Sverigefinnar

Tänään on ruotsinsuomalaisten päivä. Se näkyy lähinnä siinä, että saloissa liehuu melko tutunnäköinen sinivalkoinen lipppu ruotsalaisten karnevaalilippujen rinnalla. Vaikka en myönnä olevani kovin isänmaallinen, niin jotenkin se silti vähän liikutti. Halju, hillitty ja huomaamaton siniristilippu, kuinka mukava nähdä sinua pitkästä aikaa!

Ilmeisesti messukeskuksessa oli juhlistettu tätä ruotsinsuomalaisuutta pitkin päivää. Meidänkin oli tarkoitus käydä ihastelemassa juhlahumua, mutta juututtiin liian pitkäksi aikaa La Gondolaan syömään italialaista ruokaa after workissa. Mahat täynnä pitsaa, pastaa ja paahtopaistia kiirehdittiin vielä Systembolagetiin, jonne ei niin vain käveltykään sisälle, sillä ovella seisois portsari.

Miettikääpä, oletteko koskaan nähneet Alkon ovella ihmisiä kiltisti jonottamassa, että portsari laskee heidät sisälle pieni joukko kerrallaan. Kaiken huippu oli ehkä se, että sisällä liikkeessä ei edes ollut kovin suuri tungos, normaalit perjantairuuhkat pelkästään. Hulluja nämä ruotsalaiset.

Mutta siis kaikesta tästä jahkailusta johtuen kesti melkoisen kauan, ennen kuin saimme suomalaiset luumme raahattua messukeskukseen asti. Epämääräisen haahuilun ja parien portaiden jälkeen löydettiin tie pyhimpään.

Joo-o, ihan kivasti tulivat liput toimeen keskenään.

 Vähän kyllä harmitti, kun kaikki ohjelmat olivat selvästikin jo ohi. Paikalla oli enää muutamia kymmeniä vanhuksia kypsyneempiä ihmisiä nauttimassa ilmaisesta kahvista, pullasta ja karjalanpiirakoista. Eikä pystytty edes tankkaamaan tätä suomalaista perusruokaa varastoon, koska oltiin liian täynnä italialaisista herkuista. Miettikää, mikä surullinen kohtalo.

Otettiin sitten vain muistoksi miniatyyriliput mukaan ja suunnattiin kotio.

Oikeasti meillä ei ole metrin pituuseroa. Kuva vääristää.

Kaiken kaikkiaan tänään on kyllä ollut eriomaisen tavallinen ja mukava päivä. Lisää tällaisia, kiitos. Aamulenkki, lyhyt luento, hyvää ruokaa ja juomaa sekä epämääräistä hengailua uusissa paikoissa. (Kuten jännittävässä näköalahississä!)

Olen myös tähän ruotsinsuomalaiseen teemapäivään sopien lukenut hyvin hämmentävää sarjakuvakirjaa, jonka löysi Göbiksen kaupunginkirjastosta. Meinasi leuka tipahtaa suoraan varpaille, kun hyllystä bongasin kirjan nimeltä:

Tuula ja Seppo?? Tuula ja Seppo? En kyllä ikinä lakkaa hämmästymästä täällä. Ihan hyviä sarjakuvia kyllä. Ei nimi miestä pahenna jne.

Ehkä kaikkein paras piristys tänään oli kuitenkin postilaatikosta löytynyt ylläri. Ihana kirje ihanalta ystävältä. En ymmärrä, mikseivät ihmiset enää nykyään lähettele kirjeitä. Se on melko edullinen ja vaivaton tapa ilahduttaa sekä itseään että varsinkin kirjeen saajaa.

Kirje itsessään oli tietysti ilahduttava ja mielenkiintoinen lukea, mutta extrapiristystä toivat myös mukaan sujautetut eläinviivoitin ja melko poliittisesti epäkorrekti lehmäkortti.^^ Kiitos piristyksestä A!

Kirje kohottaa arkipäivän astetta hienommaksi, kun osoiterivilläkin lukee mademoiselle.