Se aika vuodesta

Sain kahdelta perheenjäseneltä (toim.huom. molemmat naisia, mikä ylläri) vaatimuksen, että perinteisen joululahjatoivelistauksen olisi syytä ilmestyä blogiin.

Ja kas, kerrankin aihe, josta voisin kirjoittaa helposti parin metrin pituisen postauksen. Koska voi veljet, minä sitten pidän tavarasta.

(Ja toisaalta taas, en lainkaan pidä. Haluan pitää kaapit tyhjinä ylimääräisestä roinasta ja omistaa mahdollisimman vähän yhtään mitään. Kaksisuuntainen mielialahäiriö?)

Mitä vanhemmaksi elän ja mitä useammin saan säännöllisen kuukausipalkan, sen vähemmän minulla on tarpeellisia toiveita. Vielä muutama vuosi sitten toivoin laseja ja lautasia ja kulhoja ja sähkövatkaimen ja kahvinkeittimen ja imurin ja alusvaatteita ja kattolampun ja eteisen maton ja sitten vielä rahaa ruokaan, kiitos.

Nyt voin itse ostaa jokapäiväiset kipot ja kupot kaupasta. Tänä vuonna tarvitsemislistallani oli tasan yksi asia: kirkasvalolamppu. Mutta sitten tuli marraskuu, psyykkeeni hajosi ja huristelin Prismaan ostamaan sen supervalon.

Joten. Siinä meni sekin ainoa tarpeellisuus.

Nyt listallani onkin ainoastaan kaikkea kivaa. Sellaista, mikä piristäisi arkea, mutta ei missään määrin ole pakko hankkia.

Kotiin kaikkea kivaa:

Remppaan parhaillani vanhaa Lundia-hyllyä edustuskuntoon. Ja himoitsen paria tuollaista Lundian puista säilytysastiaa. Kattokaa nyt noita värejä! Täydellinen sininen ja mintunvihreä, mikä taivas.

Nappula-kokoelmaani voisin ottaa yhden tuollaisen messinkisen kaverin. Ja sänkyyni pehmoiset pellavalakanat!

Kylpyhuone kaipaisi isoja käsipyyhkeitä. Tällä hetkellä meillä on käytössä kaksi (2!!) käsipyyhettä. Niitä sellaisia käsittämättömän pieniä retalepyyhkeitä sen sijaan on todella monta kappaletta. En tajua mikä virka niillä on. Kerran kun kuivaa kädet, niin koko pyyhe on litimärkä. Isompaa kokoa, kiitti!

 

Itselle ihanuuksia:

Talvikuukausina ihoni muuttuu korpuksi. Yksi rasvaputeli kestää parisen viikkoa, joten niille on kova kysyntä. Mitä kosteuttavampi, sen parempi. 

Olen innostunut luonnonkosmetiikasta viime aikoina entistä enemmän. Rasvarintamalla (miten voi olla noin kuvottavan kuuloinen sana muuten, hyi) voisin testata vaikka estelle & thildin tököttejä. 

Myös Rahuan shampoosta olen kuullut ylistystä, samaten Juice Beautyn hedelmähappokuorinnasta, joka kuulemma suunnilleen räjäyttää kaikki epäpuhtaudet irti iholta. Kävis. 

Ja sitten mitenkään mihinkään liittymättä, haluaisin tuollaisen jättimäisen Daniel Wellingtonin nahkarannekekellon. Se on niin täydellisen simppeli.

Se tärkein (luku)paketti: 

Joulu ei tule ilman yhtä uutta romaania. Tai saattaa se tullakin, mutta en ole ikinä uskaltanut kokeilla. Mitä tekevät joulupäivinä ne ihmiset, jotka eivät lue uusia joululahjakirjojaan? Täysi mysteeri on se.

Tänä vuonna toivelistalle valikoitui taas ihan vahingossa suomalaisia naiskirjailijoita. Jee, hyvä naiset!

Yleisesti ihanaa joulutunnelmaa:

En tajua, miksi jotkut ihmiset pitävät pehmeitä paketteja tylsinä. Minä ottaisin mielelläni söpöt yöpöksyt tai sellaiset vähän skarpimman oloiset collegehousut, joilla kehtaisi käväistä myös Alepassa.

(Tai no, Valintatalossa. Tosin viimeksi käydessäni joku taisi olla sammunut siihen pullonpalautusautomaatin katveeseen, joten eipä tässä itse tarvitse suurempia paineita ottaa. Kunhan on jotkut housut jalassa kun sinne menee, niin ollaan jo voiton puolella. 

Tuollaisen sileän ruskettuneen vatsan voisin myös ottaa, mutta epäilen, että joulutoffeet ja suklaat voivat hieman vesittää tätä tavoitetta. Ehkä sit juhannukseksi.




Kaikkein parasta tässä joulun lähestymisessä on kuitenkin se, että MARRASKUU LOPPUU PIAN.

Voi luoja, että on sitä odotettukin. Pohdin jo hieman, että pitäisikö joulukuun ensimmäisenä päivänä pitää juhlat.

Siis sen kunniaksi, että silloin on pisin mahdollinen aika seuraavaan marraskuuhun.

Hyväosaisen haihattelijan joulutoivelista

On jälleen se aika vuodesta!

Viime vuonna joku katkerahko henkilö loukkaantui syvästi blogiin tekemästäni joululahjatoivelistauksesta. Hänen mielestään olin no, lyhyesti sanottuna, ahne paska.

Tälle henkilölle haluaisin terävöitää eron toiveiden ja vaatimusten välillä. Mikäli sanojen merkitystä ei ymmärrä, voi ne kätevästi käydä tarkastamassa vaikkapa sanakirjasta. Tai kysyä kaverilta.

No, asiaan.

Minulla oli itse asiassa hyvinkin kirkkaana mielessä, mitä olisin tänä jouluna halajannut löytää kuusen alta. Rannekello ja Nappula-kynttilänjalat olivat ykkösenä toivelistalla.

Ja sitten tulivatkin valmistujaiset. Sain molemmat toivomani tavarat ja niiden lisäksi vielä aimo kuorman kaikenlaista muutakin ihanaa. Joten homma onkin jo hoidossa! (Valmistujaisista lisää kuvamateriaalia seuraavassa päivityksessä! Pysykää kanavalla!)

Minä tarvitsisin itselleni oikeastaan vain yhtä asiaa. Kallista, teknologista valokuvakansiota! Eli toisin sanoen ulkoista kovalevyä.

En tiedä ulkoisista kovalevyistä mitään. Kysyin asiaa Valiopojalta. Hänellä oli selkeä vastaus - hanki Buffalo.

Itsehän kuvittelin buffalon olevan melko villiintynyt häränpuolikas. Mutta ehkä se onkin puhveli.

Joku tämmöinen, kenties. Vaikka tämä ei nyt taida olla se kehuttu Buffalo. 

Niin, siinäpä oikeastaan se onkin. Muuta en tarvitse. Mutta se ei toki tarkoita, etten haluaisi kaikenlaista turhaa ylellisyyttä.

Mitä vanhemmaksi tulen (siis olenhan jo lähestulkoon kolmekymmentä, ryppyvoiteita voi alkaa lähetellä tähän suuntaan) sitä enemmän pidän turhasta pikku luksuksesta.

Tällä hetkellä kaikki luksushaaveeni liittyvät arkipäivien piristämiseen ja työpäivien jälkeiseen rentoutumiseen. Hyvään yöuneen, mahdollisuuteen levätä ja rentoutua. Hyvään ruokaan ja juomaan, kivoihin kulttuurielämyksiin. Yleiseen onnellisuuteen. (onnellisuus, muuten! Siinäpä olisi hyvä lahja! Taitaa tosin ylittää joulupukinkin valtuudet.)

Koneellakyhjöttämisen jäykistämät lihakseni rentoutuisivat hierontalahjakortista! Tosin en kuvasta poiketen haluaisi esitellä varpaitani, mutta sellainen kunnon jurmotus niska-hartiaseudulle maistuisi kyllä.

Toisekseen haluisin helliä stressistä kukkivaa ihoani kaikin mahdollisin keinoin. Kuten herkullisilla kasvonaamioilla, ihanan ruttuisilla pellavalakanoilla tahi käsittämättömän pehmoisilla kashmir-villapaidoilla.

Myös esimerkiksi teatteriliput tai ravintolalahjakortit ovat enemmän kuin tervetulleita. 

 Mitäs muuta sitten? No vaikka villahousut! Ja pipa! Ei palele sitten päätä tai peppua pakkasilla.

Olen ihaillut Uhana-designia kyllästymiseen asti. Mutta kun jotenkin niillä vaan on homma hallussa. Ja sitä paitsi se nimi! Uhana! Ja jotenkin olisi aika siistiä marssia toimiston jakkupukujen ja kotelomekkojen keskelle villahousuissa.

Kattokaa ny noita printtejä!

 Ja sitten onkin jäljellä enää jokajouluinen klassikkotoive - jotain superkiinnostavaa luettavaa, jonka kanssa viettää tunnelmallisia hetkiä sohvannurkassa, toinen käsi suklaakonvehtirasiaan haudattuna.

Oikeastaan voisin lukea mitä vaan. Tässä nyt kuitenkin muutama esimerkki siitä, mihin haluaisin syventyä.

Vahvoja, vahvoja naisia. Kiinnostavia tarinoita.

Tai sitten poikamaisia kasvukipuilutarinoita. Tai miksei vanhaa kunnon Härköstä, kevyttä välipäivälukemista.

Odotan jo innolla viikonloppua, kun voin itse vihdoin lähteä hieman jouluostoksille. Listakin on jo valmiina, ja työpaikan ansiosta tilillä on jopa hieman ylimääräistä rahaa. Enää puuttuu vain aikaa.

Lahjoja puikoilla ja koukuilla

Tänä jouluna olin melkoisen tulessa itsetehtyjen joululahjojen kanssa. Sisko ja vävymies saivat mätsäävät pipot, pikkusisko tuubihuivin ja Valiopoika lapaset. Muutama idea jäi vielä mieleen muhimaan. Ehkä ensi vuonna sitten, kun aika ei ole vielä loppunut kesken.

Valiopoika sai Novitan seiskaveikalla kudotut kuvioneulelapaset. Miehisesti mustaa ja valkoista. Kuvioksi etsin Ravelrystä sympaattisen Totoron.

Juuri ja juuri mahtuivat Valiopojan lapiokäsiin.

Pikkusiskon tuubihuivi oli oikea murheenkryyni. Ohjetta ei ollut. Eikä sopivaa visiota. Aloitin huivin uudestaan kolmeen kertaan, kun aina joku asia oli onnistunut menemään pieleen. Mutta lopulta sain mukavan muhkean ja pehmeän huivin tehtyä. Lankana oli Novitan Hile. Ihania ohuenohuita hilesäikeitä on sujauteltu langan sekaan. Juuri sopivan vähän blingiä.

Mallina allekirjoittanut.

 Siskon ja vävyn pipot tein samanlaisiksi. Ohjeena toimi joka paikassa valloittanut Muita ihania -blogin superhelppo syyspipo. Siskon pipo oli punavalkoinen, vävyn mustavalkoinen. Unohdin valitettavasti kuvata miehisen version ennen pakettiin käärimistä. Mutta kivasti ne mätsäsivät yhteen, uskokaa pois.

Itsekin sain itsetehtyjä ihanuuksia lahjaksi. Valiopojan mummi oli pistänyt pakettiin taskullisen kaulahuivin (!!) ja palmikkolapaset. Oi.

Joulutunnelmia auttamattomasti myöhässä

Ihmiset ovat palanneet takaisin arkiseen raadaantaan. Ainakin hetkeksi. Kohta mätetään nakkeja ja perunasalaattia kaksin käsin, räjäytellään rahaa paukkuina taivaalle ja kohkataan uusista tuulista, uusista suunnitelmista ja siitä, kuinka tämä tuleva uusi vuosi tulee olemaan niin paljon parempi kuin edellinen.

Joulusta tuntuu kuluneen jo ikuisuus.

Mutta koska ensin rötväsin kotikotona joulupyhät ja sen jälkeen pyyhälsin Valiopojan kanssa Tallinnaan, en ole päässyt blogin ääreen joulutunnelmoimaan ennen kuin nyt. Kun viimeisetkin kinkunrippeet on ängetty pitsaan tai hernekeittoon ja lahjavuorista on merkkinä enää pursuileva paperinkeräyslaatikko.

Joten tässä sitä tulee. Joulun tunnelmia vuosimallia 2013. Kaikin puolin täydellinen vuosi. Ja hyvä oli joulukin.

Samat tonttutorviset ja kynttiläsysteemit vuodesta toiseen.

Jokajouluinen hupi: tarhassa taiteilluille joulukoristeille nauraminen.

Budabestejä, viinikarahveja, huolella taiteltuja kangasliinoja.

Kiltin perheen lahjasaalis, aattoaamun puuro ja pitkäsormisen Valiopojan taidonnäyte.

Paketeista paljastui juuri niitä asioita, joita olin toivonutkin. Astioita, lukemista, pehmoisia sukkia, lämpimiä lapasia. Kaikenlaisia herkkuja mahanpohjaa kutkuttamaan ja ihana pehmoinen tyyny yöunia parantamaan. Hieman uutta taidetta seinille, uudet kaunoluikkarit kodin viereiselle jääkentälle ja kameraan tuliterä objektiivi. Oi onnea!

Yleispäteviä paketointiniksejä (OBS! ystävät ja sukulaiset - sisältää spoilereita aattoillalle!)

Paketointi on yksi joulun parhaista asioista. Voisin shoppailla loputtomasti erilaisia houkuttelevia paperirullia. Voisin kerätä kilometritolkulla kangasnauhoja, vertailla tuntikaupalla erilaisia teippejä askartelukaupassa, sommitella pahvinpaloja pakkausten päälle ja kerätä muutamia satoja erivärisiä tussikyniä. Olen kuullut, että överiyden ihmemaassa jenkkilässä ihmisillä saattaa olla kodissaan paketointipiste. Eli pöytä, joka on varattu vain ja ainoastaan lahjojen paketoimiselle. Se se vasta olisikin jotain!

Koetan kuitenkin olla menemättä vielä sinne överiyden puolelle. Tänäkin vuonna paketoin lahjani tasan kahdella erilaisella paperilla - jotka sivumennen sanoen ovat täysin samat, kuin viime vuonnakin. Eli punaista ja ruskeaa voimapaperia. Perinteisellä linjalla mennään.

Minusta olisi mukava joka joulu hankkia uusi paperirulla - joka joulu uudet tuulet! Erilaisia tyylejä ja nokkelia uusia paketointiniksejä. Mutta ei. Olen jämähtänyt tähän voimapaperiloukkoon. Lähinnä siksi, että mitkään muut paperit eivät näytä yhtä a) tyylikkäiltä ja b) sympaattisilta.

Yksiväriset paperit ovat myös siitä mainioita, että niitä voi koristella niin monella eri tavalla. Yksinkertaisinta on tietysti valita joku kivasti mätsäävä lahjanaru. Suosittelen kokeilemaan kaupan kimmeltävien narujen sijasta välillä myös vaikka paperinarua, villalankaa tai juutinarua. Paketin voi myös jättää naruttamatta ja koristella pinnan vaikka kuvioteipeillä. Tai kiiltokuvilla. Tai erivärisestä paperista leikatuilla kuvioilla. Tai hitto vie, vaikkapa kakkiupaperilla, kuten allekirjoittanut teki. Antakaahan, kun demonstroin.

Pullonkaulaan söpö joulukuusenkoriste ja narua - paketti on valmis.

Lahjoja ei tarvitse aina paketoida neliskulmaisiksi. Tee välillä töttöröitä ja pussukoita, vaihtelu virkistää!

Skippaa narut ja kirjoita toivotus näyttävästi paketin pintaan. Tai jos paketointi jurppii, etsi valmis lahjakassi. Mauri Kunnaksen kuvittamat ovat tietty parhaita.

Kiinnitä huomiota pieniin söpöihin yksityiskohtiin. Lahjansaaja  ilahtuu! Ellei ole niin innokas, että repii paketin silpuksi silmänräpäyksessä.

Joulu on jo aivan nurkan takana! Huomenna tosin vielä Jännittäviä Työkuvioita ja lomatunnelma melko kaukana - mutta tiistaina sitten! Silloin aion velloa hämäränhyssyisessä joulukoomassa koko päivän.

Kas vain, joulufiilis! Tervetuloa!

Toinen adventti meni ohi niin, että hurahti. En muistanut edes adventtikynttelikköä sytyttää. Tosin puolustuksekseni sanottakoon, että nukuin huonosti, kieriskelin pitkään sängyssä, käväisin Turku Designin joulumyyjäisissä ja vietin loppupäivän töissä. Että joulurauhaa vain kaikille!

Mutta olen silti hieman innoissani kotiini hiipivästä joulutunnelmasta. Erityisen ihanan säväyksen tuo eräs tänne salavihkaa muuttanut tonttu, joka tuntuu olevan kimpussani takiaisen sitkeydellä. Vaan eipä siinä mitään, joulu onkin rakkauden aikaa. On mukavaa lojua iltaisin sängyllä katselemassa Netflixistä hyvänmielensiirappisarjoja ja kuiskutella kaikenlaisia salaisuuksia.

Olisi niin paljon kaikkea ihanaa, mitä voisi tehdä. Jouluostoksia esimerkiksi. Elän valheellisessa tyyneyden tunteessa, koska olen jo päättänyt mitä annan kullekin joululahjaksi. Tosin jossain vaiheessa kannattaisi varmaan käydä myös hakemassa ne tavarat pois sieltä kauppojen hyllyiltä ja kääriä kotona voimapaperiin ja juuttinaruun. Voi joulu.

Leipomuksia voisi myös tehdä. Piparkakkujuustokakun vaikka. Tai tiramisurahkapiirakan. Lucianpäivän pullatkin olisi kiva pyöräyttää. Tai jotain herkullisia suolapaloja, lohileipäsiä tai parmesankeksejä...

Joulukortitkin voisi tehdä. Minulla OLI mahtava joulukortti-idea, mutta koska suvussamme ilmeisesti menevät täysin käsittämättömien askarteluideoiden geenit sukupolvelta toiselle, niin jouduin hylkäämään tuon ideani. Vanhempani olivat nimittäin keksineet tismalleen saman kortti-idean.Uskomatonta, mutta totta.

Ja sitten olisi tietysti myös se gradu, jolle varmaankin pitäisi uhrata ajatus tai pari. Hmmm....

Ensin kuitenkin vielä vähän joulutunnelmia!

Viime vuonna askarrellut karkkipurkit pääsivät taas esille.

Liikuttavan ruma suosikkijoulukoristeeni - muovinen minikuusi.

Hyasintista joulun tuoksua ja kylässä käyneeltä kaverilta ihana yllärilahja.

Blossapullot kynttilänjalkoina ja myöhässä oleva adventtikynttelikkö.

Joulun toinen puoli - pikkumusta pikkujouluihin! Kaulakorukin näytti vähän joulupallolta.

Kära tomte, i år önskar jag mig...

Tuntuu kuin kirjoittelisin toivelistoja joulupukille vuosi vuodelta aikaisemmin. En enää muista missä vaiheessa alkutalvea niitä kirjeitä läheteltiin tontuille lapsuusvuosina. Varmaan pari päivää sen jälkeen, kun postiluukusta kopsahti ensimmäinen lelukuvasto?

Omassa ovessani oleva "Ei mainoksia, kiitos" -kyltti haittaa hieman tätä omaa joulutoivehaikailuani. En pääse kuolaamaan Marimekon tai Iittalan tai vaatekauppojen kuvastoja. Mutta hei onneksi olen luonnostani niin ahne, että keksin kyllä ihan keskenänikin, että mitä täältä kodistani vielä puuttuu.

Kaikkein hartaimpiin toiveisiini (valmis gradu, mielenkiintoinen oman alan työpaikka, oma asunto, mielenrauha, mitä näitä nyt on) pukki ei taida pystyä vastaamaan. Mutta ei se mitään, on mulla niitä vähän helpomminkin toteutettavia toiveita.

1. Tarpeelliset toiveet

Tänä jouluna ykköstoiveena taitaa keikkua hyvä tyyny. Liekö syynä ollut graduväsymys vai valmistumispelko vai puolella vähentynyt nukkumistila, niin pitkin syksyä olen vääntyillyt ja kääntyillyt kaikki yöt. Herännyt pienimpäänkin risahdukseen, vaihtanut asentoa minuutin välein, maannut hereillä kattoon tuijottaen. Välillä herään aamuisin väsyneempänä kuin olin nukkumaan mennessä. Epäilen paremman tyynyn parantavan unen laatua eksponentiaalisesti. Nykyinen tyyny on... no jaa. Lituskainen ja kuhmurainen ja vanha. Tilalle voisin ottaa vaikka Tempurin mahtityynyn. Sellaisen joka sopii ihmiselle, joka nukkuu sekä vatsallaan, selällään että kyljellään ja lisäksi kävelee öisin pitkin kämppää. 

Jotenkin tuo muoto on kyllä vähän epäilyttävä.

2. Turhat, mutta niin ihanat ja kauniit toiveet

Tyynyn lisäksi haluaisin hieman suomidesignia kotiani kaunistamaan. Olen viime aikoina ihastunut tulisesti Nappula-kynttilänjalkoihin. Katsokaa niitä! Miten leikkisä, mutta silti ajaton muotoilu! Ihania! Erityisesti valkoiset ja mintunvihreät. Ah.

Toinen kynttilähimotukseni suuntautuu Kastehelmituikkuihin. Yhden tuollaisen kirkkaan ostinkin jo, mutta se kaipaa kipeästi sielunkumppania itselleen. Kivituikkujen kanssa se ei tunnu löytävän yhteistä säveltä, mutta ehkä toinen Kastehelmi ratkaisisi tilanteen? Juuri nuo kirkkaat ovat kaikkein kauneimpia. 

Sen lisäksi halajaisin lisäystä Tuokioastiastooni, joka ei oikeastaan vielä edes ole mikään astiasto, vaan käsittää pari kahvikuppia ja kannun. Haluaisin pari tuollaista hurvaamaa syvää soppakulhoa, pari laakeaa ruokalautasta ja sitten pari pikkulautasta, joille voisi aamuisin asettaa juustovoileivän.

Koskaan ei voi olla liikaa kynttilänjalkoja.

Mulle nää kaikki!

3. Lukutoukan toiveet

Joulu ilman joululahjakirjaa olisi täysin epäonnistunut. En onneksi muista tällaista katastrofia tapahtuneen koskaan. Mikään ei ehkä ole jouluisempaa, kuin joulupäivän aamuna tehdä pari kinkkuvoileipää ja käpertyä villasukat jalassa ja villakoira sylissä lukemaan uutta kirjaa. Ja voi siihen kylkeen pari konvehtiakin napata.

Tällä kertaa voisin lukea vaikka aina yhtä ilahduttavan ennalta-arvattavaa Utriota, kaukokaipuun tyydyttävää Hosseinia, kyynelhanat avaavaa Gardellia tai kantaaottavaa Hiltusta.

Kirjoja, kirjoja, lisää kirjoja!

4. Herkkusuun toiveet

Tämä liittyy melko kiinteästi tuohon edelliseen kohtaan. Kirjat ja karkit, pyhä kaksinaisuus. Ei sille mitään voi. Se vaan toimii.

Jouluisin himoitsen yllättävän usein jugurttirusinoita. (Huom. Ei sitten mitään lällyjä valkosuklaarusinoita, vaan jugurtti!) Geisha on ikisuosikki, joka ei petä koskaan. Jonain jouluna muistelisin saaneeni irtokarkkeja ja se se vasta oli jotain.

Tämän joulun spesiaali on jostain syystä wiener nougat. En muista syöneeni kyseisiä keikarikarkkeja vuosikausiin, mutta nyt olen huomannut tuijottelevani niitä kaipaavasti useassakin marketissa. Mistä siinä on kyse? Miksi wiener nougat vetää minua mystisesti puoleensa?

Maistuis varmaan sullekin?

5. Viimeiset extrahimotustoiveet

Nämä menevät sarjaan epärealistiset. Mutta saa kai sitä nyt toiveitaan listata, hyvänen aika. Toiveissa on se kiva juttu, että ne saavatkin kurotella älyttömiin korkeuksiin.

Niin, kyseessä on siis jälleen kerran String pocket -hylly. Valkoinen ja kaunis. Yksinkertainen ja ilmava. Täydellinen alusta aistikkaasti asetelluille astioille. Kenties parille peltipurkillekin.

Stringin kanssa samaan sarjaan päätyi hopeinen hely. Yksinkertainen sekin. Sitä iänikuista Snö of Swedeniä luonnollisesti. Olenko muuttumassa minimalistiksi? No tuskin. Ainakaan tästä listasta päätellen. Enemmän on enemmän...

Jotenkin näiden kahden muotokieli sopii yhteen, eikös?

No niin. Siinä ne taisivat olla. Löytyikö joukosta omia suosikkeja? Mikä mahtaa olla tämän vuoden hittilahja? Ruotsissa se kuulemma on mehulinko. Haluankin tässä nyt julkisen sosiaalisen median areenalla kertoa, että minulle ei tarvitse antaa joululahjaksi mehulinkoa. Kiitos.

Tee-se-itse -heijastin

Haaveilen siitä, että joskus voisin antaa joulu- ja synttärilahjaksi pelkästään itsetehtyjä lahjoja. Mutta sen suhteen ongelmia on kaksi:

1. En osaa muuttaa ideoitani konkreettisiksi lahjoiksi
2. Vaikka ajatus on tärkein ja itsetehty on hienoa ja blaa blaa, niin epäilisin, että läheiseni kuitenkin haluavat mieluummin lahjaksi vaikka uunituoreen kirjan kuin lampaanraadolta ja saippualta haisevan nöyhtäisen huovutuskorun.

Joten yleensä olen väsännyt jotain pientä itsetehtyä, mutta ostanut varmuuden vuoksi jotain kaupastakin.

Viime jouluna keskityin taiteilemaan heijastimia. Yllärivaikeaa sekin. Ensiksikin, Tampereella ei selvästikään myydä heijastinkankaita. Toisekseen, en ole tarpeeksi hyvä ompelemaan ompelukoneella kiemuraisia kulmia, joten homma piti hoitaa neulomalla käsin. Se ei luonnollisestikaan onnistunut, joten heijastinkangas pitikin liimata kiinni alustaansa. Nahkainen alusta taas ei tarttunut liimaan, joten koko homma piti tehdä uusiksi, tällä kertaa huopakankaalle...

Jotenkin sain silti viisi heijastinta väkerrettyä aattoon mennessä. Ihan kivoja niistä tulikin. Yksi lähti matkaan jo ennen kuin ehdin sitä kuvata, mutta jäljelle jääneet neljä näyttivät tältä:




Suosikkini on ehkä tuo lankoehdokkaalle mennyt lumihiutale. Pitäisi ehkä tehdä itsellenikin joku samantapainen väkerrys. Lakimiehelle meni tietysti lakipykälä ja villakoiraharrastajalle juokseva puudeli. Kukkaheijastin oli mun mielessäni tosi kaunis, mutta tuo toteutus on aika kömpelö. Olisin halunnut tehdä siitä paremman version, mutta aika loppui kesken.

Voi kun ehtisin tänä vuonna tehdä paljon käsitöitä! Haluan ehdottomasti:

- Jatkaa isoäidinneliöiden parissa, ja ehkä jopa saada niistä jotain valmista aikaiseksi
- Hankkia matonkuteita, ja kokeilla pyöreän pikku maton virkkaamista
- Saada valmiiksi ala-asteen luokkakuvista koostuvan scrapbookin
- Virkata lumihiutaleita ensi vuoden joulukuusta koristamaan. (Niin se jouluhan on jo muuten aika pian taas täällä? Miksi edes vein kaikki koristeet takaisin ullakolle?)
- Ommella tunikan
- Koettaa neuloa vauvanvaatteita
- Askarrella hamahelmistä lasinalusia ja magneetteja

Oi joulu joulu

Alan pikkuhiljaa vaipua jonkinlaiseen sokerikuorrutteiseen horrokseen. Aivosolut joutuvat koetukselle vain silloin, kun pitää aamupalapöydässä päättää laittaako joululimpun päälle kinkkua vai graavilohta.

Olin etukäteen jännittänyt, miltä tämän vuoden joulu oikein tuntuisikaan. Ehkä senkin takia hössötin etukäteen extrapaljon. Kaivoin joulutunnelman esiin väkisin ja vakuutin itselleni hampaat irvessä ja kulmakarvat glitterissä, että kyllä tästäkin joulusta ihana tulee. Pakko tulla!

Turhaan huolehdin.

Ei joulu voi olla kuin ihana. Ja vaikka joulupöydän äärellä onkin tänä vuonna kolme ihmistä vähemmän, ei sekään kuitenkaan haitannut. Ne jäljelle jääneet kun kuitenkin sattuvat olemaan maailman parhaimpia. Ja sen yhden muilla mailla seikkailevan joulukarkurinkin kanssa kokoonnutaan viettämään huijausjoulua joskus helmikuun kieppeillä. Hah!

Ilmeisesti minä olin viime vuonna ollut oikein erinomaisen kiltti. Niin kuin aina, totta kai. Rapisevien käärepaperien alta paljastui kassikaupalla ihania lahjoja. Nyt vaan mietityttää, että miten ihmeessä saan kaiken raahattua takaisin Tampereelle. Ei siihen upouuteen luxemburgilaiseen käsilaukkuunkaan kovin paljon joululahjasuklaata mahdu.

Ja taas tuli muuten todistettua sekin, että blogin pitäminen on kaikin puolin järkevää toimintaa. Tietotekniikkatontut olivat käyneet tarkastelemassa toivelistaani oikein antaumuksella. Kiitos teille tontut. Olette ihania.

Itsekin tulin piilottaneeksi kuusen alle yhden jos toisenkin paketin. Paketointiteemaksi valitsi jälleen voimapaperin ja pienten lappusten silppuamisen.

Niimpal kauhiast pakettei

Ylimpänä vasemmalla komeilee se lahja, jonka kävin viemässä Tampereen Joulupuu-keräykseen. Toivottavasti tuntematon joulunjuhlija ilahtui antamastani paketista. Väkersin oikein virkatun rintaneulankin persoonallista otetta tuomaan.

Nyt en jaksa enää kauempaa istuskella tässä koneella. On liian kiire syödä lisää herkkuja ja maata sohvalla tyytyväisessä horroksessa, uusi joululahjakirja aivan käden ulottuvilla. Kuvat siis puhukoon puolestaan. Minä jatkan lomailua.

Ylitin itseni ja leivoin porokeksejä. Äidinäidin vanhalla, saksalaisvalmisteisella pikkuleipäautomaatilla tietysti.

Porokeksejä tehdessä meinasi lähteä sekä hermot että nahka sormenpäistä (tulikuuman suklaamössön takia), mutta tulipahan tehtyä. Jotenkin nuo minun keksinimöykkyni eivät ihan näyttäneet samalta kuin tuossa ohjekirjasessa. Ranneliikkeestäkö se lieni kiinni?

Äiti taas tekaisi sydämellisiä pipareita ja isosisko kanelivalkosuklaamuffineja.

Reiällinen sydänpiparimuotti oli mahtava idea, mutta käytännössä pienempi sydänkolo paisui uunissa epämääräiseksi möykyksi. Tyylikästä.

Joulurauhanjulistukseen tuli ihan parisen tyyppiä.

Joulurauhaa hakemaan oli taas tullut suunnilleen koko Turku. Miten se aina onkin yhtä ihanaa värjötellä Vanhalla Suurtorilla satojen muiden ihmisten väliin sulloutuneena? Kaikkein parasta on jäädyttää nenä ja varpaat oikein antaumuksella, ja suunnata sen jälkeen pikavauhtia kotiin hörppimään kuumaa glögiä.

Kotona oli liikuttavan jouluinen tunnelma.

Kodin joulukoristeet ovat säilyneet samoina niin kauan kuin muistan. Tonttu Torvinen urkkii, kurkkii ja vakoilee joulupuun oksilla vuodesta toiseen. Päiväkodissa ja kuvataidekerhossa äherretyt tontut ja muut härpäkkeet pääsevät kunniapaikoille komeilemaan. Ei sitä aina tarvitse olla niin tyylikästä. Varsinkaan, jos sammutetaan valot ja tunnelmoidaan takkatulen ja kynttilöiden ääressä.

Aattoillan jälkeen maisemani on ollut suunnilleen tällainen.

Aattona keikistelin mustassa mekossa ja teeskentelin olevani sivistynyt. Ja heti sen jälkeen kiskaisin päälleni pingviinihaalarit ja villasukat. Ah. 

Tule joulu kultainen ja päästä minut pahasta.

Viimeinen kouluviikko. Viimeinen kouluviikko!! Niin ihanaa, mutta niin tajuttoman kamalaa. On suunnaton hinku saada hoidettua kaikki epämiellyttävät asiat pois alta ennen joululomalle siirtymistä, mutta minkäs teet, kun aikaa on jäljellä enää muutama päivä...

Vaikka eihän tässä tarvitse enää kuin kirjoittaa valmiiksi yksi työraportti. Ja yksi essee. Ja yksi luentopäiväkirja. Ja yksi harjoitustehtävä pitäisi myös rustata. Pistaa cv ja työhakemukset ajan tasalle ja lähetellä niitä ympäriinsä. Soittaa pari puhelua niihin töihin liittyen. Varata aika sieltä hiton puheterapiasta ja käydä kuulemassa tuomio. Ai niin ja parin opettajan kanssa pitäisi jutella opintopisteasioista....

Argh.

Odotan jo kieli pitkällä lauantaita. Mennään yhdessä opiskelukaverien kanssa syömään sen kunniaksi, että ollaan jälleen kerran yhdessä selvitty yhdestä lukukaudesta. Mielenterveyskin on tallella ja tulevaisuudensuunnitelmat valoisia. Hämmästyttävää.

Sunnuntaina pakkaan matkalaukun täyteen vilinää ja vilskettä ja helinää ja helskettä. Joulun taikaa ja hankia korkeita nietoksia.

No ei. Ehkä pakkaan vähän alusvaatteita ja villasukat. Ja muutaman paketin. Mutta joka tapauksessa suuntaan kotikonnuille. Vakaava aikomuksena on viettää pari viikkoa vaakatasossa viltin alla koira sylissä ja suklaata suussa.

Ensin pitää kuitenkin jaksaa tämä viikko loppuun asti. Asiaa tietysti auttaa vaivihkainen jouluhössötys aina, kun siihen on pieninkin tilaisuus. Pari päivää sitten käväisin kaverin kanssa Design-joulutorilla. Olisin voinut ostaa kaiken.

Oli kyl niimpal kauhiast kaikkee.

Viime aikoina minulle on tullut omituinen hinku ostaa kortteja. Muistan joskus pienenä keränneeni valokuva-albumin täyteen Tiimarista ostettuja postikortteja (jotka esittivät joko koiranpentua, kissanpentua tai hevosta. Enkä ole ikinä edes pitänyt hevosista.), mutta nyt tämä kortinkeräyshinku on iskenyt uudelleen. Voisin tapetoida seinäni sympaattisin pahvikortein. Mitä lapsellisempia, sen parempi.

Jostain syystä himoitsin myös tuollaista pipopäistä naisprofiilia. En todellakaan ymmärrä miksi. Missä sitä muka edes käyttäisi?

Kaikki mulle heti nyt! Varsinkin Brad. (Tiiän että Brad alkaa naurattaa ainakin yhtä isosiskoa. Että terkut vaan sinne.)

Aivan ihania olivat Kooky Gemsin muovihärpäkekorut! Hipelöin varmastikin epäilyttävän pitkään hopeanauhassa roikkuvaa villakoirariipusta, ja yritin sieluni silmin nähdä, sopisiko se yhteen villapaitojeni kanssa, mutta en sitten raaskinut kuitenkaan kotiuttaa hauvelia.

Ehkä ne kotona odottavat kolme kappaletta kuitenkin riittävät tähän hätään.

Jälkikirjoitus

Pakko tulla pikaisesti kertomaan hämmentävästä välikohtauksesta jouluostoksilla.

Harhailin päämäärättömästi Tampereen sympaattisella joulutorilla ja katselin parhaillani hunajakojua (*), kun viereeni ilmestyi tyhjästä kovaääninen, harvahampainen metriheikki. Keskustelumme sujui näin:

Metriheikki: Tänään on paras päivä, koska mulla on päällä kaikki mun suosikkivaatteet. Eli mun tonttulakki ja Batman-sukat.
Minä: Öööö, ai sehän on kivaa.
Metriheikki: Tiesitkö, että nyt jouluun on kaksi viikkoa ja kaksi päivää?
Minä: Juu, tiesin.
Metriheikki: Mutta se ei ole sama asia kuin kaksikymmentä kaksi päivää.
Minä: Niin, ei olekaan.
Metriheikki: Moikka!
Minä: No moikka.

Olen näin jälkeenpäin miettinyt, että olikohan se joku joulun henki? Ainakin sillä oli se tonttulakki ja punamusta haalari. Ja ilmeisesti myös Batman-sukat.

(*) Miksi joulutoreilla AINA myydään hunajatuotteita? Mitä tekemistä hunajalla ja joululla on keskenään? Mikäli joku ehdoin tahdoin haluaisi vetää sokeriöverit jollakin makealla tahnalla joulun aikoihin, niin eikö siirappi olisi paremmin sesonkiin sopiva tuote?

Joulupinnistelyä

Inhottaa olla näin synkissä fiiliksissä koko ajan. Tuntuu kuin menisi ihana joulunodotusaika ihan hukkaan. Haluaisin vain uppoutua täysin sydämin siihen hattaraiseen jouluhöttötunnelmaan, ja kuunnella Jouluradiota kunnes kulkuset kilisee ulos korvista.

Vaikka kai sitä saa antaa itselleen aikaa olla surullinen. Ja onhan niitä pieniä ilon hetkiäkin aina välillä. Esimerkiksi tänään, kun matkalla kuntosalille auringonnousu värjäsi kimmeltävän lumimaiseman vaaleanpunaiseksi. Tai se, kun Stockmannilla oli yllättäen väljää ja sain katsella joulukoristeröykkiöitä kaikessa rauhassa. Eikä yliopiston ruokalan kuskuspihvit avokadolimekastikkeella olleet myöskään yhtään hassumpia.

Kyllä se hyvä tunnelma sieltä vielä palautuu.

Tänään pistin vihdoin joululahjatyöpajan pystyyn. Tällä hetkellä tulos on melko...mielenkiintoinen. Idea oli jälleen hyvä, toteutus taas tutusti hieman ontuvampi. Kuvia on luvassa sitten aattoillan jälkeen.

Joulun tunnelmaa on alkanut hiipiä kotinurkkiinkin. Olen koettanut käyttäytyä (esi)merkillisesti, nyt kun kämpässä kiertelevät sekä tontut että joulupukki.

Pikkuinen joulukuusi on koristanut huonettani jo vuosien ajan. Ja yhä vaan tykkään siitä! Se on niin....muovinen! <3

Huijasin ja sytytin adventtikynttelikön kaikki neljä kynttilää kerralla heti joulukuun alussa. Näin radikaali minusta on tullut.

Hra Joulu sekä puolukka-karpalosuukot. Ja tietysti viime sunnuntain tärkein ohjelmanumero.

Söpön pikkuliinan bongasin muutamalla sentillä kirpparilta viime talvena. Fanitan erityisesti pohjoismaiden lippuja tuossa kuusessa.

Eteisessä vaeltaa tonttuparaati.

Tänään kohtasin rautatieaseman kieppeillä kaupan, joka saattaa hyvinkin koitua opintotukeni kohtaloksi. TIGER on tullut kaupunkiin! Muistattehan Tigerin? Sen uskomattoman krääsäkaupan, jonka takia matkalaukkuni joutui Göteborgissa vietetyn vuoden puolikkaan jälkeen melkoiselle koetukselle?

Ja porsaita äidin oomme kaikki.

Aina näin dagen efterin koittaessa sitä  muistaa, miksi niitä pikkujouluja juhlitaankaan vain sen yhden ainokaisen kerran vuodessa.

Hengasin Pocahontasin ja itsemurhapupun kanssa. Kuten aina.

Niin hauskaa oli, että heikottaa. Teemana oli piirroshahmot ja meikä meni sieltä, mistä aita on matalin. Omat kledjut niskaan, vanhojentasseissa debyyttinsä tehneet kultahanskaat käteen ja tiimarista yksi arkki mustaa huopaa. Huikea kissanaisasuni maksoi siis suurinpiirtein 1,20 euroa.

On se vaan kätevää olla kätevä.

Vanhaa sydäntäni kyllä suuresti ilahduttaa se, kuinka paljon opiskelukamut olivat asuihinsa panostaneet. Tosin sekä jolupukin vierailu että stand up-esitys menivät vähän ohi, kun keskityin arvailemaan, ketä ihmiset esittivät olevansa. Henkilökohtaiset suosikkini olivat hämmästyttävän aidonnäköinen Tintti ja ihanasti mätsäävät Tehotytöt. Lisäksi yritin koko illan saada selville, oliko paksuun valkoiseen pötkyläpukuun pukeutunut henkilö olevinaan hattivatti, minulle tuntematon animehahmo vaiko kenties tamponi. (Ei, en tiedä, miksi joku luulisi tamponin olevan piirroshahmo. Mutta siltä se puku erehdyttävän paljon näytti.)

Tänä aamuna ei ihan superpaljon tehnyt mieli raahautua poskia purevassa pakkasessa yliopistolle kuuntelemaan luentoa aiheesta radiojournalismista kirjoitetut oppikirjat suomeksi, englanniksi ja saksaksi. Lisäksi sain palautetta eilen toimittamistani radiouutisista. Hyvät kärjet ja asiallinen ote, mutta kun on se narina...

Olin melko varma, että en tule poistumaan hengissä siitä luentosalista, koska kuolen sitä ennen traagisesti joko haukotuksen pidättämisestä johtuvaan hengenahdistukseen tai vaihtoehtoisesti nestehukkaan. Päivän pelastus tuli onneksi aivan yllättäen vastaan yliopiston ruokalassa. Kinkkua ja imellettyä perunalaatikkoa! Oi onnen päivää! Suolaisen tankkauksen jälkeen jaksoin helposti kuunnella opettajan monologia vielä parin tunnin ajan. Sitten pakenin studioon editoimaan karmealla narinaäänelläni tehtyä puolen tunnin ohjelmaa.

No ehkä esillepano ei ollut paras mahdollinen. Mutta niin hyvää ruokaa!

Loppupäivän olen maannut enemmän tai vähemmän koomassa sohvalla. Huomenna on kuitenkin vapaapäivä! Tai siis ei ole luentoja. Tekemistä kyllä piisaa. Pitää esmes siivota tämä räjähtänyt huoneeni, kirjoittaa yksi esseen alku, etsiä netistä graduuni sopiva artikkeli ja valmistella siitä suullinen tiivistelmä ruotsiksi, lukea artikkeli perjantain ryhmätyötä varten, käydä yliopistolla tulostamassa pari paperia ja haukkaamassa lounasta, valmistella erästä puheenraakiletta ja käydä salilla.

Hmm. Joululoma ei tule yhtään liian pian.

Hyvä kiertämään

Vuosi 2012 ei ole tähän mennessä ollut suosikkivuoteni. Maailmalla on vielä reilu kuukausi aikaa näyttää, että jotain hyvääkin voisi tapahtua tänä vuonna. Mutta jos ei tapahdu, niin onpahan pian ainakin aika vaihtaa kalenteri päivitettyyn versioon, ja toivottaa onnen vuosi 2013 tervetulleeksi. Heippa vaan nollakakstoista, ei tule ikävä.

Yritin äsken keksiä jotain, joka toisi hieman hyvää mieltä kaiken tämän marraskuufiiliksen keskelle. Surffailin kuukkeliin hakusanalla "joulumieli" ja löysinkin jotain, joka muutti maailman astetta paremmaksi paikaksi.

Yhdellä jos toisellakin paikkakunnalla järkätään joulukuun aikana Joulupuu-keräys. Siinä kerätään vähävaraisille suomalaisille lapsiperheille pientä extrailoa jouluaattoiltaan. Kyllä nyt jokaisen lapsen tulisi saada avata ainakin yksi paketti.

Joulupuun alle voi jättää uusia tai itse tehtyjä leluja ja tavaroita valmiiksi paketoituna. Ensin valkataan, että kenen silkkihapsen joulua haluaisi piristää. Ikäryhmät ovat 0-1, 2-4, 5-7, 8-10, 11-12, 13-15 ja 16-17-vuotiaat. Lisäksi valitaan joko tyttö tai poika.

Olenkin tänä iltana mietiskellyt, kenelle haluaisin itse lahjani käydä antamassa. Viisivuotiaalle vesselille? Tyttövauvalle? Kahdeksan vee pikkuprinsessalle? Entä mitä sinne pakettiin piilottaisi? Sormivärejä, muovailuvahaa vai puuhakirjoja? Petshoppeja vai pokemoneja? Lorukirjoja vai liukurin?

En tiedä vielä. Mutta se ainakin on varmaa, että jonkun pienen aarteen kääräisen joulunpunaiseen paperiin ja silkkinauhaan lauantaina 8.12 ja kiikutan sen sitten Teatteriravintola Kiveen, joulupuun alle.

Strömsö tässä hei

Vietin viime yön kieriskellen sängyssä tuskanhiki otsalla. Vatsa kramppasi, kuvotus tykytti jossain ohimoiden tienoilla ja kuumeaallot pyyhkäisivät ylitseni tasaisin väliajoin. Kävin mielessäni läpi mitä kaikkea pilaantunutta olin saattanut pistellä poskeeni, ja tulin siihen lopputulokseen, että yliopiston kirjastossa tarjoiltu tofupinaattipasta taikka mystinen tomaattichililevite olivat syypäitä nihkeään olooni. Saattoiko kyseessä olla ruokamyrkytys?

Olo on vieläkin enemmän tai vähemmän så där, joten hain piristystä päivään takuuvarmasta keinosta. Eli strömsöilystä.

Olettekin kaikki aivan takuuvarmasti odottaneet jännityksestä kihelmöiden, mitä mystistä näistä aineksista syntyikään.

Wot?

Oikea vastaus on luonnollisestikin jouluiset karkkikipot. Homma eteni niin, että ensin pesin kirpparilta pilkkahintaan haetut mitkälie vaasit sekä pari oliiveja tahi suolakurkkuja sisältänyttä lasipurkkia.

Sitten vuorasin parvekkeen lattian sanomalehdillä ja maalasin vaasit ja purkkien kannet valkoisella spraymaalilla. Suihkutuskertoja vaadittiin kolmesta neljään, ja kuivuminen kesti kaikkiaan pari päivää.

Kun maali oli täysin kuivaa, mallailin lasipurkit vaasien päälle ja ujuttelin vahvaa pikaliimaa yhtymäkohtaan. Sitten vaan karkit purkkiin, ompelulaatikosta löytynyttä silkkinauhanjämää ympärille ja dymolla naputeltu teksti purkin kylkeen kiinni. Ja siinä se. Tykkään lopputuloksesta jotenkin ihan älyttömästi.

Meni niin kuin Strömsössä.

Mukaan jouluasetelmaan ovat päässeet myös yli-ihana pöllötuikku ja risteilyltä mukaannapattu Blossa. Ilmeisesti jokainen itseäänkunnioittava bloggari mainostaa jossain vaiheessa tätä kulttimaineen saanutta blogi-glögiä, eli blögiä. Nähtäväksi jää, onko joulujuoma maineensa veroista.

Strömsöhengessä voisin vielä antaa vinkin ensi vuoden isänpäiväkorttia varten. On hankalaa, kun kaikki perheenjäsenet stalkkaavat blogia, kun sitten täällä ei voi laverrella mainioista lahjaideoista tai korttikikoista muuten kuin jälkikäteen.

Kortissa on siis origamipupu, skräppipaperitausta ja paperille piirretty rusetti. Helppoa kuin lätty.

Hra Jussi. Pupu Jussi.

 Inspiraation korttiin sain Suuri Käsityö-lehden lokakuun numerosta. Tosin lehden versiossa pupu oli lätkäisty yksiväriselle paperille, ja sillä oli napeista liimatut silmät ja neulalla tikattu x-muotoinen suu. Se oli musta hieman ahdistavan näköinen, mutta kukin tyylillään.

Päässä pyörii parhaillaan yksi jos toinenkin käsityö- tai askarteluidea. Mutta ehkä ensin kuitenkin hieman luentopäiväkirjaa ja särkylääkettä.