Juhannusjärkytys

Odotin juhannusta lähes maanisella innolla. Rankka kesätyönaloittamisrupeama, liikaa muuttoja pienen ajan sisään, gradutuskan loppumetrit ja noin miljoona uutta ihmistä saivat minut kaipaamaan parin päivän offline-tilaa kesämökillä.

Ei jussista tullut nyt kuitenkaan ihan sellaista kuin ajattelin. Ei ollut uimareissuja tai pitkiä brunsseja auringonpaahteessa. Ei ollut aurinkorasvan tuoksua, pihanurmikolla lojuten luettuja dekkareita tai mato-ongella kyhjöttämistä.

Kaikkea muuta toki oli sen sijaan. Saunareissuja, villasukkia, herkullisesti reunoista käristyneitä lättyjä. Lohivoileipiä, skumppalaseja ja yhteisen viltin alle käpertymistä. Aivan kelpo juhannus. Minulle sopiva. Ihana. Rentouttava.

Jotenkin se vaan päättyi taas kesken. Työt kutsuivat ennen kuin ehdin kokonaan päästä irti päässä pyörivistä työajatuksista. Vielä yksi lisäpäivä olisi tehnyt mielenrauhalle hyvää, mutta velvollisuus kutsui jo sunnuntaina.

Pieni juhannusjärkytys tuli myös siitä, kun tajusin keskikesän todella olevan nyt tässä. Miten se on mahdollista? Olen käyttänyt shortseja kerran. Miten keskikesä muka VOI olla jo ohi? Nyt painetaan täyttä höyryä kohti lyhyempiä päiviä, pimeämpiä iltoja ja kylmiä syystuulia. Vaikka kesä ei ole vielä alkanutkaan.

 Viikon päästä alkaa heinäkuu. Ensimmäinen kolmasosa kesätyöstäkin on sitten jo takana. Liekö se sitten hyvä vai huono asia, en tiedä. Koti-ikävä ainakin on jo nyt valtaisa. En tiennytkään, että jotakin rakennusta voisi kaivata näin paljon...

Koetamme Valiopojan kanssa suunnitella viikonloput mahdollisimman täyteen toimintaa. Reissuja, ihmisiä, kokemuksia. Kotiraukka jää sivurooliin. Käymme siellä änkeässä koneen täyteen pyykkiä, nukumme koiranunta puolikkaan peiton alla, tungemme aamulla kosteat vaatteet reissukassiin ja hyppäämme taas uuteen bussiin. Ei siinä paljon ehdi omasta kodistaan nauttia.

Joten toisaalta, ehkä tänä vuonna en ahdistu lainkaan syksyn saapumisesta. Tulkoon vaan. Syksy tarkoittaa kotiinpaluuta, vapaita aikatauluja, lähellä asuvia ystäviä ja perhettä. Syksyllä minulla on aikaa itselleni ja meille.

Yötön yö oli saaristossa erityisen kaunis ja hieman vaaleanpunainen.

Sillä siunatulla sekunnilla kun aurinko pilkisti pilvien raosta, ryntäsin pihalle. Villasukat toki jalassa.

Saaristolaispapat pystyttivat salon, juhannusruusu kukki täsmällisesti, ruokaa oli jopa liikaa ja seura taattua laatua.