lauantai 11. helmikuuta 2012

En dag

Huomenta ihmiset! (Voi kyllä. Nukuin tähän asti. Olen itsekin melko järkyttynyt tapahtuneesta. Päätin että moista luuseriutta ei enää saa päästä tapahtumaan, joten suunnittelin päiväni tänään hieman tarkemmin.)

Pitkäännukkuminen johtui varmaankin siitä eilisestä after workista. Ilmaista ruokaa! Joka oikeasti maksoi 20kr + 29kr, mutta silti, ilmaista ruokaa!

Eli järjellisten ihmisten kielellä sanottuna sisäänpääsymaksu oli 20 kruunua ja olut/siideri/viini maksoi 29 kruunua. Ja kun osti yhden juoman, sai tiskiltä myös lautasen, jonka sai sitten buffet-pöydästä käydä lappaamassa täyteen. Salaattia, hedelmiä ja jauhelimakaronivuokaa. Ihan kelpo muonaa.
After workin jälkeen tuli kuitenkin lähdettyä yksille sun toisillekin, joten siksi aamu-uni tänään venyi pitkäksi. Tällä hetkellä seikkailen internetin ihmeellisessä maailmassa ja vedän napaani kevyttä aamupalaa.
Luonnonjugurttia ja ruusunmarjakeittoa! On muuten niin sikahyvää tuo keitto, että sitä kuluu monta litraa viikossa. (No okei, kaksi. Mutta on se monta.)
Syy tähän kevytruokailuun on se, että kaveri toteutti uhkauksena ja pyysi minut lenkille. Puolen tunnin päästä. Bonuksena kuulemma pururadan vieressä harjoittelevat salskeat jalkapalloilijat. Pian pääsen siis ulkoiluttamaan ihania superlenkkareitani.

Lenkkeilyn jälkeen pitäisi taas hetkeksi keskittyä siihen esseeseen ja selvittää esimerkiksi se, että miten hitossa analysoin tämän:
Toisaalta, vähän epäilen omaa keskittymiskykyäni. Jos kerran pitää kirjoittaa, niin kirjoittaisin sitten mieluummin vaikka lisää tällaisia.
hei mandariinimies, arvaa mikä on sulle? :)
Ja koska kirjerunoilun jälkeen on ihan turha toivoa, että enää jaksaisin palata organisationsanalyysin pariin, voin yhtä hyvin keskittyä kaupunginkirjastosta bongaamiini löytöihin.

Luulin, että sieppauskirjan lukeminen olisi paljon rankempaa, mutta ei se ole. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että aivoni kieltäytyvät uskomasta karmeiden tekojen todellisuuden, ja koko ajan luulen lukevani fiktiota. Ei tätä teosta silti pysty kovin pitkiä pätkiä lukemaan yhtä soittoa. Ensinnäkin siksi, kun aihe on niin rankka, mutta valitettavasti myös sen takia, että suomennos on jotenkin töksähtelevää ja melko huonoa kieltä.

Joten jossain vaiheessa kirja varmaan vaivihkaa vaihtuu näihin:

Iltasella Ruotsin valtaa taas kiihkeä taisteluhenki, kun kisataan Melodifestivalin eli Euroviisujen finalistipaikoista. Kunnioitetaan tämän omituisen maan juhlapäiviä kokoontumalla itsekin seuraamaan surkeita ja persoonattomia esiintyjiä. Joten luultavasti loppuillan fiilis on suunnilleen seuraava:
Mitäs itse ajattelit tänään tehdä? :)


2 kommenttia:

  1. Heeiii miks mulle ei oo sanottu mitään salskeista uroksista sun lenkkipolulla!?! :S

    VastaaPoista
  2. Kiva ku osasit keskittyä olennaiseen. :D

    VastaaPoista

Mitä mietit? Kerro se tänne!