torstai 8. marraskuuta 2012

Jaakko ja Marika 4-ever

Niin siitä kirjastolöydöstä. Oli melkoinen yllätys löytää yhdellä kolikolla ostamansa kirjan välistä sydänverellä kirjoitettuja vuodatuksia.

Itselläni meni ihan kylmät väreet pitkin selkäpiitä, kun ajattelin, että joku täysin vieras ihminen saisi käsiinsä niitä tekotaiteellisia äklömakeita tunteenpurkauksia, joita itsekin on joskus romanttisessa mielentilassa tullut rustattua.

Mutta kuka on niin huolimaton, että myy henkilökohtaisia kirjeitään kirpputorilla? Hullua toimintaa. Minun silmieni eteen levitettiin hyvin seikkaperäinen kuvaus Jaakon ja Marikan (nimet muutettu!) arjesta. Mukana oli esimerkiksi Jaakosta valokuvaamossa otettu kuva sekä Marikan koko nimi ja osoite. Pitäisikö mennä käymään? Että hei tässä on pala sun menneisyyttä, pidä siitä jatkossa hieman parempaa huolta?

Toisaalta lappuset oli yksipuoleisesti pelkästään Jaakon kirjoittamia. Ehkä kyseessä olikin Marikan melko persoonallinen tapa kostaa mahdollisen eron jälkeen. Kieltämättä siirappisia lepertelevä Jaakko näyttäytyi hieman koomisessa valossa.

Oli miten oli, niin tämä yllättävä kurkistus toisten ihmisten yksityiselämään avarsi maailmaani taas hitusen verran. Omat suhdekiemurat ja ongelmat asettuivat jotenkin parempaan perspektiiviin kun tajusin, että hei ei se taida olla kovin helppoa muillakaan.

061120121765
Elämäntarinoita myynnissä
Mutta tarinan opetus lienee se, että kannattaa tarkistaa ne kirpparille vietävät tavarat huolella. Muuten sitä saattaa myydä vanhojen kamojensa lisäksi pienen palan sieluaan mukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mietit? Kerro se tänne!