torstai 23. helmikuuta 2012

Heja Viccan!

Suuri päivä tänään. Kahviloiden ikkunoissa mainostetaan prinsessakakkua erityistarjouksilla, keltaristiliput liehuvat saloissa ja luentosalin penkeillä käydään kiivasta vedonlyöntiä mahdollisista prinsessanimistä.

Viccan pyöräytti uuden itsevaltiaan maailmaan. Olin iloinen, että uusi perillinen on tyttö. Se on jotenki ruotsalaista. Ja sopii sitä paitsi paremmin kuvaan. Uudenaikaisessa ja tasa-arvoisessa Ruotsissa riemuitaan.

Hetken toivoin, että päivän luennot olisi peruutettu prinsessan kunniaksi, mutta ihan niin hyvä tuuri ei kuitenkaan ollut. Mutta tosiaan luennolla oli harvinaisen mielenkiintoista tänään, sillä kuuntelin kahden tunnin ajan takanani istuvien poikien vedonlyöntiä. He keräsivät halukkailta nimiehdotuksia kymmenen kruunun hintaan.

Vahvoilla olivat ainakin Desiree, Victoria, Margareeta, Alice, Sofia ja mitä näitä muita nyt on. Villeimmät ehdottelivat Helgaa, Marthaa ja Emmaa. Saapi nähdä. Huomenna asia kuulemma selviää.

Käväisin tänään parin kaverin kanssa kahvilassa pikkuprinsessan ja kauniin kevätpäivän kunniaksi. Melko sikamaiset kahvilahinnat, mutta joskus voisin palata samaan paikkaan lounaalle. Tarjolla olisi nimittäin päivän keito, leipä, kaffet ja jälkiruokabuffet alle sadalla kruunulla. Nyt jo heitin kaipailevia katseita kakkupöytää kohti. Ensi kerralla sitten!

Kävin sen sijaan hakemassa myöhäisen lounaan jälleen uudesta ruokakaupasta. Ica Focus vaikutti aivan loistavalta paikalta. Tuoretta leipää oli hyllykaupalla ja hedelmäosastolla myytiin esim verimandariineja. Kuulostaa ällöltä, mutta miettikää miten siistiä olisi syödä punaista mandariinia!

Lisäksi kaupassa oli miesväen makuun sopiva irtotiski. Sieltä sai poimia mukaansa minimakkaroita samaan tapaan kuin irtokarkkeja. Kuivattuja salamipötköjä oli ties kuinka monta eri laatua. Ehkä täytyy käydä makkarahyllyllä tuliaisostoksilla sitten joskus, ennen kuin palaan kotiin.
Maria tarkasti laadun.
Olen aina ollut sitä mieltä, että ulkomailla on kivaa käydä ruokakaupoissa ihmettelemässä. Ruotsi tosin ei nyt ole mikään kovin eksoottinen ulkomaa, mutta täälläkin riittää vaikka mitä pällisteltävää. Tai sitten olen vaan harvinaisen utelias ja oudoista asioista kiinnostunut ihminen. Mutta mikäs sen mukavampaa.

Huomenna on perjantai, mikä tietenkin tarkoittaa after workia. Tällä kertaa ajateltiin käydä testaamassa hieman kalliimpi italialainen paikka, jossa ruoka on kuulemma niin hyvää, ettei kannata syödä mitään sitä ennen koko päivänä. Ihana, kanssaopiskelijan suusta kuultu neuvo.

Viime yön vietin hermoillen Koreaan matkaavan poikkiksen puolesta, eikä uni oikein tullut silmään. Ilmeisesti olin kuitenkin jossain vaiheessa nukahtanut, sillä neljän aikaan aamuyöstä heräsin siihen, kun kännykkään tuli peräjälkeen parin minuutin välein 14 kertaa sama tekstiviesti. Sen sisältö oli siis se, että herra oli päässyt turvallisesti perille. Ilmeisesti kännykkäyhteyksissä oli jotain häikkää. Taikka sitten seurustelen sekopään kanssa.

Nyt on kuitenkin aika katsoa koneelta Gilmoren tyttöjä ja nauttia ihanasta iltapalasta. Icassa en mitenkään pystynyt ohittamaan huumaavalta tuoksuvaa leipähyllyä, notkuvaa juustotiskiä tai kokoa-itse-hedelmäsalaattisi-kojua.
Porkkananmuotoinen porkkanaleipä ja Goudajuustoa, joka koostuu noin 100 prosenttisesti rasvasta.

Maailman maistuvin hedelmäsalaatti! Kaikki ainekset maukkaita ja supertuoreita. Ananasta! Kiiviä! Mansikoita! No katsokaa vaikka itse!

7 kommenttia:

  1. Ananasta, kiiviä ja yks linkki! http://www.youtube.com/watch?v=7_9NXpFNaIg (Mangoa käy sääliksi :---( )

    VastaaPoista
  2. :´( ota ens kerralla mangoa kans sun hedelmäsalaattiin, jooko?

    VastaaPoista
  3. Mulle tuli kans ekana mieleen Emma :D Alicekin ois ihan nätti nimi... Ristiäisiä odotellen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisko paikallaan postaus Estellesta? ;)

      Poista
    2. Joo, ihan hyvä idea. Heti kun mulla vaan on tarpeeksi sanottavaa tästä uudesta kuninkaallisesta. :)

      Poista

Mitä mietit? Kerro se tänne!