lauantai 3. marraskuuta 2012

Kekrikekkerit

Suomen kieli on niin mahtava asia. Vai keksitkö äkkiseltään itse bileille parempaa nimeä kuin kekrikekkerit?

Sellaiset meillä eilen siis oli. Sadonkorjuujuhlat. Juhlittiin hyvää ruokaa ja mennyttä kesää. Toivotettiin talvi ja pimeys tervetulleiksi ja sytyteltiin kynttilöillä valonpilkahduksia kaamoksen keskelle.

Omituiset juhlat on usein niitä parhaimpia. Jos olisimme tyytyneet pitämään halloweenpippalot, olisi paikalle ilmestynyt pari silmänsä epätavallisen tummiksi meikannutta tyyppiä ja joku olisi ehkä juuri ja juuri jaksanut kiskaista päällensä penkkariajoista asti vaatekaapissa hautuneen naamiaispuvun. Lampusta olisi roikkunut yksi surullinen lepakko ja itse olisin saattanut paremman puutteessa askarrella nakeista ja manteleista todella pelottavia tekosormia.

Kun nyt taas sitten. Ihmiset olivat panostaneet. Vai mitä sanotte iskulauseita julistavista herkkupaloista (öhöm siitä kunnia meidän taloudellemme), puolukkakinuskijuustokakusta, porkkanapannarista ja lantturösteistä?

DSC03016
Yksi ilta siinä vierähti noita lippuja väkertäessä.
DSC03018
Mutta kyllä ne sitten tekivätkin kauppansa.
DSC03023
Voin kertoa, että hyvää oli.
Illan kruunaamaton kuningas oli kuitenkin ehdottomasti herra Lanttu. Silmät tuikkien hän tarkasteli hyväksyvästi illanviettoamme, ja levitti ympärilleen joulutunnelmaa. Ilmassa nimittäin leijui koko ajan vieno paistuvan lanttulaatikon tuoksu.

DSC03019
Mitä pidemmälle ilta eteni, sitä surumielisemmäksi hra Lanttu muuttui. Ilme alkoi nimittäin pikkuhiljaa painua kasaan Lantun lämmetessä.
Tänään koko kauupunki on kiinni, ja Tampere tuntuu vajonneen raukean saamattomuuden taikapiiriin. Ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Täydellistä.

3 kommenttia:

  1. Jotenkin sopii kyllä niin hyvin perinteis-juhlintaan tuo herra Lantun naama. Että katsokaa! Näin hauskaa meillä Suomessa on kekrinä!

    Eläköön tapakulttuurin amerikkalaistumisen vastustaminen!

    T. Katri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hulvattomuuden huipentuma. Pois alta risut ja männynkävyt, kun suomalaiset pikkusen juhlii kekriä!

      Poista
    2. Tai oikeastaan ne risut ja männynkävyt ois voinut tulla mukaan juhlimaan. Hienosti olisi voinut pöytäkoristeiksi teeämäs laittaa ne.

      Poista

Mitä mietit? Kerro se tänne!