Laatujournalismia jo vuodesta -98

Viikonloppuisin kannattaisi aina matkustaa kotikonnuille. Ainakin seuraavista syistä:

1. Siellä saa hyvää ruokaa.
2. Siellä saa saunoa.
3. Siellä on koiria.
4. Siellä voi tehdä mahtavia tutkimusmatkoja vanhojen kaappiensa syövereihin.

(Niin ja tietty siellä on myös esim. ne omat vanhemmat.)

Yritin epätoivoisesti löytää vanhoja luokkakuviani. Tuntikausien turhan koluamisen jälkeen löysinkin ne oikeastaan sattumalta, kun olin jo siirtynyt etsimään jotain aivan muuta, eli pakkastenkestävää karvahattuani.

Ja siellähän ne kaikki olivat sulassa sovussa hattuhyllyllä, pahvilaatikkoon piilotettuna. Sekä mahtava myssy että kadonneet koulukuvat. Mutta niiden alta paljastui jotain vielä paljon parempaa. Nimittäin todiste siitä, että tämä nykyinen hommani on vissiin juurikin se oma kutsumusammattini.

Löysin kasan yhteenniitattua paperia. Paperit tuoksuivat liimalle ja musteelle, ja ne alkoivat jo uhkaavasti hapertua, kun kurotin nipun käteeni ja tarkastelin sitä uteliaana. Lehtileikkeet repsottivat ja kynän jälki oli paikoittain jo lähes kadonnut. Mutta mitäs siitä. Mieleen tulvahti kuitenkin muistoja niiltä ajoilta, kun istuin kummisetäni ja -tätini pöydän ääressä ja saksin Turun Sanomia silpuksi. Minä halusin tehdä oman sanomalehden.

Niitä palavan innon vallassa tehtailtuja uutisia lukiessa heräsi kuitenkin mieleeni kysymys siitä, että onkohan allekirjoittaneella ollut 90-luvun  lopulla kaikki ihan kotona?

Huom. Tässä on siis kyseessä KATASTROOFFI UUTINEN. Jota tähdittää mm. Riitta Uosukainen.

Myös mainostoimistohommat kiinnostivat. Osta sinäkin Piispan Pumppu!

Kulttuuria: Musalikat tulevat Suomeen! Ja lisäksi huumorin kukka kukoisti selvästi Nikon kohdalla.

Herkät yritykset vaarantavat veroministerien pohjaveden? Siis että...mitä?

Enää ei taida tästä nupista irrota yhtä luovia juttuaiheita. Sääli. Terkut vaan sinne menneisyyteen itselleni, että kiitos näista nauruista. Piristi viikonloppua huomattavasti.