maanantai 27. helmikuuta 2012

Järki jäässä

Astelin aamulla tyytyväisenä suihkuun. Siinä hetken aikaa peseydyttyäni tuli yhtäkkiä sellainen kummallinen tunne, että kaikki ei ole aivan niin kuin pitää. Samanlainen olo, kuin jos lähtisi vahingossa pyjamassa kaupungille ja tajuaisi sen hieman liian myöhään.

Yritin sitten hämmennyksissäni ratkoa, että mikä tilanteessa oikein mättäsi. Tarkistin, että ovi oli varmasti lukossa ja shampoopullot mukana. Vaihtovaatteetkin odottivat penkillä ja pyyhe roikkui naulassa. Päättelin olevani neuroottinen ja koetin jatkaa suihkuani kaikessa rauhassa.

Asia selvisi siinä vaiheessa, kun pesin kasvoni. Minulla oli silmälasit päässä. Vähän tuntui tyhmältä.

Toivon kuitenkin, että ääliömäisyydet olivat tältä päivältä suihkuepisodin jälkeen kasassa, sillä tänään pitäisi oikeasti saada asiota hoidettua. Ja mieluiten niin, että aivot ovat menossa mukana.
Tämä pitäisi lukea tänään. Sivukaupalla hieman epäselvää, tuhruista tulostintekstiä. Ihanaa. <3
Joillakin luennoilla on kirjojen lisäksi lukulistalla tällaisia monistenippuja eli kompendiumeja. Siinäkin yksi sana, jota en entuudestaan tuntenut. Monisteniput ostetaan vahtimestarilta 50 kruunulla. Ihan kätevä systeemi, mutta vahtimestari ei selvästikään pidä tästä hommasta. Hän huokaili hyvin kyllästyneesti ja mielenosoituksellisesti, kun kävin omani ostamassa. (Ja tähän väliin vielä päivän ylimääräinen fakta: vahtimestari oli vanha nainen. Yllättävää. Odotin keski-ikäistä miestä.)

Seuraavaksi siis käyn monisteiden kimppuun ja koetan saada ainakin kolmasosan luettua ennen kello kahta. Silloin nimittäin palkitsen itseni menemällä lounaalle Tommin kanssa.
Opiskelua piristämässä hedelmät

1 kommentti:

  1. Onneks mistään vaarallisemmasta ei ollu kyse :) Esimerkiks kokemuksesta voin sanoo,ett saunominen lasit päässä on ikävää-sangat kuumenee suhteellisen nopeesti...

    VastaaPoista

Mitä mietit? Kerro se tänne!