Tärinätiistai

Tänään olen neuroottisella tarkkuudella kanniskellut kännykkääni mukanani aivan joka paikkaan. Suihkussakaan ei meinannut malttaa käydä, koska mahdollisilta työpaikoiltahan soitetaan haastattelupuheluita aina puoli seitsemältä aamulla

Vielä ei ole kuulunut mitään. Paitsi päänsisäisiä ääniä sitäkin enemmän. Olen ehtinyt jo suunnitella uutta asuntoa, uutta arkea, uusia haasteita. Hyviä ja huonoja puolia. Eroahdistusta, iloa uudesta. Saa kai sitä nyt vähän haaveilla, vaikka mitään ei vielä ole varmistunutkaan. Ehkä huomenna sitten...

Ryhmätyön kirjallinen osio harppasi tänään yllättävän suuren askeleen eteenpäin. Oltiin vissi kaikki niin pöllyssä eilisestä menestyksestämme. Huomenna vielä taotaan tekstiä kasaan ja ehkä saadaan vihdoin tuo tuskien täyttämä paperinivasta palautettua opelle. En vielä uskalla juhlia, huomenna näkee sitten olenko ensimmäistä kertaa vapaalla kolmeen viikkoon.

Tänään koulumatkalla bongasi katupylväästä iloisen ukkelin.

Rento fiilis ilmeestä päätellen.

Nappasin tyypistä kuvan talteen, ihan muuten vain. Myöhemmin tuli epämääräinen tunne, että olisin tehnyt samoin jo joskus aikasemminkin. Ei muuta kuin kameran uumenia tutkimaan, ja kappas:

Kaksin kaunihimpi

Oikeassa olin. Sama katutaiteilija oli käynyt länttäämässä pärstänsä kaupunginkirjaston bussipysäkin lasikatokseen jo kuukautta paria aikaisemmin. Löytyyköhän näitä vielä jostain lisää?