maanantai 15. huhtikuuta 2013

Oho, synttärit.

Kaksikymmentäviisi vuotta sitten äidilläni mahtoi olla melko tukala aamu. Puolen päivän aikaan synnyin nimittäin minä, tyylikkäästi pari kuukautta liian aikaisin. Olin pieni, kurttuinen, mustatukkainen ja isosilmäinen. Ja korvissani kasvoi karvatupsut.

Onneksi jotkin asiat ovat muuttuneet. Nykyään olen melko iso, suhteellisen sileä ja väritykseltäni tyylikkäästi maantienharmaa. Silmät eivät enää ole kovinkaan massiiviset, kun muu pääkoppa siitä silmien ympäriltä on kasvanut täysiin mittoihinsa. Korvatkaan eivät luojan kiitos ole enää karvaiset.

Välillä koen silti olevani edelleen henkisesti ruipelo. Jotenkin ennenaikainen. Pieni, kiukkuinen ja epäluuloisesti ympärilleen pälyilevä. En myöskään taida olla ihan ikätoverieni tasolla, mitä tulee esimerkiksi kypsyyteen, itsehillintään, järkevään päätöksentekoon tai vastuunkantamiseen. Voiskohan tästä vielä mennä keskustelemaan esim. neuvolaan? Että tää meidän tyttö ei nyt kehity ihan normaalisti, pitäiskö kokeilla jotain terapiaa?

Tänään ei tunnu erityisemmin syntymäpäivältä. Tuntuu maanantailta. Hmm.

Onneksi ennakoin tämän maanantaisynttäreiden sudenkuopan ja juhlistin vanhenemistani jo viime lauantaina. Varsin erinomaiset hippalot ne olivatkin. Niistä lisää sitten, kun saan kasaan tarpeeksi valokuvamateriaali tekstini tueksi. (Hei te kaikki jolla oli kamera mukana: lähettäkää mulle niitä kuvia!)

En ajatellut pistää pystyyn mitään ikäkriisiä, vaikka melko kunnioitettava luku ikämittariin tänään pärähtikin. Nyt kaikki on kuitenkin vielä melko huolettomasti levällään. Voisin harkita aikuistumista vaikka sitten syksymmällä, kun gradun dedis painaa päälle, osa-aikatyöt vievät kaiken vapaa-ajan ja opintotukikin lakkaa tipahtelemasta tilille. Sitten kun pakkaan opiskelijahaalarin laatikkoon ja piilotan ikiajoiksi kellariin, avaan säästötilin, ostan auton ja alan viettää lauantaipäiviäni brunssien sijaan Citymarketissa.

Nyt aion kuitenkin olla vielä ehdottomasti nuori ja tyhmä. Ainakin tämän tulevan kesän ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mietit? Kerro se tänne!