Voihan vauva

Eilen juhlistimme odottavaa siskoani piiloutumalla kahdenkymmenen hengen voimin yhteen keittiöön. Yllätyskutsut, nääs.

Kun pahaa-aavistamaton juhlakalu maha-asukkaidensa kanssa saapui paikalle, varoimme visusti huutamasta liian kovaa "yllätys!!!". Siinähän olisi saattanut vaikka synnytys käynnistyä. Sen sijaan skoolasimme pilttipurkeilla ja siirryimme suuremmitta mutinoitta suoraan ruokapöytään.

Nämä olivat toiset vauvakutsut, joihin olen ikinä osallistunut. Alan lämmetä tälle perinteelle. Varsinkin, kun suomalaiset kutsut ovat aika kaukana jenkkien babyshowerkrääsähysteriasta. Kun jätetään kilpavarustelu ja muu kaahotus pois, on idea juhlien taustallahan on mitä mainion: juhlitaan yhdessä tulevaa uutta elämää ja annetaan odottavalle äidille pieni mukava hengähdystauko hyvien ystävien seurassa.

Meidän juhlat koostuivat seuraavista aineksista:

1. Lähetä kutsu kaikille läheisille ystäville ja sukulaisille hyvissä ajoin, jotta mahdollisimman moni ehtii raivata tilaa kalenteristaan.

2. Pidä kutsut salassa odottajalta - näin hälle ei ainakaan tule minkäänlaista stressiä järjestelyistä ja imuroimisista ja ties miestä epäolennaisuuksista. Varaudu toisaalta myös siihen, että kutsujen oletettuna ajankohtana kunniavieras saattaakin olla synnytysosastolla karjumassa.

3. Luo Facebookiin vauvajuhlaryhmä,  jossa voitte juonia kutsujen kuvioita ja tarjottavia.

4. Ja niistä tarjottavista - pidä nyyttärit. Helppoa, halpaa ja herkullista.

5. Älä varaa liikaa ohjelmaa. Äippä haluaa luultavasti mieluiten vain vaihtaa rauhassa kuulumisia jokaisen ystävänsä kanssa.

6. Keksi silti kuitenkin jotain pientä. Jonkinlainen esittelykierros on paikallaan, jos kaikki osallistujat eivät tunne toisiaan. Lisäksi Arvaa kuka -vauvakuvavisa osoittautui mainioksi.

7. Varaa aikaa pieneen lahjojenavaamis- ja hempeilyhetkeen. Tässä vaiheessa sopii olla siirappinen ja maalailla haikaroita seinille.

8. Pakkaa kaikki jäljelle jääneet herkut äidin mukaan. Onpahan sitten jotain tarjottavaa vauvanihastelijoille, mikäli kaikki aika menee hengissäpysymiseen eikä kukaan ehdi kauppaan.

Ja siinä se!

Minä tekaisin mukaani pähkinäjuustosalaatin. Herkkua. Ja koska olen nyyhky, leikkasin juustot ja melonit sydämenmuotoon. Tädin pikku mussukoiden kunniaksi!

Pakettiin kääräisin kahdet kesäverkkarit mätsäävin raapimisenestolapasin. Hieman piti ompelukoneen kanssa tapella ja yhdet sumopainihenkiset pöksyt heittää roskiinkin ennen kuin sain nämä aikaan. Mutta hauskaa se oli silti. Minipöksyt! Korttiin taas piirsin näkemykseni tulokkaista.

Tarjolla oli salaatteja, suolaista piirakkaa, karjalanpiirakoita, patonkia, juustoja, hedelmiä, täytekakkua, porkkanakakkua, keksjeä, muffinsseja, suklaataa, pähkinöitä ja kaiken maailman naksuja. Loppupeleissä oltiin kaikki paksuna.

Juomapuoli oli toki hieman hillitympää.

Saatiin kaikki valmiiksi noin 2 minuuttia ennen sankarin saapumista paikalle.

Lahjat olivat niin hienoja, että harkitsen vain niiden takia hankkiutuvani itsekin raskaaksi.

 Nyt vain odotellaan. Pari tuntia, pari päivää, pari viikkoa. Maksimissaan kai kuukausi. Iiiiih!!! Miten voi elämä olla näin jännää! Jotenkin luulin, että sukulaisten määrä olisi vakio, mutta nix! Niitä saattaa saada lisää kesken elämänsä. 

Mutta rakkaat Pilli ja Pulla, muistaaka sitten päästää äiti välillä myös viihteelle. Niin että joku muu kuin Hilkkis-täti on vahtimassa. Kerta minä haluan myös jatkossa hengailla siskoni kanssa myös ihan kahdestaan.

Varautunut vatipää vauvajuhlissa

Pian on käsillä se suuri hetki, 

kun päättyy haikaran pitkä retki.

Syliin kahden onnellisen

laskee lapsen suloisen.

En ole koskaan aiemmin ollut vauvajuhlissa. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että ystäväni ovat hitaasti ja harkitsevasti lisääntyvää sorttia. 

Ajatus vauvajuhlista on minusta jotenkin vaivaannuttava. Mitä siellä oikein juhlitaan? Sitä, että jotkut harrastivat hyvinkin hedelmällistä seksiä muutamia kuukausia sitten? Vauvahan ei yleensä juhlien aikaan ole vielä poistunut vetisestä yksiöstään. 

Lisäksi minua on kammottanut juhliin liittyvä amerikkalaisuus. Hillitön kulutushysteriä, lahjojen vertailu, ökykalliit koristeet ja tarjoilut. Mukahauskat leikit, jossa maistellaan lievästi äklöttäviä soseita, leikataan langasta mahanympärysmittoja, tehdään mahakipsejä ja syödään kertakäyttövaipasta suklaamoussea. Hmmm. Ei kiitos. 

Juhlien herkulliset tarjoilut. Ei yhtään sosepurkkia!

Ja ehkä eniten minua on pelottanut oma reaktioni. Mitä jos olenkin surullinen ja katkera? Lasken omia menetettyjä vuosiani, vääriä valintojani ja niitä valheita, jotka minun olisi pitänyt tunnistaa jo kauan ennen katastrofia. Mitä jos kyräilen vihaisena nurkassa ja silppuan haikarakortit kateellisena pieneksi silpuksi? Mitä jos alan retostella villillä ja vapaalla opiskelijaelämälläni? Mitä jos en kykene olemaan onnellinen sen toisen puolesta?

Eilen lähdin matkaan vähintäänkin hämmentynein fiiliksin. Istuin auton takapenkillä ja koetin olla ajattelematta yhtään mitään. 

Ihan hyvin se onnistuikin. Tartuin hetkeen ja yleinen hyvä tunnelma tarttui minuun. Ja minä söin herkkuja ja join viiniä ja kuuntelin vauvajuttuja. Vaihdoin kuulumisia, ihailin pientä ensisänkyä ja silittelin pehmeitä potkupukuja. Nukuin makeasti siskonpedissä, rentouduin saunan lauteilla ja koetin arvailla uuden ihmisen sukupuolta, strategisia mittoja ja syntymäpäivää. 

Ja olin vilpittömästi onnellinen. Ei siinä muutakaan voinut. Onnen ja odotuksen määrä oli jotenkin niin käsin kosketeltava. Juuri sen lapsen kuuluukin syntyä juuri nyt, juuri näille vanhemmille. Juuri tähän vaaleankeltaiseen huoneeseen. 

Vaippakakku! Ja lisäksi liikuttavia yksityiskohtia huoneesta, joka vain odottaa asukkiaan.

Nyt kuitenkin vain makaan sohvalla ja tuijotan kattoa. Selaan puolihuolimattomasti niitä samoja työpaikka- ja asuntoilmoituksia, jotka olen lukenut jo moneen kertaan. Minun vatsassani asuu vain kurinaa. Ja välillä perhosia, mutta ei niitäkään ole näkynyt pitkään aikaan. Ehkä kohta, kun kevät astuu taas askeleen pidemmälle... Tänään näin sentään ensimmäiset leskenlehdet.

Pikkuihmiselle viemäni lahja. Itsekudotut lapaset ja sukat, jotka sujautin hurmaavaan lammaslaatikkoon. Kokonaisuuden kruunasi omin kätösin nyperrelty kortti.