keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Se aika vuodesta

Kun koko ajan tekisi mieli laulaa Tipitii tipitipitii, kevät on vallaton.

Vaikka ulkona sataa lunta. Hmph. Eikä vallattomuuksiakaan ole viime aikoina tapahtunut.

Eräs tietty juhlakausi on alkanut hiipiä kotiimme. Heleänvaaleanpunainen sulka siellä ja veikeä tiputiskirätti täällä. Kirkasvärisiä hedelmärakeita ja pasha-ohjeiden googlailua. Terhakkaan pörheitä tekokanoja ja sormenpäitä syyhyttäviä ruohonsiemeniä.

Haluaisin mennä metsään keräämään valtavan maljakollisen koivun- tai pajunoksia. Haluaisin kuorruttaa ne piippurasseilla, kreppipaperilla, lahjanarulla, kuvioteipeillä ja sulkaröykkiöillä. Keväällä ei tartte hillitä itseään. Kaikkea vaan niin paljon kuin sielu sietää.

Lisäksi haluaisin mennä virpomaan, mutta se taitaa olla poissa laskuista. Onneksi voin silti toteuttaa ne virpomiseen kuuluvat parhaat osiot, eli oksien koristelun ja suklaamunien syömisen. Tässä saattaa käydä niin, että ostan koko viikon ruokarahallani Kinder-munia ja riekun pääsiäiseen asti hirveässä sokerihumalassa.

pask
Pari viikkoa pääsiäiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mietit? Kerro se tänne!