Tekosyvällistä shaibaa ja makaronia

Ihan ensiksi haluan kiittää tietokoneen keksijää. Kuka hän sitten lieneekään. Elettyäni kolmisen viikkoa ilman omaa armasta kannettavaani, tajusin, kuinka surullisen riippuvainen tästä rakkineesta olenkaan.

Eilen illalla, kun postipoika pimpotti ovikelloa ja palautti huollossa olleen läppärini ilahduin niin suunnattomasti, että lähes syöksähdin halaamaan häntä. Sitten onneksi muistin olevani suomalainen ja kaihtavani kaikenlaista fyysistä läheisyyttä tuttujen ja tuntemattomien ihmisten kanssa. Huh.

Nyt olen aivan onneni kukkuloilla. Avain onneen on siis toimiva läppäri. Se on epämiellyttävä totuus. Kuvittelisin mielelläni olevani semisivistynyt ja kultturelli henkilö, jonka vapaa-ajan täyttävät kaikenlaiset pienet hyödylliset askareet, kuten liikunta, käsityöt, lukeminen, sosiaalinen kanssakäyminen ja ruuanlaitto.

Olin väärässä. Olen nettiriippuvainen ahdistunut pikku addikti, jonka elämä sortuu palasiksi ilman Facebookia, Bloggeria, Googlea, Utamailia, Pixlriä, Flickriä, Pinterestiä ja lukuisia nettilehtiä. Mutta hyvä, että tuli tämäkin asia nyt sitten selvitettyä.

Pakollisen nettitauon aikana minulla kyllä oli aikaa tehdä muita asioita. Aloitin pari käsityötä, kävin kirjastossa ja otin vähän valokuviakin pitkästä aikaa. Yhtenä iltapäivänä kevätaurinko lämmitti parvekelasejamme ja minä sain mahtavan tekosyvällisen ajatuksen:

Ihminen voi katsoa joko lähelle tai kauas. 

Eikö olekin vaikuttavaa? Kummassakin katsomistavassa on omat hyvät ja huonot puolensa. Lähelle katsoessa huomaa oman elämänsä pienet hienot hetket. Kuten vaikka sen parvekelasissa läikehtivät auringonsäteen. Toisaalta sitten pyörii helposti vain oman napanöyhtänsä ympärillä ja ahdistuu aivan turhista asioista. Suurentelee ja stressaa, vaikka kaikki on oikeasti hyvin.


Kauas katsoessa saa hieman perspektiiviä elämäänsä. Suuret linjat selkiyttävät ajatuksia ja asettavat ongelmat oikeisiin mittasuhteisiin. Kyllä tämä tästä. Jos ei vielä tänään, niin ehkä jo huomenna. Tai viimeistään juhannuksena.
Mutta toisaalta liian suuret ympyrät pistävät eksyksiin. Nykyhetkessäkin on oltava kiinni edes jotenkuten. Kaikki ei ole omalla vastuulla eikä koko maailmaa tarvitse pelastaa. Kunhan pitää itsestään huolen. Sillä pääsee jo pitkälle.

Varmemmaksi vakuudeksi otin kuvaesimerkit pohdintani tueksi.

Lähellä näkee sekä pöytäliinan ryppyisyyden että kauniisti kimmeltävän lasituikun.

Kaukana näkee Tampereen vaikuttavat vanhat rakennukset, mutta myös ikävästi tupruttavat tehtaanpiiput.

Tämän hyvin lyhyen filosofisen hetken jälkeen unohdin luonnollisesti kaikki ylevät ajatukseni ja menin keittämään makaronia. Siitä tuli hämmästyttävän hyvää.

Resepti menee suurin piirtein näin: ota jääkaapista ja pakastimesta kaikki vihannekset ja kasvikset, jotka käteen sattuvat. Muista myös maukas fetajuusto. Heitä ne pannulle. Keitä makaronit. Sekoita kaikki keskenään. Syö tyytyväisenä.

Oi nam.