Yhteiskeittiöön suunnitellaan remonttia. Kaikkien asukkaiden tulisi olla keittiössä perjantaiaamuna kello puoli kahdeksan kuuntelemassa remonttimiesten tiedonantoa. Olin asian kanssa ihan fine, kunnes näin keittiön ilmoitustaulun.
Tämä on vissiin sitä yhteisöviestintää sitten. |
Yhteiskeittiö on kyllä sellainen asia, jota ei todellakaan tule vaihtariajan jälkeen ikävä. En ymmärrä, miten tilanne voikin täällä olla niin nihkeä. Parhaimmillaanhan yhteiskeittiössä voisi ihan oikeasti viettää aikaa naapureidensa kanssa, kokkailla yhdessä, lojua sohvilla katselemassa telkkaa ja tuntea olonsa kotoisaksi.
Nyt kun keittiöön kävelee, niin ensimmäine fiilis on tahmeus. Sukat liimaantuvat lattiaan, ruuantähteet lavuaariin, sormet jääkaapin ovenkahvaan ja likaroiskeet ikuisiksi ajoiksi liedelle. Nurkissa pyörii raakoja makaroneja, sipulinkuoria ja leivänmuruja. Jonkun riisinkeittimessä viikon ikäiset basmatit kehittyvät omia aikojaan riisipuuroksi ja metallinkeräysastia on täynnä kananmunankuoria. Sohva on onnistuttu mustista tyynyistä huolimatta likastamaan tunnistamattoman väriseksi, ikkunoista hädin tuskin paistaa aurinko läpi ja sohvapöytälle on jääny öljyinen kaukosäädin, sanomalehti, likainen voiveitsi ja syömäpuikot.
Ja silti onnistun joskus kokkaamaan tuossa kauhujen keittiössä esimerkiksi herkullisia lounassalaatteja.
Kinkkumozzarellasalaattia. |
Oli ihan sikahyvää tuo tumma chilikastike. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mietit? Kerro se tänne!