Sadepilven hopeareunukset apilankukkien kera

Yhtä vastoinkäymistä ei jaksa murehtia ikuisesti. Vaikka lamaannuin tulenpalavasta gradupalautteesta niin totaalisesti, että sain vatsataudin/ruokamyrkytyksen/minkäliekuvotusynnävatsakouristelukohtauksen, päätin nyt jättää asian vatvomisen vähemmälle.

Mitäpä siitä, jos kaikki maailman proffat vihaavat juuri minun graduani. Enhän minä pidä siitä edes itse. Ja myönnän avoimesti, jos minulla olisi ollut enemmän aikaa/kunnianhimoa/apurahoja, olisin ottanut laajemman aineiston, jonka olisin voinut rajata tiukemmin ja asianmukaisemmin, enkä niin löysästi ja rajoja venytellen, kun nyt olen tehnyt.

Korjausten tekemiseen tulee kulumaan monta kaunista kesäiltaa. Se vähän harmittaa. Mut ehkä senkin kestää ihan vaan sillä voimalla, että elo-syyskuussa odottaa valmistuminen ja työttömäksi työnhakijaksi julistautuminen. (Ja hei siitä puheen ollen - tarkistin juuri, kuinka paljon minun alani työpaikkoja oli tarjolla Varsinais-Suomessa. No tietysti nolla.)

Synkeäntympeän sadepilven hopeareunukset olen repinyt tästä uudesta asunnostamme. On mainio ikivanha hissinrahjus, jossa on istuinpenkki ja kattokruunu, sekä asukkaiden nimet listattuna kerrosnappuloiden viereen. On kaunis vanha rappukäytävä, jonka ikkunalaudoilla kukkii ties kenen istuttamia kasveja. On pitkiä aamupaloja Valiopojan kanssa.

Sisäkuvia maan parhaasta hissistä tulossa myöhemmin!

 Ja sen lisäksi on uudet verhot, joita Eurokankaan ompelija parhaillaan hurisuttelee sopimaan tähän kolmemetriseen huonekorkeuteen. Meille ei tietenkään kelvanneet mitkään muut, kuin julkkisverhot.