maanantai 6. helmikuuta 2012

Å nej!

Miksi aina silloin, kun päättää reippaasti saada paljon aikaan päivän aikana, kaikki lässähtää kasaan? Unversumi haluaa, että vaan laiskottelen kaikki päivät? Jag fattar ingenting.

Tänään piti hahmotella hemtentan, eli eräänlaisen esseen runko valmiiksi ja tehdä kirjoitussuunnitelma. Lukea hieman lähdekirjallisuutta ja kirjoittaa johdanto. Ihan ensimmäiseksi tietokoneen kirjoitusohjelma kieltäytyi käynnistymästä. Edes varaohjelma ei toiminut. Päätin sitten lähteä kirjastoon pänttäämään ja hankkia samalla normikirjastokortin itselleni. Ei muuta kuin kipinkapin bussipysäkille.

Jostain käsittämätömästä syystä bussikuski kuitenkin kuulutti matkan aluksi, että bussit eivät tänään aja ollenkaan Avenyeta pitkin. Jossa siis kirjasto sijaitsee. Ajoin sitten suoraan keskustaan ja kirjasto jäi kauas matkojen päähän. Pyörin hetken hämmentyneenä ympyrää, mutta päätin sitten käväistä eräässä oppikirjoihin keskittyneessä kirjakaupassa katsomassa, olisiko siellä yhtä tarpeellista kirjaa kaupan.

Ja voitteko kuvitella - koko kirjakauppa oli kadonnut! (Eli luultavasti muistin väärin sen sijainnin ja kuljin harhaan...mutta siis ainakaan se ei ollut siellä, missä luulin.)

Menin vielä käymään toisessa, tutussa ja turvallisessa kirjakaupassa, mutta ei siellä mitään kurssikirjoja myyty. Tosin hetken jouduin kamppailemaan keskenäni, sillä ajauduin hyllyjen välissä kiusaukseen. Siellä oli nimittäin tarjolla nämä:
Barney-kirjoja!!! Herregud vad häftigt!! Kävin pikaisen neuvottelun aivojen ja lompakon kanssa, mutta tultiin kaikki kolme siihen tulokseen, että Barneyt piti jättää hyllylle.

Tulin sitten takaisin kotiin ja hain sen pitsan. Nyt olen mussuttanut sitä hyvällä halulla, joskin yhä hieman yllättyneenä tämän päivän kulusta. Ei opiskelua tänään. Onhan tässä toki koko viikko aikaa kirjoittaa se essee...

Kebabpitsa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mietit? Kerro se tänne!