maanantai 12. toukokuuta 2014

Kainoja kurkistuksia

Meillä on netti! Tai siis tässä yhdessä läppärissä on. Pari tablettia ja pöytäkonet odottelevat vielä pelastajaansa. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa... Tärkeintähän on luonnollisesti se, että pääsen itse taas päivittämään blogiani.

Olemme vähitellen saaneet tavaroita paikoilleen. Siellä täällä ammottaa tyhjiä koloja, joita kalustamme mielikuvitusmaailmassa iltaisin. Tähän tämmönen sohva, joka sopii hienosti olemattomiin verhoihin, jotka taas täydentävät potentiaalisesti vielä joskus hankittavaa kirjahyllyä...

Vaan eihän meillä tietysti vielä olekaan mikään hoppu. Loppuelämä aikaa sisustella.

Kokonaiskuva on kyllä edelleen melko kaaosmainen ja äänet kaikuvat ikävästi verhojen puuttuessa. Tosin paljaiden varpaiden alla narisevat lattialaudat tasapainottavat sympaattisesti äänimaisemaa. Ja paksut ikkunat pitävät keskustan metelin kiviseinien ulkopuolella! Tervetuloa, paremmat yöunet!

Vielä en viitsi ikuistaa asuntoamme laajakuviin. Napsin kuitenkin kaikkein uteliaimmille lukijoilleni (tunnistatte kyllä itsenne. Myöntäkää heti!) hieman kurkistuskuvia arjestamme.

Sohvaa ei ole, mutta toki rucola ja ruohosipuli kukoistavat jo ikkunalaudalla.

Ihanaa ajan patinaa.

Ja samaa tunnelmaa myös lattianrajassa.

Mitään muistettavaa meillä ei ole.

Valiopojan shoppaama tarra pääsi omalle paikalleen. Osaavat sitten vieraatkin suunnistaa suoraan vessaan, eivätkä mene eteisen hämäysovesta (kyllä! sellaisia on olemassa!) makuuhuoneeseemme.

Mitä olisi koti ilman neilikoita?

Uusi matto odottaa sohvaa. Nojatuolit pitävät sille seuraa siihen asti.

Oi verhot, tulkaa jo ikkunoihimme.

Tämän asunnon teema taitaa välillä olla valkoista valkoisella... väripilkkujakin tarvitaan, jotta Valiopoika ei sotke työpaikkaa ja kotia keskenään.
Tänään kävin hinkkaamassa vuoden aikana kertyneet liat irti vanhan asunnon kaakeleista ja keittiönkaapeista. Siinä kun rystyset ruvella kiroili hellan kimpussa, niin alkoi se vanhaa asuntoa kohtaan tuntemani hellämielisyys ja haikeus ripeästi kadota. Että heippa vaan vanha luukku, ei tuu ikävä! Meikä asuu nyt täällä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mietit? Kerro se tänne!