Ihana, kamala vuosi

Pari yötä takaperin räntäsateinen jokiranta oli täynnä kännispäissään ujeltavia urveloita, joista osa räjäytteli rahojaan taivaalle ja loput ampuivat toisiaan pullonkorkeilla silmään. Uusi vuosi.

Uuden vuoden myötä tulevat toki uudet kujeet, mutta itselleni vuoden vaihtuminen on aina ollut melko haikeaa aikaa. En ajattele tulevia mahdollisuuksia, haaveile uusista saavutuksista tai tee lupauksia paremmasta elämästä. Rakettien räiskeessä minä katson taaksepäin ja mietin, mitä kaikkea ehdin edellisen 12 kuukauden aikana käydä läpi ja millaiset jäljet mennyt vuosi minuun kaiversi.

Vuosi 2014 oli hyvä. Ei niin maagisen kreisi ja huoleton kuin 2013 eikä todellakaan niin kammottavan vaikea kuin 2012. Vain hyvä. Ylä- ja alamäkiä. Muutoksia. Paljon, paljon muutoksia.

Tammikuussa

Olin väsynyt. Kärsin niin valtavasta graduahdistuksesta, ettei mistään tullut mitään. Mietin gradua aamulla, päivällä, illalla ja valitettavasti myös yöllä. Vastapainoksi virkkasin vähän koreja ja luin romaaneja. 

Helmikuussa 

Jatkoin graduangstia. Sain viimeiset opintotukeni koskaan. Haaveilin ostavani marimekkomekkoja ja ryhdyin pienimuotoiseen ruokaremonttiiin. Se kylläkin johtui kiristäviä farkkuja enemmän siitä, etten gradupäivinä jaksanut kokata, vaan söin tonnikalaa suoraan purkista. Kaipasin kevättä ja koitin piristää arkeja viettämällä skumppailtoja Valiopojan kanssa. 

Maaliskuussa

Ilmassa oli pienen pientä ryhdistäytymistä. Hankin salikortin ja päheät treenipöksyt. Vietin käsittämättömän monta kotibrunssia. Ostin tulppaaneja. Ja ennen kaikkea allekirjoitin Valiopojan kanssa vuokrasopimuksen. Se puolestaan johti hillittömään sisustuskuumeeseen ja netin syövereissä pyörimiseen. Aina välillä palasin vellomaan gradutuskan syövereihin. 

Huhtikuussa

Kärsin jonkinlaisesta tulevaisuuskriisistä ja pohdin pää höyryten kaikkea tulevaa, omaa elämääni ja yllättäviä käänteitä. Vietin ihania synttäreitä ja muistelin menneitä. Vietin kaikki viikonloput ja jokusen arki-illan hanttihommia tehden. Kuormituin gradun ja töiden yhteisvaikutuksesta niin, että kiukuttelin iltakaudet ilman syytä. Aloin haalia pahvilaatikoita ja pakata elämääni kasaan. 

Toukokuussa

Sanoin pitkin hampain hyvästit ihanalle yksiölleni. Tehokkaan muuttoryhmän avulla siirsin omani sekä Valiopojan maallisen omaisuuden korttelin päähän yksiöstäni. Ihmettelin kolmen metrin korkuisia huoneita ja narisevaa puulattiaa. Kippistelin Valiopojan kanssa ja totuttelin uuteen statukseeni avovaimona. Purin pahvilaatikoita ja sommittelin tauluja seinille. Sain proffalta takaisin graduni esitarkastusversion ja sen mukana tulenpalavaa palautetta. Lannistuin ja turhaannuin. Suljin gradutiedostoni umpimielisesti ja ajattelin että paskat, olkoot sitten. En valmistu ikinä.

Kesäkuussa

Kasasin jälleen maallisen omaisuuteni, mutta hieman pienemmässä mittakaavassa. Parit ikeakassit ängettiin täyteen ja heitettiin auton peräluukkuun. Nokka suunnattiin kohti kesätyöpaikkakuntaa. Uusi väliaikainen kämppä haisi (ja näytti) raadolta. Värisin inhosta ja hinkkasin murenevia lastulevyhuonekaluja ihmesienellä. Aloitin työt. Olin ylikuormittunut ja väsynyt. Kaipasin kotiin. Rakastin syvästi Valiopoikaa, joka vapaaehtoisesti jakoi kurjuuden kanssani. Karkasin mökille jokaisena viikonloppuna. Vietin juhannusta sateisessa saaressa. Join yhden ja toisenkin nallen.

Heinäkuussa

Itkin iltaisin. Työpaikan ahdistava ilmapiiri ja huono henki seurasivat mukaan hiekkarannoille ja pyöräretkille. Terassilla istuessani pohdin seuraavaa palaveria ja kesämökin brunssiaamupalan pilasi tieto pitkästä työputkesta. Nenänpää paloi auringossa, jalka nousi satunnaisesti lenkkipolulla ja vertaistukivinkkejä vaihdettiin kesureiden illanvietossa. Kavereiden kanssa nautin ihanista kesäilloista Turussa. 

Elokuussa

Tuhlasin turhaan kesämekkoon. Ostin kuukausikortin crossfit-salille. Muistelin ensitapaamistani Valiopojan kanssa ja lähdin rakkausretkelle Naantaliin. Pelkäsin syksyn tuomaa pudotusta tyhjyyteen ja samalla odotin malttamattomana paluuta omaan kotiin. 

Syyskuussa

Palasin kotiin. Olin iloinen ja onnellinen, suunnilleen yhden päivän verran. Sen jälkeen aloin huolestuneena laskea pankkitilin sisältöä ja lähettelin maanisesti työhakemuksia kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin paikkoihin. Tein CV:n uusiksi. Sain kutsun työhaastatteluun aivan kuun lopussa. Ostin bleiserin ja höpötin haastattelussa sekavia. Odotin pitkän ja kiduttavan viikon. Sain puhelun. Sain uuden haastatteluajan. Ja sen seurauksena työpaikan. Tanssin yksin olohuoneessa, itkin ja nauroin. Lähdin saman tien jokirantaan juomaan pullon skumppaa ja vielä parit drinkit päälle. Sain energianpuuskan ja pusersin gradun lopullisesti kasaan viikossa. Lähetin sen painoon päivää ennen töiden alkua. 

Lokakuussa

Olin aivan töiden pauloissa. Opin ja yritin, tein erehdyksiä ja yritin uudelleen. Menin puoli yhdeksältä nukkumaan ja kirjoittelin sähköposteja vielä unissanikin. Nautin vapaista illoista sydämeni kyllyydestä. Pukeuduin kotona vain pyjamaan ja villasukkiin, katsoin vihdoinkin rauhassa Netflixiä ja luin pienen maakuntakirjaston verran romaaneja. Sain valmiin graduni postissa. 

Marraskuussa

Sekoilin d-vitamiinipuutteessani. Kävin työmatkoilla ja sain lisää vastuuta. Aloin odottaa joulua. Kaipasin kavereiden seuraa. Nyhjötin suurimman osan ajasta Valiopojan kyljessä. Ja mikä parasta, valmistuin maisteriksi. Kutsuin läheiset kakkukahveille ja juhlin mitä sivistyneimmissä merkeissä.

Joulukuussa

En kirjoittanut blogiani kertaakaan. Odotin joululomaa ja sen tuomaa paussia intensiivisestä työhönperehtymissyksystä. Vietin joulua ja uuttavuotta, kävin välipäivinäkin töissä ja kerrytin ylityötunteja. Kutsuin kavereita kylään ja polttelin kynttilöitä.