Tänä aamuna kiskaisin takin niskaani pyöräillessäni aamulla töihin. Näppejä nipisteli kylmässä aamuviimassa. Sattumalta löysin takintaskuista sormikkaani - siellä ne olivat odottaneet koleista kesäkuisista työmatkoista saakka.
Tyytyväisenä kiskoin kintaat käteeni ja jatkoin matkaa. Hetken päästä se kuitenkin iski. Se tunne. Tämä kesä oli muuten nyt tässä.
Mutta miten kesä voi olla ohi, jos en ole sitä ehtinyt vielä lainkaan viettääkään?
Kamerasta löytyvät kuvat todistavat muuta. On mansikoita, veneenkokkia, juhannusruusuja, hiekkarantoja. Puistossa on todistettavasti istuttu yhden sun toisenkin eväskassin kanssa, makkaraa on grillattu, varpaita ulkoilutettu nurmikolla. Pyörällä on retkeilty pitkin saaristoa, lossilla on ajeltu ja paljussa loikoiltu skumppalasi kädessä. Kirjoja on luettu auringonpaisteessa vino pino ja oluttölkkejä kumottu sekä savusaunassa että moottoriveneessä. Pellonlaitaa pitkinkin on kävelty vaaleassa kesäyössä ja autioita asfalttiviidakkoja ihailtu vaaleanpunaisessa valossa.
Ja silti on tämä tunne. Haikeus, väsymys, pala kurkussa. Miksen saanut pitää yhtään lomaa? Miksi töissä oli jatkuvasti niin raskasta ja koti niin kaukana? Miksi kepeät kesäiset tunnit valuivat hukkaan bussin ikkunoita tuijottaessa?
Nyt tulee toki syksy. Syksy omassa kodissa, onhan sekin jotain.
Ehkä ongelmana onkin se, että juuri mitään muuta tässä ei olekaan tiedossa. Syksy tulee ja samalla alkaa pudotus tyhjyyteen. Ei koulua, ei töitä, ei tekemistä, ei tuloja.
Olisin halunnut vielä yhden hyvän kesäviikonlopun. Sellaisen jossa olisi ollut sopivassa suhteessa heräämistä virkeänä oman murusen kainalosta. Kävelyretki aamuiselle torille, kaffet ulkona auringossa. Kojulta mukaan mansikat ja herneet, kirpputorilta uusi pokkari. Asettautuminen viltille puolivarjoon tuuhean puun alle. Kevyesti hulmuava kesähame, kasvoilla kaunis päivetys ja koko päivä paljain jaloin. Vielä yksi venereissu saaristossa, lounaaksi lohta vierasvenesatamassa. Kuuma sauna ja viileä pulahdus meriveteen. Valvomista rannalla aamutunneille saakka, seurana pullo kirpeää valkoviiniä ja muutama hyvä ystävä. Luotettava, tuttu olkapää, johon nojautua. Ja se maaginen valoisa kesäyö.
Mutta ulkona sataa vettä, työhakemukset odottavat lähettäjäänsä ja neuleet on viikattu takaisin vaatekaapin etualalle.
Ystävät ja kaverit palaavat koulunpenkille ja työpaikoille. Minneköhän minä menisin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mietit? Kerro se tänne!