keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Strömsö tässä hei

Vietin viime yön kieriskellen sängyssä tuskanhiki otsalla. Vatsa kramppasi, kuvotus tykytti jossain ohimoiden tienoilla ja kuumeaallot pyyhkäisivät ylitseni tasaisin väliajoin. Kävin mielessäni läpi mitä kaikkea pilaantunutta olin saattanut pistellä poskeeni, ja tulin siihen lopputulokseen, että yliopiston kirjastossa tarjoiltu tofupinaattipasta taikka mystinen tomaattichililevite olivat syypäitä nihkeään olooni. Saattoiko kyseessä olla ruokamyrkytys?

Olo on vieläkin enemmän tai vähemmän så där, joten hain piristystä päivään takuuvarmasta keinosta. Eli strömsöilystä.

Olettekin kaikki aivan takuuvarmasti odottaneet jännityksestä kihelmöiden, mitä mystistä näistä aineksista syntyikään.

061120121768
Wot?
Oikea vastaus on luonnollisestikin jouluiset karkkikipot. Homma eteni niin, että ensin pesin kirpparilta pilkkahintaan haetut mitkälie vaasit sekä pari oliiveja tahi suolakurkkuja sisältänyttä lasipurkkia.

Sitten vuorasin parvekkeen lattian sanomalehdillä ja maalasin vaasit ja purkkien kannet valkoisella spraymaalilla. Suihkutuskertoja vaadittiin kolmesta neljään, ja kuivuminen kesti kaikkiaan pari päivää.

Kun maali oli täysin kuivaa, mallailin lasipurkit vaasien päälle ja ujuttelin vahvaa pikaliimaa yhtymäkohtaan. Sitten vaan karkit purkkiin, ompelulaatikosta löytynyttä silkkinauhanjämää ympärille ja dymolla naputeltu teksti purkin kylkeen kiinni. Ja siinä se. Tykkään lopputuloksesta jotenkin ihan älyttömästi.


collagee
Meni niin kuin Strömsössä.
Mukaan jouluasetelmaan ovat päässeet myös yli-ihana pöllötuikku ja risteilyltä mukaannapattu Blossa. Ilmeisesti jokainen itseäänkunnioittava bloggari mainostaa jossain vaiheessa tätä kulttimaineen saanutta blogi-glögiä, eli blögiä. Nähtäväksi jää, onko joulujuoma maineensa veroista.

Strömsöhengessä voisin vielä antaa vinkin ensi vuoden isänpäiväkorttia varten. On hankalaa, kun kaikki perheenjäsenet stalkkaavat blogia, kun sitten täällä ei voi laverrella mainioista lahjaideoista tai korttikikoista muuten kuin jälkikäteen.

Kortissa on siis origamipupu, skräppipaperitausta ja paperille piirretty rusetti. Helppoa kuin lätty.

kortti
Hra Jussi. Pupu Jussi.
 Inspiraation korttiin sain Suuri Käsityö-lehden lokakuun numerosta. Tosin lehden versiossa pupu oli lätkäisty yksiväriselle paperille, ja sillä oli napeista liimatut silmät ja neulalla tikattu x-muotoinen suu. Se oli musta hieman ahdistavan näköinen, mutta kukin tyylillään.

Päässä pyörii parhaillaan yksi jos toinenkin käsityö- tai askarteluidea. Mutta ehkä ensin kuitenkin hieman luentopäiväkirjaa ja särkylääkettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mietit? Kerro se tänne!