Kynä kauniiseen käteen.

Tänään otimme Valiopojan kanssa kynät kauniiseen käteen. Ja allekirjoitimme vuokrasopimuksen unelmäkämpästä.

Mitä tähänkin nyt sitten pitäisi kirjoittaa. Jee? Ei ole tarpeeksi hyviä sanoja. Tai ainakaan en ole tarpeeksi hyvä kirjoittaja niitä keksiäkseni.

Mutta sanonpahan vain, että pahuksen hyvältä näyttivät ne meidän nimemme siinä rinnakkain. Minun tylsä persunimeni ja Valiopojan astetta persoonallisempi sukunimi. Välittäjä oli niin mukava, että teki mieli pyytää häntä muuttamaan toiseen meidän kahdesta häkkivarastostamme. Hän onnitteli meitä uskomattomasta asuntolöydöstä ja ihmetteli, kuinka onnistuimmekin niin salavihkaa ja ovelasti sen hankkimaan. Ja täytyy kyllä ihmetellä hieman itsekin - kerrankin olimme täysin oikeassa paikassa täysin oikeaan aikaan. Ei näyttöjä, ei kilpailuja, ei sähläystä. Pari soittoa ja nimet paperiin ja se oli siinä.

Vuokravälitysfirmasta ulos astuessamme aurinko paistoi hävyttömän lämpimästi ja meillä oli suunpielet idioottimaisesti pitkin korvia. Tilanne olisi oikeastaan vaatinut skumppaa, mutta koska toisella odotti tenttiinluku ja toisella gradutuska, kävimme kaupasta hakemassa rahkapullaa (Valiopojalle) ja croissantin (minulle) ja keitimme moccachino-kahvit ja kilistimme muumimukeilla käsittämättömälle onnellemme.

Nyt on kauniisti kuluneet vanhat parketit. On olohuoneesta makuuhuoneeseen aukeavat kaksoisovet. On kolme metriä kattoon ja valtavan isot ikkunat. On huokea vuokra ja ystävällinen vuokranantaja. On historiaa huokuva porraskäytävä, leveät ikkunalaudat, vaaleat seinät, astianpesukone ja pyykkikone. On unelmia ja mahdollisuuksia.

Ja muuttokin varmaan on, 1,5 kuukauden päästä. Pahvilaatikkohelvettiä ja säätämistä ja paperisotaa, kyllähän te tiedätte. Mutta ei ajatella sitä vielä.

Tänään kaikki on hyvin.