Kun aloitin tämän blogin, sillä oli idea. Olin lähdössä vaihtoon. Halusin kätevästi kuitata kuulumiseni suuremmalle joukolle ystäviä, tuttavia ja perheenjäseniä. Kirjoittamalla muutaman hassun rivin ja painamalle julkaise-nappulaa hatarat ajatelmani ja hajattelmani pläjähtivät yhdelle jos toisellekin ruudulle Itämeren toisella puolen.
Silloin niitä kuulumisia riittikin. Uusi ystäviä, uusi paikkoja, uusia haasteita. Retkiä ja matkoja. Kulttuurieroja, koti-ikävää ja kaukosuhdetta. Opiskelua ja elämänkoulua. Kirjoittaminen oli kivaa!
Mutta nyt sitten.... hmmm.
Elämässäni ei oikeastaan ole pitkään aikaan tapahtunut mitään sellaista, josta haluaisin päästä purkamaan tänne näin. Tämä blogi ei käsittele sisustusta, matkailua, muotia, käsitöitä, ruuanlaittoa, häitä, kotiäiteyttä tai valokuvausta. Täältä ei saa lifestyle-vinkkejä tai ohjeita kaikin puolin parempaan elämään. Täällä eivät räjähtele messevät mielipidekirjoitukset tai provokatiiviset kommenttiketjut. Herää kysymys, että miksi ihmeessä tämä blogi oikein on edes olemassa.
Pitäisikö keksiä joku projekti? Toki voisin vaihtaa blogin nimeksi vaikka että Elämää kivitalossa ja alkaa kirjoittaa äklöttävän ajan hermolla olevaa tekosyvällistä tekstiä täältä narisevien lankkulattioideni keskeltä. Voisin joka aamu käydä Cafe Artissa kuvaamassa lattekupilliseni (juovatko siistis tyypit lattea? Ei varmaan. Pakuriteetä? Raakamaitoa? Mimosaa?) ja kuvailla sitten jokirannan pittoreskisti ränsistyneitä puistonpenkkejä, mutta jotenkin sekin tuntuu nyt vähän kaukaa haetulta.
Mutta kun ei tässä elämässä nyt tapahdu mitään. Tänä aamuna olen noussut ylös, paahtanut pari viipaletta ruisleipää ja juonut lasin maitoa. Olen sopinut aikatauluja pyykkikoneenostajan kanssa. Olen tyhjentänyt ja täyttänyt tiskikoneen ja laittanut pyykit pyörimään. Olen kastellut basilikan. Olen tiskannut eväsrasioita ja palautusjuomapulloja. Olen saanut kesän työvuorolistan ja suunnitellut viikonloppumenoja. Olen kirjoittanut sähköpostin ruotsalaisperheelleni, sopinut facebookissa kahvitapaamisesta ja whatsappannut Valiopojan kanssa. En ymmärrä, miten tällaiset puuhat saisi muutettua bloginkestävään muotoon. Miksi kukaan haluaisi lukea toisen ihmisen tylsääkin tylsemmistä arkipuuhista?
(Toinen pohdinnan arvoinen asia on luonnollisesti se, että miksi itse jaksa niistä kirjoittaa juuri tälläkin hetkellä. Tuntemattomia ovat minun tieni.)
Seuraavaksi ajattelin jatkaa tätä huippujännittävää päivää viemällä roskat ja maksamalla laskuja. Sitten syön lounaaksi eiliseltä jäänyttä kanaa. Ehkä sen jälkeen keitän kahvit ja luen taas pinon nurkkaan kerääntyneitä Satakunnan Kansoja.
Woop woop!
(Sattuneista syistä tämä postaus ei sisällä kuvia. Jos haluatte nähdä miltä meidän tiskikone näyttää, niin olette tervetulleita katsomaan.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mietit? Kerro se tänne!