torstai 28. kesäkuuta 2012

Uuden ajan käsityöläinen

Mikäköhän siinäkin on, että elämä ei aina tanssi juuri minun pillini mukaan? Kaikki olisi niin mukavan helppoa, jos maailma pyörisi minun ympärillä. Nyt toisinaan tuntuu siltä, kuin itse juoksisi maailman perässä, koko ajan kriittisesti puolisen metriä jäljessä.

Töissäkäyminen on ihanaa siinä mielessä, että ajatukset eivät ehdi harhailla ja haahuilla. On pakko keskittyä siihen mitä tekee. Tämä nettisivujen pyörittäminen on hauskaa, koska se on nykyajan käsityöammatti. Omien kätten jäljen näkee konkreettisesti, ja palautetta tulee nopeasti, jos tuote ei toimikaan halutulla tavalla.

Tänään ajattelin palkita itseni kotimatkalla. Hyppään bussista pois jo Kungsträdgårdenin kohdalla ja kävelen siitä kohti T-centralenia. Siihen osuu matkan varrelle kuulkaas yksi sun toinen putiikki, jonka ikkunassa loistavat kirkuvankeltaiset rea-kyltit.
Ja mikäpä siinä. Ensimmäinen palkkakin sujahti työn ja tuskien täyteisen pankkitappelun jälkeen saadulle upouudelle ruotsalaistilille.

Sen neuvon voisin kyllä kaikille antaa, että mikäli aiotte muuttaa ruotsiin ja haikailette paikallista pankkitiliä elämää helpottamaan, niin hoitakaa asia herratähden jo Suomen puolella! Sekin nimittäin on mahdollista. Täällä paikallisen tilin saaminen vaati lippuja, lappuja, todistuksia, puhelinsoittoja, kinaamista, nettisurffailua, eksymistä ja kokonaiset kolme reissua eri konttoreihin. Ja konttorin penkillä vuoronumero kädessä tuli istuttua yhteensä puolitoista tuntia. 

Mutta kyllä kannatti. Nyt sitä ollaan taas askelta lähempänä ruotsalaistumista.

Kotimatkalla tuli extrailahtuminen hattaranvärisestä metrosta. Harmi, että se meni väärään suuntaan!


Vaaleanpunainen joukkoliikenne vakiovarusteeksi kaikkiin kaupunkeihin!
Ja vielä ylimääräiseksi muuten vaan -kuvaksi otos, jonka näppäisin juhannusaattoa edeltävänä torstaina kiireisimpään ruuhka-aikaan. Yleensä siinä vaiheessa tarvitaan teräviä kyynärpäitä ja määrätietoisia askeleita, mutta koko Tukholma taisi olla jo juhannusfiiliksellä.

Ihan kivasti riitti tilaa odotella metroa.

3 kommenttia:

  1. Vitsi, mä haluaisin olla siellä tanssimassa sun pillin tahtiin. Vasen, oikea, vasen, vasen, oikea me siellä mentäisiin ja yhdessä hattaranvärisiä metroja ihasteltaisiin! Ikävä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ihana Nindelinde! Tervetuoa vaan, mä täällä odottelen pillieni kanssa. :) <3 <3

      Poista
  2. Puolitoista tuntia? Mä kävin hakeen jv-korttini tossa joku aika sit ja istuin poliisiasemalla, valehtelematta 3 ja puol tuntia!

    VastaaPoista

Mitä mietit? Kerro se tänne!