tiistai 28. helmikuuta 2012

Trött

Lieneekö lisääntyneiden kouluhommien vai valon yliannostuksen syytä, mutta viime päivinä on vaivannut suuri kevätväsymys. Illalla kukun hereillä yömyöhään, kun nukkumatti on ilmeisesti baarikierrosella tai muuten vaan varattu. Aamulla väsyttää niin, että aamiaisleivät tippuvat lattialle ja varpaat iskeytyvät kynnyksiin. Luennolla leuat meinaavan loksahtaa pois paikoiltaan haukotusten voimasta. Kotiin tullessa on pakko ottaa päiväunet, vaikka ei millään tahtoisi. Ja sitten taas illalla kukutaan.

Jotain pitäis vissiin tehdä, mutta en tiedä mitä. Koetin jättää päiväunet väliin, mutta nukahdin silti. Ihan vaan vahingossa. Täytyy varmaan vain odottaa viikonloppua ja koettaa korjata rytmi taas oikeaksi.

Kaikki tutut menevät tänään illalla ruotsinkurssille, mutta minun täytyy pysyä kotona, koska yliopisto kielsi osallistumisen kielikursseille. Kiitoksia vaan sinne. Toki täällä olisi tarjolla muutakin tekemistä, vaihtoehtoina on tänään joko "absurdi venäläinen elokuva" tai sitten joku ennestään tuntematon kielikahvila, johon listan perusteella osallistuu pelkästään aasialaisia. Tuskin sielläkään hirveästi pääsisi ruotsin kieltä treenaamaan.

Joten enpä tiedä. Huonekin pitäisi siivota ja ruokakaupassa käydä, mutta mikään ei oikein huvita. Välillä turhauttaa aivan simona olla täällä, kun ruotsia ei pääse puhumaan missään ja paikalliset katsovat vaihtareita nenänvarttaan pitkin. Olisiko sittenkin pitänyt vain jäädä kotiin tai reissata reilusti jonnekin ihan muualle?

Huomenna on ehkä taas parempi päivä. Tai ainakin niin kiireinen, ettei juuri ehdi kovaa kohtaloaan valitella. Ensin kuusi tuntia luentoja ja sitten tunnin tauon jälkeen olisi kirjastossa kielitreffit niille, jotka haluavat oppia svenssonien kieltä paremmin. Hurra!

Ja ettei nyt ihan valittamiseksi mene, niin on tänään tapahtunut hyviäkin asioita. Sää muuttui uhkaavan harmaasta iloisen aurinkoiseksi, kävin lounastamassa intialaista ruokaa, hain poismuuttavilta suomalaisilta ilmapatjan omien vieraiden varalta ja joku oli löytänyt blogiini hakusanalla "finnjävel".

Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset ja minulla muuten vaan säälittävät.

4 kommenttia:

  1. Mihin mut luokitellaan hupiasteikossa...?

    VastaaPoista
  2. ai että oletko sä hullu, idiootti vai minä? ei kyllä mikään noista kuulosta sulle sopivalta. sähän oot nuija.^^

    VastaaPoista
  3. Voiko valosta saada yliannostuksenkin? :D Jaksan uskoo ett loppuen lopuks reissu kääntyy voitoks ja oon ilonen Ruotsissa vietetystä ajasta-vaikka välillä onkin epätoivoista :)

    VastaaPoista
  4. No, en tiedä. Ajattelin, että ehkä kroppa on niin järkyttynyt yhtäkkisestä valoisuudesta, että se reagoi väsymällä. :D

    VastaaPoista

Mitä mietit? Kerro se tänne!