-isoja, pursuilevia sormuksia sormiin. Lahjaksi otan mielelläni myös kahvi- tai lounashetken ystävän seurassa.
Vähän isompia palasia:
Mikään ei piristä tavallista tympeää iltaa yhtä hyvin, kuin onnistunut elokuvakäynti. Leffalipuille on siis aina kysyntää tässä osoitteessa. Lisäksi keittiökaappini viisi muumimukia ja kaksi muumikulhoa kaipaisivat hieman tasapainoa keskinäisiin suhteisiinsa useampien kulhojen avulla.
Ja sitten ovat tietystikin kirjat. Pokkarit, kovakantiset, divarilöydöt, oman kirjahyllyn turhakkeet - kaikki käyvät. Paitsi siinä tapauksessa, että olen lukenut kyseisen opuksen jo joskus aikaisemmin. Tässä nyt esimerkinomaisesti neljä kirjaa, jotka haluaisin ehdottomasti lukea.
Isoimpia palasia:
Ikuisesti jumissa olevat olkapääni ja niskalihakseni kaipaavat tasaisin väliajoin reppua tilannetta helpottamaan. Ihanaa, nahkaista, pehmeää reppua. Ei haittaa, vaikka kantoväline olisi vinkeä, vanhanaikainen tai muuten vastustamaton.
Ja kun nyt kerran aloin siivota astiakaappiani parempaan järjestykseen, ovat Tuokio 24h -astiat tervetulleita. Erityisesti lautaset. Isot, pienet ja sopalle sopivat.
Olisko siinä teille tarpeeksi inspiraatiota? Itselleni tämän postauksen tekeminen aiheutti pahemmanlaatuisen eBay-kuumeen. Jävla skit.
Perhepiiristä sain melko tiukkoja käskyjä kertoa, mitä mahtaisinkaan halajata syntymäpäivälahjaksi. En äkkiseltään keksinyt mitään ja lupasin palata asiaan blogin puolella. Ja tässä sitä nyt ollaan.
Jaa-a. Mitä minä sitten kaikkein eniten itselleni tahtoisin?
No ensinnäkin kesätyöpaikan. Sen jälkeen ilmavan ja valoisan pikku vuokra-asunnon, jonka vuokraan minulla olisi varaa. Lämpimämpiä ilmoja. Aurinkoisen kesän. Iloisemman elämänasenteen. Kärsivällisyyttä. Sanavalmiutta. Aloitekykyä. Itsevarmuutta. Energiaa. Luovuutta.
Haluaisin myös loputtoman ison kirjahyllyn ja narisevat lautalattiat. Ikuisesti voimassa olevan lahjakortin Finnish Design Shoppiin. Aina tuoreita leikkokukkia maljakoihin. Haluaisin askartelu- ja ompelupöydän, jolle voisin jättää kaikki projektini levälleen kunnes saan ne valmiiksi. Haluaisin oman kaakeliuunin ja leveät ikkunalaudat. Haluaisin osata tehdä räsymattoja ja leipoa maailman parasta pullaa. Haluaisin, että iltani eivät koskaan olisi yksinäisiä.
Mutta en usko, että nuo toiveet yksien synttärien ansiosta toteutuvat.
Onneksi on olemassa myös paljon pienempiä ja materialistisempia onnen palasia.
Hyvin pieniä palasia:
Kesää vasten sitä kaipaa itselleen kirkuvanpunaista kynsilakkaa sekä iloisesti heliseviä rihkamakoruja. Tällä hetkellä
Ja sitten ovat tietystikin kirjat. Pokkarit, kovakantiset, divarilöydöt, oman kirjahyllyn turhakkeet - kaikki käyvät. Paitsi siinä tapauksessa, että olen lukenut kyseisen opuksen jo joskus aikaisemmin. Tässä nyt esimerkinomaisesti neljä kirjaa, jotka haluaisin ehdottomasti lukea.
Isoimpia palasia:
Ikuisesti jumissa olevat olkapääni ja niskalihakseni kaipaavat tasaisin väliajoin reppua tilannetta helpottamaan. Ihanaa, nahkaista, pehmeää reppua. Ei haittaa, vaikka kantoväline olisi vinkeä, vanhanaikainen tai muuten vastustamaton.
Ja kun nyt kerran aloin siivota astiakaappiani parempaan järjestykseen, ovat Tuokio 24h -astiat tervetulleita. Erityisesti lautaset. Isot, pienet ja sopalle sopivat.
Olisko siinä teille tarpeeksi inspiraatiota? Itselleni tämän postauksen tekeminen aiheutti pahemmanlaatuisen eBay-kuumeen. Jävla skit.
maanantai 25. maaliskuuta 2013
Kalliita unia
Voisiko joku kertoa, miksi pussilakanat ovat niin ylihinnoiteltuja? Paitsi tietty ne Ikean rumat ja kuppaset lakanat, mutta niissä en halua nukkua.
Minulle on tullut hinku ostaa uusia lakanoita. Ei niin että sellaisia tarvitsisin. Mutta vuosikausia palvelleet Finlaysonin muumit alkavat pikkuhiljaa nukkaantua ja sen lisäksi olen kyllästynyt ällösöpöihin sydänlakanoihini. Ikuisesti virnistelevät hymynaamalakanatkaan eivät aina oikein sytytä. Kaipaan jotain graafisempaa ja tyylikkäämpää. Suoraviivaisempia unia!
Mutta kukkaro ja periaatteet pistävät vastaan, kun kahdesta yhteenommellusta kankaanpalasta pitäisi maksaa seitsemänkymppiä. Kyllä tulee nokosille hintaa. Oman kullan kuvia vaan kaikille!
Onneksi ostosvalikoiminen nettitirkistely on huokeaa hupia. Ja jos rikas mies mä oisin, niin saattaisin klikkailla kotiini jotain seuraavista:
Ellokselta löytyi jotenkin yllättävän paljon kivoja lakanoita. Väripalikkalakanat tuovat mieleen yliopiston taidehistoriankurssin. Selkeä mustavalkoisuus on myös tällä hetkellä todella pop, ainakin pääni sisällä. Sen sijaan pinkkejä bambilakanoita en osaa perustella mitenkään. Graafista ja tyylikästä? Tuskin. Pirtsakkaa ja lapsellista? Ehdottomasti!
Zalandolta löysin ihanat voikukkaiset kevätfiilislakanat. Onko söpömpää nähty! Luulisi, että tuollaisissa pehkuissa unetkin olisi sellaisia höyhenenkevyitä ja tuulenmukana tempoilevia. Kirsikkalakanat on muuten vaan mainiot ja väri-ilottelevat raitalakanat voisivat helpottaa sitä ikävää, jota yhä tunnen mystisesti kadonneita Marimekkolakanoitani kohtaan.
Ikävä kyllä niitä kadonneita Marilakanoita ei enää taideta myydä missään. Puljun tämänhetkinen valikoima oli yllättävänkin surkea. Vain kahdet kivat lakanat! Nimittäin hiirenkorvalla olevat Kaiku-lakanat ja trikoosta valmistetut, polkkakarkkiraidalliset Tasaraidat.
Muita ihania olivat myös Hemtexin merelliset lainelakanat ja vuodesta toiseen yhtä mahtavat Färg&Formin pilvenhattarat.
Huoh. Voi kun olisi kiva hankkia kotiin jotain uutta ja hienoa. Tai toinen vaihtoehto olisi periä jostain sellasia ylihienoja riemunkirjavia kukkalakanoita 70-luvulta. Mutta niitä ei taida olla tarjolla.
Minulle on tullut hinku ostaa uusia lakanoita. Ei niin että sellaisia tarvitsisin. Mutta vuosikausia palvelleet Finlaysonin muumit alkavat pikkuhiljaa nukkaantua ja sen lisäksi olen kyllästynyt ällösöpöihin sydänlakanoihini. Ikuisesti virnistelevät hymynaamalakanatkaan eivät aina oikein sytytä. Kaipaan jotain graafisempaa ja tyylikkäämpää. Suoraviivaisempia unia!
Mutta kukkaro ja periaatteet pistävät vastaan, kun kahdesta yhteenommellusta kankaanpalasta pitäisi maksaa seitsemänkymppiä. Kyllä tulee nokosille hintaa. Oman kullan kuvia vaan kaikille!
Onneksi ostosvalikoiminen nettitirkistely on huokeaa hupia. Ja jos rikas mies mä oisin, niin saattaisin klikkailla kotiini jotain seuraavista:
 |
| Ellos |
Ellokselta löytyi jotenkin yllättävän paljon kivoja lakanoita. Väripalikkalakanat tuovat mieleen yliopiston taidehistoriankurssin. Selkeä mustavalkoisuus on myös tällä hetkellä todella pop, ainakin pääni sisällä. Sen sijaan pinkkejä bambilakanoita en osaa perustella mitenkään. Graafista ja tyylikästä? Tuskin. Pirtsakkaa ja lapsellista? Ehdottomasti!
 |
| Zalando |
Zalandolta löysin ihanat voikukkaiset kevätfiilislakanat. Onko söpömpää nähty! Luulisi, että tuollaisissa pehkuissa unetkin olisi sellaisia höyhenenkevyitä ja tuulenmukana tempoilevia. Kirsikkalakanat on muuten vaan mainiot ja väri-ilottelevat raitalakanat voisivat helpottaa sitä ikävää, jota yhä tunnen mystisesti kadonneita Marimekkolakanoitani kohtaan.
 |
| Marimekko, Hemtex ja Färg&Form |
Muita ihania olivat myös Hemtexin merelliset lainelakanat ja vuodesta toiseen yhtä mahtavat Färg&Formin pilvenhattarat.
Huoh. Voi kun olisi kiva hankkia kotiin jotain uutta ja hienoa. Tai toinen vaihtoehto olisi periä jostain sellasia ylihienoja riemunkirjavia kukkalakanoita 70-luvulta. Mutta niitä ei taida olla tarjolla.
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
Se aika vuodesta
Kun koko ajan tekisi mieli laulaa Tipitii tipitipitii, kevät on vallaton.
Vaikka ulkona sataa lunta. Hmph. Eikä vallattomuuksiakaan ole viime aikoina tapahtunut.
Eräs tietty juhlakausi on alkanut hiipiä kotiimme. Heleänvaaleanpunainen sulka siellä ja veikeä tiputiskirätti täällä. Kirkasvärisiä hedelmärakeita ja pasha-ohjeiden googlailua. Terhakkaan pörheitä tekokanoja ja sormenpäitä syyhyttäviä ruohonsiemeniä.
Haluaisin mennä metsään keräämään valtavan maljakollisen koivun- tai pajunoksia. Haluaisin kuorruttaa ne piippurasseilla, kreppipaperilla, lahjanarulla, kuvioteipeillä ja sulkaröykkiöillä. Keväällä ei tartte hillitä itseään. Kaikkea vaan niin paljon kuin sielu sietää.
Lisäksi haluaisin mennä virpomaan, mutta se taitaa olla poissa laskuista. Onneksi voin silti toteuttaa ne virpomiseen kuuluvat parhaat osiot, eli oksien koristelun ja suklaamunien syömisen. Tässä saattaa käydä niin, että ostan koko viikon ruokarahallani Kinder-munia ja riekun pääsiäiseen asti hirveässä sokerihumalassa.
Vaikka ulkona sataa lunta. Hmph. Eikä vallattomuuksiakaan ole viime aikoina tapahtunut.
Eräs tietty juhlakausi on alkanut hiipiä kotiimme. Heleänvaaleanpunainen sulka siellä ja veikeä tiputiskirätti täällä. Kirkasvärisiä hedelmärakeita ja pasha-ohjeiden googlailua. Terhakkaan pörheitä tekokanoja ja sormenpäitä syyhyttäviä ruohonsiemeniä.
Haluaisin mennä metsään keräämään valtavan maljakollisen koivun- tai pajunoksia. Haluaisin kuorruttaa ne piippurasseilla, kreppipaperilla, lahjanarulla, kuvioteipeillä ja sulkaröykkiöillä. Keväällä ei tartte hillitä itseään. Kaikkea vaan niin paljon kuin sielu sietää.
Lisäksi haluaisin mennä virpomaan, mutta se taitaa olla poissa laskuista. Onneksi voin silti toteuttaa ne virpomiseen kuuluvat parhaat osiot, eli oksien koristelun ja suklaamunien syömisen. Tässä saattaa käydä niin, että ostan koko viikon ruokarahallani Kinder-munia ja riekun pääsiäiseen asti hirveässä sokerihumalassa.
 |
| Pari viikkoa pääsiäiseen. |
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Synttäreitä ja salaperäisiä suunnitelmia
Ilmassa tuntuu väreilevän jännitys. Siis minun henkilökohtaisessa ilmatilassani. Teistä muista en tiedä.
En tiedä myöskään sitä, mistä salaperäinen ilmapiiri johtuu. Ehkä olen keksinyt sen huomaamattani, ihan vain tylsähkön tavallisia arkipäiviä piristämään.
Tuntuu kuitenkin siltä, että kohta jotain tapahtuu. Jännittävää! Mitäköhän se voisi olla?
Onhan tässä tietysti tulossa kaikenlaisia muutoksia. Kuten se, että opiskelut pitäisi suorittaa kunnialla päätökseen. Opiskelukaupunki Tampereelle pitäisi sanoa kiitos ja näkemiin. Pitäisi etsiä oma uusi asunto. Päättää, että millaista elämää uudessa asunnossa haluaisi asua. Kompakti pieni keskustayksiö? Isompi lähiöluukku? Boheemi puutalokommuuni? Kimppakämppä tutun tai tuntemattoman kanssa?
Työhakemuksetkin muhivat aivoissa aivan lähtövalmiina. Samoin apurahahakemus. Niitten vierellä väreilee kutkuttavia kevätsuunnitelmia. Kotimaanmatkoja, juhlavalmisteluja ja höyhenenkevyitä hattarahaaveita.Talvihorroksen jälkeen perhosetkin ovat palanneet vatsanpohjalle.
Kohta minusta tulee minä. Ei opiskeleva minä, vaan aikuinen, itsenäinen, työssäkäyvä minä. Tsiisus. Pitää ehkä ostaa jakkupuku.
Mutta en ole huolissani. Ei tällä naamalla voi ikinä kovin vakavastiotettavaksi muuttua. Saatika näillä harrastuksilla.
Armas isäni täytti juuri vuosia. Pohdin ensin kiivaasti, että veisinkö hänelle suklaata vai sukkia vai peräti molempia, mutta sitten tajusin onneksi mennä kirjakauppaan. Valitsin huumoriveikko Roope Lipastin uusimman käärittäväksi punaiseen lahjapaperiin.
Ja koska kuulun strömsöuskontokuntaan, halusin lisätä pakettiin vielä pienen laminoidun loppusilauksen. Puudelikirjanmerkin. Innostuin siitä niin, että tein samassa hötäkässä itsellenikin sellaisen.
(Välihuomautus: harva asia herättää minussa yhtä suurta kammoa, kuin kannet levälleen lojumaan jätetty kirja. Tunnen suurta sääliä katsoessani kirjaparkaa, jonka nidottu selkä natisee liitoksistaan ja sivut alkavat salakavalasti irtoilla. Kirja menettää ryhtinsä ja lörpähtää ikävästi. Inhoan myös koirankorville taitettuja sivuja ja muita sottaamisia. Ihmiset, käyttäkää kirjanmerkkejä!)
Mutta tässä siis vielä havaintokuva mahtavasta lahjasta:
Nyt pitäisi kirjoittaa graduhops. Ja päivittää ideapaperi. Ja lähettää ne kirotut työhakemukset. Ja käydä palauttamassa metodikirjallisuutta yliopiston kirjastoon. Ja tulostaa yksi todistus. Ja käydä neuvottelemassa pohjoismaisten kielten opintosihteerin kanssa. Ja soittaa hammaslääkärille.
Jos ensin kuitenkin Facebook...
En tiedä myöskään sitä, mistä salaperäinen ilmapiiri johtuu. Ehkä olen keksinyt sen huomaamattani, ihan vain tylsähkön tavallisia arkipäiviä piristämään.
Tuntuu kuitenkin siltä, että kohta jotain tapahtuu. Jännittävää! Mitäköhän se voisi olla?
Onhan tässä tietysti tulossa kaikenlaisia muutoksia. Kuten se, että opiskelut pitäisi suorittaa kunnialla päätökseen. Opiskelukaupunki Tampereelle pitäisi sanoa kiitos ja näkemiin. Pitäisi etsiä oma uusi asunto. Päättää, että millaista elämää uudessa asunnossa haluaisi asua. Kompakti pieni keskustayksiö? Isompi lähiöluukku? Boheemi puutalokommuuni? Kimppakämppä tutun tai tuntemattoman kanssa?
Työhakemuksetkin muhivat aivoissa aivan lähtövalmiina. Samoin apurahahakemus. Niitten vierellä väreilee kutkuttavia kevätsuunnitelmia. Kotimaanmatkoja, juhlavalmisteluja ja höyhenenkevyitä hattarahaaveita.Talvihorroksen jälkeen perhosetkin ovat palanneet vatsanpohjalle.
Kohta minusta tulee minä. Ei opiskeleva minä, vaan aikuinen, itsenäinen, työssäkäyvä minä. Tsiisus. Pitää ehkä ostaa jakkupuku.
Mutta en ole huolissani. Ei tällä naamalla voi ikinä kovin vakavastiotettavaksi muuttua. Saatika näillä harrastuksilla.
Armas isäni täytti juuri vuosia. Pohdin ensin kiivaasti, että veisinkö hänelle suklaata vai sukkia vai peräti molempia, mutta sitten tajusin onneksi mennä kirjakauppaan. Valitsin huumoriveikko Roope Lipastin uusimman käärittäväksi punaiseen lahjapaperiin.
Ja koska kuulun strömsöuskontokuntaan, halusin lisätä pakettiin vielä pienen laminoidun loppusilauksen. Puudelikirjanmerkin. Innostuin siitä niin, että tein samassa hötäkässä itsellenikin sellaisen.
(Välihuomautus: harva asia herättää minussa yhtä suurta kammoa, kuin kannet levälleen lojumaan jätetty kirja. Tunnen suurta sääliä katsoessani kirjaparkaa, jonka nidottu selkä natisee liitoksistaan ja sivut alkavat salakavalasti irtoilla. Kirja menettää ryhtinsä ja lörpähtää ikävästi. Inhoan myös koirankorville taitettuja sivuja ja muita sottaamisia. Ihmiset, käyttäkää kirjanmerkkejä!)
Mutta tässä siis vielä havaintokuva mahtavasta lahjasta:
 |
| Puudelimannekiininä tietysti maailmankaikkeuden paras puudeli Heta |
Jos ensin kuitenkin Facebook...
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
Keväinen haikeus
Ulkona lirisee ja lorisee! (Siis muuallakin, kuin soittoravintoloiden läheisissä porttikongeissa, joissa sivistyneet herrasmiehet käyvät keventämässä lastiaan.) Kevät on ihan oikeasti tulossa! Hipjee!
Tänään saapastelin yliopistolta kirjastoon. Oikaisin auringonpaisteessa kimaltavan lumisen Sorsapuiston lävitse. Penkillä istui mummo, jolla oli kaksi kaulaliinaa ja kirkkaanpunainen baskeri. Hän oli kääntänyt kasvonsa aurinkoon päin ja hymyili niin tyytyväisesti, että teki mieli mennä viereen istumaan. Elämästä nauttiva mummo! Voiko olla mitään parempaa.
Muutenkin siellä puistossa oli jotenkin aivan maaginen tunnelma. Kaunista ja kirkasta. Jääkentällä ihmiset luistelivat t-paidoissa ja pikkulapset muksahtelivat riemukkaasti kumoon. Oi.
Voi kun voisin nyt tehdä termospullollisen kaakaota, leipoa pari sahramipullaa ja kasata muutaman herkullisen juustosämpylän. Voi kun voisin pakata eväät pieneen retkireppuun, napata lämpimän istuinalusta kainaloon ja lähteä jonkun kanssa retkelle. Siihen retkeen kuuluisi sulavan lumen ihmettelyä, metsässä haahuilua ja ehkä nuotiotuli. Mahdollisesti myös kamera. Mutta ennen kaikkea kevyt ja keväinen tunnelma.
Mutta enpä tiedä. Kenen kanssa sinne retkelle oikein lähtisin?
Tänään saapastelin yliopistolta kirjastoon. Oikaisin auringonpaisteessa kimaltavan lumisen Sorsapuiston lävitse. Penkillä istui mummo, jolla oli kaksi kaulaliinaa ja kirkkaanpunainen baskeri. Hän oli kääntänyt kasvonsa aurinkoon päin ja hymyili niin tyytyväisesti, että teki mieli mennä viereen istumaan. Elämästä nauttiva mummo! Voiko olla mitään parempaa.
Muutenkin siellä puistossa oli jotenkin aivan maaginen tunnelma. Kaunista ja kirkasta. Jääkentällä ihmiset luistelivat t-paidoissa ja pikkulapset muksahtelivat riemukkaasti kumoon. Oi.
Voi kun voisin nyt tehdä termospullollisen kaakaota, leipoa pari sahramipullaa ja kasata muutaman herkullisen juustosämpylän. Voi kun voisin pakata eväät pieneen retkireppuun, napata lämpimän istuinalusta kainaloon ja lähteä jonkun kanssa retkelle. Siihen retkeen kuuluisi sulavan lumen ihmettelyä, metsässä haahuilua ja ehkä nuotiotuli. Mahdollisesti myös kamera. Mutta ennen kaikkea kevyt ja keväinen tunnelma.
Mutta enpä tiedä. Kenen kanssa sinne retkelle oikein lähtisin?
maanantai 28. tammikuuta 2013
Tässä on mää (ja mun märkä koira.)
Haluaisin blogata, mutta kun en jaksa.
Onneksi internetin ihmemaa tarjoaa kaikenlaisia erilaisia huijausvaihtoehtoja laiskoille bloggareille. On kyselyitä, kiertoviestejä, haasteita ja palkintopostauksia.
Itse päädyin perusteellisen harkinnan jälkeen Ah-niin-syvälliseen minä olen -postaukseen. Eli tumbrlin ...and that´s who I am -kuvakollaasiin. Katsellaan kuvia, valitaan niistä puhuttelevimmat, julkaistaan kuvat omassa blogissa ja teeskennellään olevamme tyytyväisiä.
Tässä tulee:
Näitä kuvia katselemalla saa sen käsityksen, että olen todellisuuspakoinen ja epäsosiaalinen sääliö, joka on sairaalloisen kiinni kirjoissa ja kirjoittamisessa, kärsii yksinäisyydestä ja haikailee jotain mystistä parempaa elämää, jonka olisi voinut saavuttaa olemalla edes kerran oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Sehän on luonnollisesti kaikki täysin totta. Syvä luonneanalyysi tehty vain muutamassa minuutissa. Kätevää.
Loppukevennyksenä vielä helmikuiseen joulujuhlaan (ihan perusjuttu ainakin meidän perheessä) valmistautuva puudeli.
Onneksi internetin ihmemaa tarjoaa kaikenlaisia erilaisia huijausvaihtoehtoja laiskoille bloggareille. On kyselyitä, kiertoviestejä, haasteita ja palkintopostauksia.
Itse päädyin perusteellisen harkinnan jälkeen Ah-niin-syvälliseen minä olen -postaukseen. Eli tumbrlin ...and that´s who I am -kuvakollaasiin. Katsellaan kuvia, valitaan niistä puhuttelevimmat, julkaistaan kuvat omassa blogissa ja teeskennellään olevamme tyytyväisiä.
Tässä tulee:
 |
 |
 |
Sehän on luonnollisesti kaikki täysin totta. Syvä luonneanalyysi tehty vain muutamassa minuutissa. Kätevää.
Loppukevennyksenä vielä helmikuiseen joulujuhlaan (ihan perusjuttu ainakin meidän perheessä) valmistautuva puudeli.
 |
| Heta ei arvostanut suihkua. |
maanantai 14. tammikuuta 2013
Tee-se-itse -heijastin
Haaveilen siitä, että joskus voisin antaa joulu- ja synttärilahjaksi pelkästään itsetehtyjä lahjoja. Mutta sen suhteen ongelmia on kaksi:
1. En osaa muuttaa ideoitani konkreettisiksi lahjoiksi
2. Vaikka ajatus on tärkein ja itsetehty on hienoa ja blaa blaa, niin epäilisin, että läheiseni kuitenkin haluavat mieluummin lahjaksi vaikka uunituoreen kirjan kuin lampaanraadolta ja saippualta haisevan nöyhtäisen huovutuskorun.
Joten yleensä olen väsännyt jotain pientä itsetehtyä, mutta ostanut varmuuden vuoksi jotain kaupastakin.
Viime jouluna keskityin taiteilemaan heijastimia. Yllärivaikeaa sekin. Ensiksikin, Tampereella ei selvästikään myydä heijastinkankaita. Toisekseen, en ole tarpeeksi hyvä ompelemaan ompelukoneella kiemuraisia kulmia, joten homma piti hoitaa neulomalla käsin. Se ei luonnollisestikaan onnistunut, joten heijastinkangas pitikin liimata kiinni alustaansa. Nahkainen alusta taas ei tarttunut liimaan, joten koko homma piti tehdä uusiksi, tällä kertaa huopakankaalle...
Jotenkin sain silti viisi heijastinta väkerrettyä aattoon mennessä. Ihan kivoja niistä tulikin. Yksi lähti matkaan jo ennen kuin ehdin sitä kuvata, mutta jäljelle jääneet neljä näyttivät tältä:
Suosikkini on ehkä tuo lankoehdokkaalle mennyt lumihiutale. Pitäisi ehkä tehdä itsellenikin joku samantapainen väkerrys. Lakimiehelle meni tietysti lakipykälä ja villakoiraharrastajalle juokseva puudeli. Kukkaheijastin oli mun mielessäni tosi kaunis, mutta tuo toteutus on aika kömpelö. Olisin halunnut tehdä siitä paremman version, mutta aika loppui kesken.
Voi kun ehtisin tänä vuonna tehdä paljon käsitöitä! Haluan ehdottomasti:
- Jatkaa isoäidinneliöiden parissa, ja ehkä jopa saada niistä jotain valmista aikaiseksi
- Hankkia matonkuteita, ja kokeilla pyöreän pikku maton virkkaamista
- Saada valmiiksi ala-asteen luokkakuvista koostuvan scrapbookin
- Virkata lumihiutaleita ensi vuoden joulukuusta koristamaan. (Niin se jouluhan on jo muuten aika pian taas täällä? Miksi edes vein kaikki koristeet takaisin ullakolle?)
- Ommella tunikan
- Koettaa neuloa vauvanvaatteita
- Askarrella hamahelmistä lasinalusia ja magneetteja
1. En osaa muuttaa ideoitani konkreettisiksi lahjoiksi
2. Vaikka ajatus on tärkein ja itsetehty on hienoa ja blaa blaa, niin epäilisin, että läheiseni kuitenkin haluavat mieluummin lahjaksi vaikka uunituoreen kirjan kuin lampaanraadolta ja saippualta haisevan nöyhtäisen huovutuskorun.
Joten yleensä olen väsännyt jotain pientä itsetehtyä, mutta ostanut varmuuden vuoksi jotain kaupastakin.
Viime jouluna keskityin taiteilemaan heijastimia. Yllärivaikeaa sekin. Ensiksikin, Tampereella ei selvästikään myydä heijastinkankaita. Toisekseen, en ole tarpeeksi hyvä ompelemaan ompelukoneella kiemuraisia kulmia, joten homma piti hoitaa neulomalla käsin. Se ei luonnollisestikaan onnistunut, joten heijastinkangas pitikin liimata kiinni alustaansa. Nahkainen alusta taas ei tarttunut liimaan, joten koko homma piti tehdä uusiksi, tällä kertaa huopakankaalle...
Jotenkin sain silti viisi heijastinta väkerrettyä aattoon mennessä. Ihan kivoja niistä tulikin. Yksi lähti matkaan jo ennen kuin ehdin sitä kuvata, mutta jäljelle jääneet neljä näyttivät tältä:
Suosikkini on ehkä tuo lankoehdokkaalle mennyt lumihiutale. Pitäisi ehkä tehdä itsellenikin joku samantapainen väkerrys. Lakimiehelle meni tietysti lakipykälä ja villakoiraharrastajalle juokseva puudeli. Kukkaheijastin oli mun mielessäni tosi kaunis, mutta tuo toteutus on aika kömpelö. Olisin halunnut tehdä siitä paremman version, mutta aika loppui kesken.
Voi kun ehtisin tänä vuonna tehdä paljon käsitöitä! Haluan ehdottomasti:
- Jatkaa isoäidinneliöiden parissa, ja ehkä jopa saada niistä jotain valmista aikaiseksi
- Hankkia matonkuteita, ja kokeilla pyöreän pikku maton virkkaamista
- Saada valmiiksi ala-asteen luokkakuvista koostuvan scrapbookin
- Virkata lumihiutaleita ensi vuoden joulukuusta koristamaan. (Niin se jouluhan on jo muuten aika pian taas täällä? Miksi edes vein kaikki koristeet takaisin ullakolle?)
- Ommella tunikan
- Koettaa neuloa vauvanvaatteita
- Askarrella hamahelmistä lasinalusia ja magneetteja
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
Kevättuulet veivät nukkumatin mennessään
Eräänä yönä tällä viikolla nukuin älyttömän huonosti. Huokailin, hikoilin ja haaveilin. Mylläsin ympäriinsä sängyssäni tuntikausia, kunnes huomasin kellon tikittävän kohti aamukolmea. Luovutin, pistin valot päälle ja tartuin siihen Dostojevskiin. Ja kas, heti alkoikin sopivasti väsyttää. Lukeminen todellakin kannatta aina.
Aamulla peilistä katsoi kuitenkin kalpeanaamainen kummitus, jonka silmien ympärille joku oli käynyt sutimassa mustaa väriä. Siksi en tajunnut edes loukkaantua, kun porraskäytävässä joku tuntematon naapuri kysyi, että olenko minä se kitunen.
Olin jo vastaamassa että no ainakin melkein, mutta tajusin onneksi viime hetkellä, että Kitunen taitaakin olla jonkun asukkaan sukunimi. Huh.
Meidän asunnossa vallitsevat nykyään uudet tuulet. Sellaiset kirpsakan keväiset, keltasävyiset ja karnevaalitunnelmaa lupailevat. Tontut, kynttilät, joulupukit, lyhdyt ja räiskyvänpunaiset liinat on siivottu pois näkyvistä, ja tilalle tuotu tulppaaneja.
Kevät on oikeastikin jo ihan nurkan takana. Yhtenäkin päivänä aurinko paistoi monta minuuttia putkeen. Uskomatonta.
Vaikka pitäisi tietysti elää hetkessä, eikä haikailla tulevia kevättuulahduksia. Mutta entä jos tässä hetkessä ei ole mitään houkuttelevaa? Raportteja, esseitä ja graduja vain. Työnhakua ja rahapulaa. Kauaksi karanneita kavereita, laihdutuskuuripainostusta ja tyhjyyttä kumiseva kalenteri. Plääh.
Onhan tässä lumitähtiä tuikkivassa tammikuussakin hyvät puolensa. Esimerkiksi perjantainen Lumikuningatar-baletti sai leuan lonksumaan polvissa pariinkin otteeseen. Spontaani kampaamokäynti ja kevätvaatteiden hamstraus Vero Modan alennusmyynnistä eivät olleet nekään yhtään hassumpia. (Ostin mintunvihreän paidan! Nyt kun saisi vielä syödä minttujätskiä kevätauringon lämmittällä puistonpenkillä siihen paitaan pukeutuneena niin oisipa auvoisaa.)
Mutta sitä kevätaurinkoa odotellessa täytyy tyytyä hämyisiin lenkkimaisemiin. Kevät tulee sitten kun on tullakseen.
Aamulla peilistä katsoi kuitenkin kalpeanaamainen kummitus, jonka silmien ympärille joku oli käynyt sutimassa mustaa väriä. Siksi en tajunnut edes loukkaantua, kun porraskäytävässä joku tuntematon naapuri kysyi, että olenko minä se kitunen.
Olin jo vastaamassa että no ainakin melkein, mutta tajusin onneksi viime hetkellä, että Kitunen taitaakin olla jonkun asukkaan sukunimi. Huh.
Meidän asunnossa vallitsevat nykyään uudet tuulet. Sellaiset kirpsakan keväiset, keltasävyiset ja karnevaalitunnelmaa lupailevat. Tontut, kynttilät, joulupukit, lyhdyt ja räiskyvänpunaiset liinat on siivottu pois näkyvistä, ja tilalle tuotu tulppaaneja.
Kevät on oikeastikin jo ihan nurkan takana. Yhtenäkin päivänä aurinko paistoi monta minuuttia putkeen. Uskomatonta.
 |
| Oioioi, keltaista ja vaaleanpunaista. Vielä kun saisi mukaan hiirenkorvalla olevia koivunoksia, niin eipä voisi olla enemmän kevät. |
Onhan tässä lumitähtiä tuikkivassa tammikuussakin hyvät puolensa. Esimerkiksi perjantainen Lumikuningatar-baletti sai leuan lonksumaan polvissa pariinkin otteeseen. Spontaani kampaamokäynti ja kevätvaatteiden hamstraus Vero Modan alennusmyynnistä eivät olleet nekään yhtään hassumpia. (Ostin mintunvihreän paidan! Nyt kun saisi vielä syödä minttujätskiä kevätauringon lämmittällä puistonpenkillä siihen paitaan pukeutuneena niin oisipa auvoisaa.)
Mutta sitä kevätaurinkoa odotellessa täytyy tyytyä hämyisiin lenkkimaisemiin. Kevät tulee sitten kun on tullakseen.
 |
| Kummitusfiiliksiä katulampun katveessa. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)